Uusimmat

Tekniset ja ulkoiset ominaisuudet

20.05.2013 20:09 Juha Kokkonen

Saimme testiimme GS4:n myyntiversion, joka toimitettiin normaalissa myyntipakkauksessa. Pakkaus onnistui ihastuttamaan heti käyttelyssä kuvioinnillaan, joka on tehty muistuttamaan puupintaa. Pinnassa on myös pientä kohokuviointia, joka lisää puuvaikutelman todentuntua. Hieman etäämmältä tarkasteltuna rasia onkin mahdotonta erottaa puisesta. Pakkauksen kyljestä löytyy merkintä, joka kertoo sen olevan valmistettu luonnonmukaisista kierrätysmateriaaleista.

Itse puhelimen lisäksi pakkauksen sisältä paljastuu käyttöohjeet, takuutiedot, USB-kaapeli, verkkovirtalaturi, tulppamalliset korvakuulokkeet sekä silikonisovitteita edellisiin. Kuulokkeet on varustettu kaukosäätimellä sekä kahdella kaiutinelementillä ja niiden äänenlaatu edustaa vakiokuulokkeiden ehdotonta kärkikastia.

Saimme testiin Galaxy S4:n valkoisen White Frost -version, joka on tuttu väri myös edeltäjämalli GS3:sta. Toinen värivaihtoehto on musta Black Mist. Ensi kertaa pakkauksesta otettaessa GS4 aiheuttaa pientä ihmetystä, sillä se vaikuttaa lähes identtiseltä edeltäjänsä kanssa. Eroa ei huomaa, jos ei ole käyttänyt GS3:a aivan hiljattain. Muotokieli on pysynyt lähes muuttumattomana, joka ei ole varmasti kaikkien mieleen, sillä monet odottivat varmasti uudistuksia myös ulkonäköön.

Muotoilu on edelleen varsin pyöreälinjaista, mutta yksityiskohdissa on siirrytty hieman terävämpään suuntaan. Ero ei ole suuren suuri, mutta silti havaittavissa laitetta käsiteltäessä. Reunoja kiertää hopeanvärinen kehys, jonka pinnassa on harjattua metallia muistuttava viimeistely. Todellisuudessa koko laitteen rakenne on kuitenkin muovia, joka on tuttua kaikista aikaisemmista Galaxy S -malleista. Muovirakenteen etuina on keveys ja kolhujen kestävyys, mutta toisaalta se ei pysty tarjoamaan sellaista premium-tuntumaa, jota monet high-end-puhelinta hankkivat ostokseltaan toivovat.

Vaikka GS4 ei pärjää laatuvaikutelmassa esimerkiksi HTC Onen alumiinikuorille, ei rakenteessa ja viimeistelyssä ole myöskään valittamista. Kuoret tuntuvat muovirakenteiseksi puhelimeksi tukevilta ja niitä väännellessä ei ole havaittavissa suurempia natinoita. Osien sovitus on hyvää ja viimeistely laadukkaan tuntuista, joten siltä osin eri rakenteesta kannata kantaa suurempaa huolta.

Näytön kokoon verrattuna Galaxy S 4 on erittäin kompakti laite, sillä sen ulkomitat ovat vain 136,6 x 69,8 x 7,9 mm. Toisin sanoen sekä leveys että paksuus ovat jopa pienentyneet edeltäjämallista, vaikka näytön koko on suurentunut 0,2 tuumaa. Siltä osin Samsung onkin tehnyt erinomaista työtä. Myös paino on yllättävää kyllä tippunut edeltäjästä, ollen nyt tasan 130 grammaa. Lukema on erittäin hyvä tämän kokoluokan laitteelle.

