Syyllinen! Koululaisille kauhuleffan näyttänyttä sijaisopettajaa uhkaa vankilareissu

19.01.2015 12:10 | Muropaketin toimitus

The ABCs of Death

Kerroimme viime viikolla sijaisopettajasta, joka oli näyttänyt 14-18-vuotiaille koululaisille The ABCs of Death -kauhuantologian ja joutunut sen myötä oikeuteen selittämään tekoansa.

Kauhuelokuvan tissit veivät sijaisopettajan oikeuteen Yhdysvalloissa

Nyt oikeuden päätös on paljastettu.

Sijaisopettaja Sheila Kearnsin katsottiin syyllistyneen rikokseen, kun hän esitti The ABCs of Deathin eri luokille useita kertoja saman päivän aikana. Valamiehistö piti täysin mahdollisena sitä, ettei Kearns alkujaan tiennyt miten rankkaa gore-kuvastoa kauhuelokuva sisältää. Hänen olisi kuitenkin pitänyt selvittää asia ennakkoon, eikä ainakaan näyttää elokuvaa lukuisia kertoja.

Tuomio julistetaan maaliskuun 4. päivä. Pahimmassa tapauksessa Sheila Kearns voi saada vankilatuomion ja tuhansien dollarin sakot, mutta luultavasti näin äärimmäiseen rangaistukseen ei päädytä.

Entinen sijaisopettaja kommentoi tapausta hyvin lyhytsanaisesti: ”Jumala on hyvä”. Kearnsin lakimiehen mukaan he aikovat valittaa päätöksestä.

Aiheesta laajemmin:

Former Columbus teacher guilty of showing obscene movie to students

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Columbus Dispatch

Muropaketin uusimmat