Uusimmat

Suomalaiset näkevät ensi kesänä ilmestyvän The Amazing Spider-Man -elokuvan ensimmäisten joukossa

16.08.2011 08:03 Muropaketin toimitus

Spidey

Sananlaskun mukaan on lottovoitto syntyä Suomeen. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Hämähäkkimiehen faneilla on nyt syytä olla tyytyväisiä.

The Amazing Spider-Man -elokuvan maailmanlaajuiset ensi-iltapäivät on nyt julkaistu. Iloisena uutisena kerrottakoon, että supersankariseikkailu nähdään Suomessa tuoreeltaan eli 3. heinäkuuta 2012. Ensi-ilta on siis sama kuin USA:ssa, ja ainoastaan japanilaiset näkevät Andrew Garfieldin tähdittämän elokuvan ennen meitä. Pisimpään elokuvaa joudutaan odottamaan Ukrainassa.

Marc Webbin ohjaaman The Amazing Spider-Man -elokuvan pääosissa nähdään Andrew Garfieldin ohella mm. Emma Stone ja Rhys Ifans.