GS4:stä on tarjolla eri versioita eri markkinoille ja Suomessa myytävän mallimerkintä on GT-i9505. Tämä tarkoittaa sitä, että laitteen sisältä ei löydy monien odottamaa Exynos 5 Octa 5410 -kahdeksanydinpiiriä. Sen sijaan järjestelmäpiirinä käytetään Qualcommin Snapdragon 600 -järjestelmäpiiriä (APQ8064T), joka sisältää neljä 1,9 GHz Krait 300 -prosessoria, Adreno 320 GPU:n sekä kaksi gigatavua RAM-muistia. Piiri on sama, kuin HTC Onessa, mutta korkeammilla kellotaajuuksilla.

Suomessa myytävässä mallissa sisäistä tallennustilaa on 16 gigatavua, joka on laajennettavissa muistikortilla. Tosin harmillista kyllä, sisäisestä tallennustilasta on käyttäjän hyödynnettävissä vain alle 10 gigatavua. LTE-yhteydet ovat tuettuna kuudella eri taajuudella, joihin sisältyy kaikki kolme Suomessa käytössä olevaa taajuutta. LTE-verkossa datasiirron maksiminopeus on 100 Mbit/s sisään ja 50 Mbit/s ulos. 3G-verkossa HSDPA-yhteyden avulla dataa voi ladata parhaimmillaan 42 Mbit/s nopeudella.

Näytön alapuolelle on jätetty varsin kapea kaistale, joka sisältää Galaxy S -malleille tuttuun tyyliin fyysisen kotinäppäimen sekä hipaisutekniikalla toteutetun valikkonäppäimen (vasemmalla) sekä paluunäppäimen (oikealla). Avoimien sovellusten näkymä avautuu kotinäppäintä pohjassa pitämällä. Kotinäppäimen muotoilu on hieman muuttunut edeltäjästä ja se on nyt aiempaa kulmikkaampi. Teräväliikkeinen näppäin on hieman muuta pintaa korkeammalla, mutta ei valitettavasti taustavalaistu. Sen molemmin puolin sijaitsevat hipaisunäppäimet ovat sen sijaan saaneet taakseen valkoisen taustavalon.

Puhelimen alapäädyn keskelle on sijoitettu micro-USB-liitäntä, joka tukee myös kuvaulostuloa MHL-tekniikan avulla. Sen hyödyntämiseen on hankittava erillinen MHL-adapteri. Lisäksi tuettuina ovat USB OTG sekä USB Host -ominaisuudet. USB-liitännän vasemmalta puolelta löytyy pieni reikä, jonka takana on toinen puhelimen kahdesta mikrofonista.

Yksi GS4:n merkittävimmistä uudistuksista on 4,99 tuumainen Super AMOLED -näyttöpaneeli, jonka tarkkuus on huimat 1080×1920 pikseliä. Toisin sanoen 1080p-tarkkuus tässä kokoluokassa tarkoittaa noin 441 PPI:n pikselitiheyttä, joka on normaalilta katseluetäisyydeltä ihmisen näkökyvyn havaitsemattomissa. Näyttöpaneeli käyttää PenTile-alipikseliasettelua, mutta siitä ei ole haittaa suuren pikselitiheyden ansiosta. Näyttöä suojaa Gorilla Glass 3 -lasi, joka peittää samalla koko puhelimen etupuolen reunoja kiertävään hopeanväriseen kehykseen asti. Näytön kaverina käytetään Synapticsin ClearPad-tekniikkaa, joka mahdollistaa sormen tunnistamisen jo pari senttiä näytön yläpuolella, sekä näytön käyttämisen sormikkaat kädessä.

Näytön kuvanlaatu ei jätä juurikaan toivomisen varaa. AMOLED-paneelille tyypillisesti värintoisto on runsasta ja jossain määrin jopa hieman ylikorostunutta, mutta Samsung tarjoaa onneksi mahdollisuuden näytön värien säätöön. Kuvan kontrasti ja tummien värien toisto on tasolla, johon LCD-paneelit eivät pysty, sillä musta on näytöllä oikeasti mustaa. Vaikka näyttö ei yllä aivan markkinoiden kirkkaimpien joukkoon, pärjää se auringonvalossa hyvin. Kuvan terävyys on huikealla tasolla 1080p-tarkkuuden ansiosta, mutta käytännössä siitä saatava hyöty on melko rajallinen. Parhaiten näytön tarkkuus esiintyy edukseen kuvia lähempää tarkastellessa.

