HTC:n tulevasta huippumallista uusia kuvia – nimeksi tulossa pelkkä ”10”?

04.03.2016 21:27 | Juha Kokkonen

htc10render

Suurimmista Android-puhelinvalmistajista Huawein sekä HTC:n tämän vuoden huippumallit ovat vielä julkaisematta ja ne ovatkin olleet viime päivinä melkoisen huhupyörityksen kohteena. Tuoreimpana käänteenä erittäin luotettavina lähteinä kunnostautuneet Evan Blass ja Steve Hemmerstoffer ovat julkaisseet Twitterissä kuvia ja tietoja HTC:n tulevasta lippulaivasta. Molempien edellä mainittujen herrojen mukaan puhelimen lopullinen nimi olisi HTC 10, eikä HTC One M10, kuten on aiemmin huhuttu.

Ensin Hemmerstoffer julkaisi kolme livekuvaa mustasta HTC 10:ksi väitetystä puhelimesta, joka mukailee ulkonäöltään aiempia tietoja ja kuvavuotoja. Heti perään Blass nokitti julkaisemalla viralliselta pressirenderöinniltä näyttävän kuvan puhelimen hopeisesta versiosta, jonka takakuoren muotoilussa on selviä viitteitä yrityksen aiempien vuosien huippumalleihin.

 

Kuvien lisäksi Hemmerstoffer julkisti kuvan Antutu 6.0.1 -testisovelluksen tuloksesta, joka näytti vajaata 110 000 pistettä. HTC 10:n prototyyppilaitteen teknisiksi tiedoiksi hän puolestaan luetteli 5,15-tuumaisen QHD-näytön, Snapdragon 820 -järjestelmäpiirin, Adreno 530 GPU:n, neljän gigatavun RAM-muistin, 12 megapikselin kameran sekä Type-C USB-liitännän (joka näkyy myös kuvissa).

Lähde: Twitter

Muropaketin uusimmat