Viikon leffauutiset: Veretön Venom, Star Warsin juoniaukko selitetty, Emma Watson Wonder Womanina, Nicolas Cage sekoilee Suomessakin… 16.09.2018 08:57 Muropaketin toimitus kokosi samalle sivulle kaikki viikon 37/2018 merkittävimmät ja mielenkiintoisimmat elokuva-aiheiset uutiset. Tällä viikolla on tapahtunut mm. seuraavaa: Uudella The Pre…
The X-Files -tähti Peter Donat on kuollut – David Duchovny: ”Oli kunnia tuntea hänet” 16.09.2018 08:43 Pitkän linjan näyttelijä Peter Donat on kuollut 90 vuoden iässä. Peter Donatin kuolemasta uutisoi The Hollywood Reporter. Muropaketin lukijat muistavat Peter Donatin varmasti parhaiten The X-Files -sarjasta. Donat esitti 90-l…
Uudella The Predator-elokuvalla oli alun perin aivan erilainen loppu – mukana piti olla vanha tuttu hahmo 15.09.2018 11:02 Shane Blackin ohjaaman The Predator -elokuvan piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan päättyä aivan eri tavoin. Sisältää ymmärrettävästi spoilereita! Shane Blackin ohjaama The Predator sai ensi-iltansa eilen, eikä saanut mei…
Jos mokasit Deadpoolin suhteen keskiviikkona, tänään saat uuden tilaisuuden 15.09.2018 10:32 Tim Millerin ohjaama Deadpool nähtiin Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa keskiviikkona. Jos leffa jäi näkemättä, on tänään uusi tilaisuus. Vuonna 2016 valmistunut Deadpool nähdään tänään Subilla uusintana kello 21.00. Ryan Reynoldsin tähd…
Kate Beckinsalella on ikäviä uutisia uusia Underworld-elokuvia odottaville 15.09.2018 09:01 Kate Beckingsale on esittänyt sähäkkää Seleneä Underworld-elokuvissa vuodesta 2003 lähtien. Nyt hänelle kuitenkin riittää. Kate Beckingsale astui ensimmäistä kertaa vampyyri-Selenen rooliin Len Wisemanin ohjaamassa Underworld-elokuvassa vuonn…
Huhu: Bane on mukana Batman-sarja Gothamin viimeisellä kaudella 14.09.2018 17:01 Batman-sarjakuvista tuttujen hahmojen nuoruusvuosista kertova Gotham-sarja on tulossa päätökseensä: jäljellä on enää viides ja viimeinen tuotantokausi. Gothamissa on nähty pitkä liuta tuttuja Batman-pahiksia, mutta yksi legendaarinen konna on…
Predator-näyttelijän ahdistelun uhriksi teininä joutunut nainen kiitti Olivia Munnia julkisesti: “Minä en ole se, jonka pitää hävetä” 14.09.2018 13:25 Shane Blackin ohjaamassa The Predatorissa esiintynyt miesnäyttelijä paljastui tuomituksi seksuaalirikolliseksi. Olivia Munnin paljastuksen jälkeen hänet leikattiin pois elokuvasta. Shane Bla…
Batman-fanille, jolla on jo kaikkea: Nyt myynnissä osia Michelle Pfeifferin alkuperäisestä Catwoman-asusta 14.09.2018 12:08 Tim Burtonin ohjaamassa Batman Returns -elokuvassa käytettyä asuja ja esineitä huutokaupataan huimaan hintaan. Batman Returns -elokuvassa nähtyjä asuja, esineitä ja ties mitä muuta on tällä hetkellä myynnissa…
Ennusteet povaavat Venomille vahvaa avausta USA:ssa – Spider-Man-spinoffin ensi-iltaan aikaa enää alle kuukausi 14.09.2018 10:47 Venom saapuu Suomen valkokankaille lokakuun 5. päivä. Tämä perjantaiaamu alkoi melkoisella pettymyksellä, vaikka sitä osattiinkin odottaa. Venom-elokuva saa Yhdysvalloissa ikärajaksi PG-13, joka vastaa suunni…
The Walking Dead ei ole loppumassa aikoihin – Sarjaa katsotaan vielä 2020-luvun lopussakin, jos AMC:n suunnitelmat toteutuvat 14.09.2018 09:51 AMC-kanava suunnittelee jatkavansa The Walking Deadia vähintään kymmenen vuoden ajan. Aiemmin tänään aamulla kerroimme The Walking Dead -sarjan maailmassa zombiapokalypsin tapahtuneen vain alle kaksi…