Google peruutti vuoden tärkeimmän tapahtumansa koronaviruksen vuoksi
Google on ilmoittanut peruneensa Google I/O 2020 -tapahtuman koronaviruksen aiheuttaman huolen vuoksi.
Tapahtumaa oltiin suunniteltu järjestettäväksi San Franciscossa toukokuun 12.-15. päivänä. Tällä kertaa livetapahtuma kuitenkin korvataan streamatulla lähetyksellä. Tapahtumaan liput ostaneille toki palautetaan rahat takaisin, kertoo The Verge.
Koska Google I/O 2020 järjestetään kuitenkin digitaalisena vaihtoehtona, nähdään sinne kaavaillut laitejulkistukset näillä näkymin normaalisti. Luvassa saattaa olla esimerkiksi uusi Pixel 4a -mallisto.
Google I/O 2020:n lisäksi viime aikoina peruttuihin tapahtumiin kuuluvat myös muun muassa Mobile World Congress 2020, Facebookin F8-kehittäjäkonferenssi sekä Game Developers Conference.