Toimittajan puheenvuoro: The Witcher -sarjasta voi nauttia myös sellainen, joka ei ole kirjoja lukenut tai pelejä pelannut
The Witcher – Noituri julkaistiin Netflixissä juuri ennen joulua. Sarja herätti runsaasti keskustelua – sitä on sekä ihasteltu että kritisoitu sekavaksi. Laitoimme The Witcher -ummikon kertomaan, voiko alkuperäismateriaalia tuntematon katsoa sarjaa lainkaan.
Netflixissä julkaistu, Lauren S. Hissrichin luotsaama The Witcher – Noituri -sarja on tapaus, joka on jälleen herättänyt paljon keskustelua fanien ja kriitikoiden mielipiteiden vastakkainasettelusta. Sarja sai alun perin kriitikoilta suhteellisen viileän vastaanoton, mikä näkyy muun muassa siinä, että sen tuoreus Rotten Tomatoes -sivustolla on tätä kirjoitettaessa kaikkien kriitikoiden keskuudessa 61 % (huippukriitikoiden vain 36 %), mutta faniarvioita katsottaessa peräti 93 %.
Esimerkiksi Entertainment Weekly arvosteli sarjan “avoimen kamalaksi”
Moni arveli koleuden johtuneen osittain siitä, että kriitikoille annetaan usein etukäteen vain muutama jakso katsottavaksi arvostelua varten.
The Witcherin tapauksessa on siis hyvin ymmärrettävää, että kahdeksan jakson mittainen tarina, joka toimii ainoastaan kokonaisuutena, näyttäytyy parin jakson jälkeen pelkästään sekavana. Muropaketinkin kiittelevä arvostelu tehtiin koko kauden pohjalta.
Moni pitää sarjaa pelkästään Andrzej Sapkowskin kirjoittamien fantasiakirjojen sekä niiden pohjalta luotujen pelien faneille suunnatulta. Alkuperäismateriaalia tuntemattomien pitäisi käytännössä kuulua siis kriitikoiden kanssa samaan kastiin.
Luen paljon, mutta Sapkowskin kirjat ovat jostain syystä jääneet itselleni täysin tuntemattomiksi. En myöskään ole koskaan pelannut The Witcheriä, enkä edes nähnyt kenenkään muun pelaavan sitä. Olen siis ihan täysi The Witcher -ummikko. Juuri sitä porukkaa, jolle Netflix-sarjan pitäisi näyttäytyä käsittämättömänä sekasotkuna, jota ei pysty katsomaan.
Fantasiaseikkailuiden ystävänä heittäydyin avoimin mielin The Witcherin pariin joulunalusviikonloppuna. Ensimmäinen jakso sai kiristelemään hampaita. Ensimmäinen hirviö näytti surkean huonolta ja toiminta kömpelöltä. Mietin hetken, että mitähän v***ua tämäkin nyt sitten taas on, kaiken hypetyksen jälkeen.
Pääosaa esittävä Henry Cavillkin vaan murisee käsittämättömiä.
Katsoin toisen jakson ja sama sekavalta tuntuva meno jatkui. Istuin sitkeästi sen läpi ja mietin, voisiko tämä tästä enää mihinkään parantua. Sekavuus vain kasvoi, missään ei tuntunut olevan mitään järkeä.
Jotain kiehtovaa noissa sirpaleissa kuitenkin oli.
Geraltin murahtelu alkoi alkuärsytyksen jälkeen saada lähes herttaisia piirteitä ja murahtelun noustessa korkeuksiin lakonisten “fuck”-kommenttien säestyksellä, huomasin pitäväni hahmosta jakso jaksolta enemmän. Anya Chalotran esittämän Yenneferin kasvutarina tuntui koskettavalta ja Freya Allanin esittämän nuoren Cirin pakomatka kammottavalta. Ja kaiken synkkyyden ja vakavuuden yllä leijaili juuri sopiva määrä mustaa ja äkkiväärää huumoria.
Sitten tuli kolmas jakso ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Tajusin, että kyseessä ei olekaan mikään suoraviivainen fantasiatarina vaan kronologialtaan rikottu palapeli, jossa eri hahmojen aikajanaa vielä kerrotaan eri nopeuksilla. Mielenkiinto nousi kattoon, sillä olen aina ollut mysteerien ystävä.
Tämän oivalluksen jälkeen The Witcherin katsominen muuttui täysin. Tarinaa alkoi pitää mysteerinä, jonka osaset löytävät toisensa pikkuhiljaa. Palapelien ystävää ihastutti hitaasti valmistuva kokonaiskuva, jossa oli juuri sellaiset fantasiaseikkailun ainekset kuin alun perin lupailtiinkin.
Viimeisen jakson kohdalla olin myyty.
Palapeli oli vihdoin saatu rakennettua valmiiksi, siihen pisteeseen, mistä varsinainen seikkailu – jota moni oletettavasti odotti jo ensimmäiseltä kaudelta – lopulta pääsee alkamaan. Toista kautta jäi siis odottamaan verrattain suurella mielenkiinnolla.
Kuittasinkin tuttaville ykköskauden päättymisen jälkeen sarjan olleen monella tapaa tyydyttävä, mutta yksi negatiivinen piirre siinä kuitenkin oli.
Se nimittäin loppui juuri siinä vaiheessa, kun tuntui kunnolla pääsevän vauhtiin.
