Watchmen-elokuvan päänäyttelijät selvillä

26.07.2007 11:48 | Muropaketin toimitus

Jo ikuisuuksia työn alla ollut Watchmen-elokuva saapuu elokuvateattereihin ensi vuonna. Alan Mooren ja Dave Gibbonsin klassiseen supersankarisarjakuvaan perustuvan elokuvan ohjaajana toimii 300-eepoksesta vastannut Zack Snyder. Elokuvan päänäyttelijöistä on jo pitkään huhuttu niin netissä kuin alan lehdissäkin. Huhujen mukaan ainakin Keanu Reeves, Tom Cruise ja Jude Law ovat olleet kiinnostuneita elokuvan eri rooleista…

Yksikään edellä mainituista näyttelijöistä ei kuitenkaan ole mukana elokuvassa – ainakaan pääosaa esittämässä. The Hollywood Reporter julkisti nimittäin tänään listan sangen poikkeuksellisen supersankarielokuvan näyttelijöistä. Lista näyttää seuraavalta:

Rorschach – Jackie Earle Haley
Dr. Manhattan – Billy Crudup
Laurie Juspeczyki/the Silk Spectre – Malin Akerman
Adrien Veidt/Ozymandias – Matthew Goode
Nite-Owl – Patrick Wilson
The Comedian – Jeffrey Dean Morgan

Elokuvan kuvaaminen alkaa tulevana syksynä Vancouverissa.

Watchmen kertoo monimuotoisen ja polveilevan tarinan maailmasta, jossa naamioituneet sankarit ovat osa ankeaa todellisuutta. Kun joku alkaa tappaa vanhoja sankareita, omalaatuinen naamiokostaja Rorschach alkaa tutkia tapausta. Onko hän vainoharhainen, vai onko murhien takana juoni, joka saattaa johtaa kolmanteen maailmansotaan? Kykenevätkö ikääntyneet sankarit Yöpöllö, Tohtori Manhattan, Silkkiaave, Ozymandias ja Rorschach selvittämään salajuonen ennen kuin on liian myöhäistä… niin heille kuin koko maailmallekin?

Egmont Kustannus on julkaissut Watchmenin kovakantisena albumina nimellä ”Vartijat”. Lisätietoja kirjasta löydät Egmontin kotisivuilta.

Muropaketin uusimmat