Trainspotting 2 kuvataan ensi vuonna – Porno pohjana, mutta nimi vaihdetaan
Ohjaaja Danny Boyle ilmoitti taannoin aikovansa vihdoinkin kuvata Trainspottingin jatko-osan. Nyt mies on antanut aiheesta tilannepäivityksen Coming Soon -sivustolle.
Trainspottingin jatko-osan kuvaukset alkavat Danny Boylen mukaan ensi vuoden touko- tai kesäkuussa.
”Meillä on loistava käsikirjoitus sekä kaikki neljä päänäyttelijää valmiina ja innoikkaina tekemään elokuvan. Olen todella iloinen tilanteesta, koska ainoat huoleni liittyivät käsikirjoitukseen ja siihen, ovatko näyttelijät tyytyväisiä elokuvan tarinaan”, Boyle intoili.
Ohjaaja toivoo saavansa Trainspotting 2:n teattereihin vielä vuoden 2016 aikana, koska alkuperäisestä elokuvasta tulee tuolloin kuluneeksi 20 vuotta.
Jatko-osan pohjana toimii Irvine Welshin vuonna 2002 ilmestynyt romaani Porno. Tätä nimeä ei kuitenkaan leffaversiossa käytetä. Elokuvan nimeksi on tulossa mitä ilmeisimmin yksinkertaisesti Trainspotting 2.
”Aiomme koettaa kutsua sitä T2:ksi, mutta James Cameronilla voi olla jotain sitä vastaan. Minun täytyy varmaan kerjätä sitä häneltä”, Boyle vitsaili Coming Soonille.