Uusi juliste ja globaali levityssopimus – Oscar Isaac on uhkapeluri Paul Schraderin uudessa jännitysdraamassa The Card Counter

14.07.2020 14:13 | Muropaketin toimitus

Kuvaukset ovat nyt valmiit ja Oscar Isaacin tähdittämä The Card Counter sai tyylikkään julisteen.

Paul Schrader on nyt saanut ohjaamansa ja käsikirjoittamansa The Card Counter -elokuvan kuvaukset päätökseen. Deadlinen uutisen mukaan uusi jännäri on myyty elokuvateattereihin globaalisti – Skandinavian osalta levityksen hoitaa Scanbox, joten jossain muodossa elokuva toivottavasti saadaan Suomeenkin.

The Card Counter kertoo Oscar Isaacin esittämästä Tellistä, uhkapelurista, joka elää kasinosta toiseen. Tavatessaan vihaisen, kostoa hakevan nuoren miehen (Tye Sheridan), Tell näkee mahdollisuuden omaan pelastukseensa. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Tiffany Haddish ja Willem Dafoe.

Schrader tunnetaan muun muassa elokuvien Taksikuski ja Raging Bull käsikirjoittajana. Hänen viimeisin elokuvansa, Ethan Hawken vuonna 2017 tähdittämä First Reformed oli myös Oscar-ehdolla. The Card Counter on siis hyvinkin potentiaalinen nimi myös tulevaa palkintokautta ajatellen, minkä vuoksi julkaisu vielä tämän vuoden aikana olisi perusteltua. Virallista julkaisupäivää ei kuitenkaan ole vielä kerrottu.