Näytön yläpuolella on Samsungin logo, kapea ja pitkä krominen kuulokkeen ritilä, etäisyys- ja valoisuussensorit, LED-merkkivalo sekä etukamera. Etukameran tarkkuus on kaksi megapikseliä ja sillä on mahdollista tallentaa 1080p-videokuvaa. Kameraa käytetään hyödyksi myös monissa laitteen ”älykkäissä” lisäominaisuuksissa, joihin tutustumme myöhemmin tässä artikkelissa. Monivärinen LED-merkkivalo on sijoitettu tyylikkäästi valkoisen lasipinnan taakse niin, että se palaessaan hehkuu utuisesti sen läpi.

GS4:n yläpäädystä löytyy vasemmalta oikealle lueteltuna IR-lähetin, taustamelumikrofonin aukko sekä 3,5 mm ääniliitäntä. Infrapunaa voidaan hyödyntää nykymuodin mukaisesti mm. puhelimeen esiasennetun kaukosäädinsovelluksen avulla, mutta se ei sisällä vastaanottomahdollisuutta. Laitteen vasemman kyljen ainoa painike on yläosaan sijoitettu pitkä ja kapea äänenvoimakkuuden säätöpainike, jonka tuntuma on melko terävä ja tarkka.

Galaxy S 4:n takakuori on kiiltäväpintaista ”Hyperglaze”-muovia aivan kuten edeltäjämallissa. Valkoisessa versiossa kuoressa on lähempää ja tietyssä valossa havaittavissa oleva tiheä ristikkokuvio ja mustassa versiossa puolestaan samainen ristikko yhdistettynä vaakasuuntaiseen harjatun metallin imitaatioon. Takakuoren muotoilu on kaikkiin suuntiin erittäin pyöristettyä. Yksityiskohtia ovat alareunassa sijaitsevat kaiuttimen aukot, krominkiiltoinen Samsungin logo ja yläreunan LED-salama sekä kameran linssi. Takakuoren irrottamisen helpottamiseksi oikean kyljen yläosassa on pieni lovi, josta kuorta voi lähteä vääntämään irti. Oikean kyljen yläosasta löytyy myöskin laitteen virtapainike, joka on monien käyttäjien mieliksi sopivasti näppien ulottuvilla.

Takakuori irtoaa yläreunasta vääntämällä ja sen takaa paljastuu laitteen vaaleanharmaa muovirunko, akku sekä korttipaikat. Takakuori on GS3:n tapaan ohutta ja erittäin taipuisaa muovia. Micro-SD-muistikorttipaikka ja micro-SIM-korttipaikka sijaitsevat vierekkäin akun yläpuolella. Muistikortti on vaihdettavissa akun ollessa paikallaan, mutta SIM-kortin vaihtamiseksi akku on puolestaan irrotettava.

GS4:n Li-ion-akku on kapasiteetiltaan 2600 mAh (9,88 Wh) ja valmistaja lupaa sen tarjoavan yhdellä latauksella jopa 350 tuntia valmiusaikaa tai 17 tuntia puheaikaa (3G-verkossa). GS4 ei tue vakiona langatonta latausta, mutta lisävarusteena on saatavina 49,90 euron hintainen takakuori, jonka myötä Qi-standardin mukainen langaton lataus on mahdollista. Kuoren sisäpinnalla sijaitseva Qi-latausvastaanotin kytkeytyy vasemmalla muistikorttipaikan yläpuolella sijaitseviin kontaktipisteisiin.

 

Sisältö

  1. Testissä Samsung Galaxy S4 (GT-i9505)
  2. Tekniset ja ulkoiset ominaisuudet
  3. Kamera & Vertailua sisarmalliin ja edeltäjiin
  4. Käyttöjärjestelmä ja sovellukset
  5. Käyttökokemukset ja huomiot & Yhteenveto