Uusimmat

Yhteenveto

21.06.2023 20:00 Samuli Herttua

Yhteenveto

Honor Magic Vs tuo vihdoin ja viimein odotettua kilpailua taittuvien puhelimien markkinaan. Samsung on kerennyt vuosien varrella hiomaan omat laitteensa huippukuntoon, joten haaste ei ole missään nimessä helppo. Honor ei onneksi lähde aivan tyhjin eväin haastamaan Samsungia, vaan onnistuu joissain osa-alueilla lyömään vanhan konkarin.

Erityisesti suurempi kansinäyttö on käytettävyydeltään erinomainen. Samoin koko puhelimen laatutuntumasta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa, sillä kaikki tuntuvat laadukkaalta, aivan puhelimen käsituntumasta saranamekanismiin. Suorituskykykin on puhelimessa kiitettävä, ja suuri muistimäärä takaa, ettei tallennustila lopu aivan heti kesken.

Aivan kaikkea ei ole kuitenkaan hiottu loppuun asti. Erityisesti langattoman latauksen puute on omituinen valinta tässä hintaluokassa. Samalla IP-luokituksen puute tuo tietynlaista epävarmuutta puhelimen kestävyydestä ja tiettyä varovaisuutta puhelimen käyttöön. Kameroiden satunnaisesti ailahteleva lopputulos ei aina aivan vakuuta. Ehkä suurin moite liittyy puhelimen ohjelmistoon, jota ei ole aivan viritetty loppuun asti taitettavalle puhelimelle.

Kuitenkin puhelimen suurin ongelma on sen pahin kilpailija Samsung Galaxy Z Fold4, johon puhelinta ei voi olla vertailematta. Vaikka asiaa yrittäisi katsoa minkälaisten lasien läpi tahansa, on Samsung onnistunut tekemään vuosien varrella taittuvasta puhelimestaan valmiimman ja hiotumman paketin. Sen lisäksi Honor Magic Vs:n julkaisu osuu järjettömän huonoon saumaan, sillä Z Fold4:n hinta on pudonnut Magic Vs:n kanssa samalle tasolle, ja seuraavan Foldin julkaisu tapahtuu huhujen mukaan mahdollisesti ihan näillä näppäimillä.

Kaiken kaikkiaan Honor Magic Vs on todella kova avaus Honorilta Suomen taittuvien puhelimien markkinoille. Vaikka se ei aivan kaikilta ominaisuuksiltaan pärjää Samsungille, voi Honorin tietyt ominaisuudet kuten isommat näytöt painaa vaakakupissa enemmän.

Hyvää

  • Kansinäytön käytettävyys
  • Suorituskyky
  • Nopea lataus
  • Laatutuntuma

Huonoa

  • Langattoman latauksen puute
  • Ohjelmiston optimointi taittuvalle puhelimelle
  • Ei IP-luokitusta
  • Kamerat varauksin

Tekniset tiedot Honor Magic Vs

  • Hinta: 1599 €
  • Suoritin: Qualcomm Snapdragon 8+ Gen 1, Adreno 730
  • Muisti, tallennustila: 512 Gt tallennustila, 12 Gt RAM-muisti
  • Etunäyttö: 6,45” (OLED, 2560×1080 resoluutio, 120 Hz, enintään 1200 nitiä)
  • Päänäyttö: 7,9” (OLED, 2272×1984 resoluutio, 90 Hz, enintään 800 nitiä)
  • Takakamerat: 54 MP (pääkamera, f1.9), 50 MP (ultralaajakulma, f2.0, 122 asteen kuvakulma), 8 MP (tele, 3x optinen zoom, f2.4, OIS),
  • Videokuvaus, enimmäistarkkuus: 4K-tarkkuus 60 FPS
  • Etukamera: 16 MP (f2.45)
  • Akku: 5000 mAh, 66 W pikalataus
  • Liitäntä: USB-C
  • Käyttöjärjestelmä: MagicOS 7.1 (Android 13)
  • Mitat, paino: 160,3 x 72,6 x 12,9 mm, avattuna: 160,3 x 141,5 x 6,1 mm, 267 g
  • Muuta: Sormenjälkilukija puhelimen oikealla reunalla, stereokaiuttimet, IR-lähetin

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto

Muropaketin uusimmat