Uusimmat

Testissä Samsung Galaxy S7 ja Galaxy S7 edge: ”Nappisuoritus toisella yrittämällä”

14.04.2016 12:04 Juha Kokkonen

Samsung on edelleen älypuhelinmarkkinoiden ykkösnimi myytyjen laitteiden määrässä mitattuna, mutta sen asema on muuttunut merkittävästi parin viime vuoden aikana.

Korealaisjätin markkinajohtajan etumatka Appleen nähden on kutistunut ja muut valmistajat kiinalaisten johdolla ovat syöneet markkinaosuuksia kärkikaksikolta. Galaxy S4 -malliin asti Samsungin meno oli juhlavaa nousukiitoa, mutta markkinatilanne muuttui ja Galaxy S5:stä muodostui toissavuonna myyntipettymys. Uutta nousua lähdettiin hakemaan Galaxy S6 -mallilla, jonka suunnittelussa Samsung kertoi lähteneensä tyhjältä pöydältä. Tästä syystä myös Galaxy S6:n koodinimenä toimi ”Project Zero”.

Galaxy S6 julkaistiin kahtena eri versiona ja ne todellakin poikkesivat selvästi edellisen sukupolven mallista.

Galaxy S6 -mallien myynnin raportoitiin lähteneen hyvin käyntiin, mutta lopulta niiden kysyntä ei säilynytkään vuoden edetessä toivotulla tasolla, eikä Samsung julkaissut tietoja lippulaivamalliensa myyntilukemista, kuten se oli tehnyt aikaisempina menestyksekkäinä vuosina. Galaxy S6 -mallit eivät myöskään vakuuttaneet TaskuMuron toimitusta, vaikka laatuvaikutelman todettiinkin parantuneen huomattavasti Galaxy S5:een nähden. Muotoilun alttarilla Samsung oli karsinut pois useita käytännöllisiä ominaisuuksia.

galaxy-s7-0

Galaxy S7 -mallien vuoro tuli MWC 2016 -tapahtumassa helmikuun lopulla ja niihin on ladattu luonnollisesti jälleen suuria odotuksia. Myös tällä kertaa Samsungin lippulaivapuhelin tuli saataville kahtena eri malliversiona, joiden näytöt ovat kuitenkin erikokoiset.

Perusmallin Samsung piti 5,1-tuumaisena, mutta edge-version näytön kokoa kasvatettiin 5,5 tuumaan. Toisin kuin vuosi sitten, Galaxy S7 -malleista tulee tällä kertaa Suomessa saataville vain 32 gigatavun versio, vaikkakin maailmalla on tarjolla myös 64 gigatavun mallia.

Samsungin suositushinta uutuuksille on 749 ja 849 euroa, joka on noussut 50 euroa viime vuodesta perusmallin osalta ja pysynyt samana edgen osalta. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä huhtikuun alussa käytännön myyntihinnat eivät ole pudonneet vielä käytännössä lainkaan suositushinnoista.

Tutustumme seuraavaksi molempien Galaxy S7 -mallien teknisiin ominaisuuksiin, rakenteeseen, kameraan, TouchWiz-käyttöliittymän uusimpaan versioon, järjestelmäpiirin suorituskykyyn sekä akunkestoon.

galaxy-s7-pakkaus

Galaxy S7 -mallit toimitetaan samantyylisessä pakkauksessa kuin Galaxy S6, mutta värimaailma on muutettu vaaleasta mustaksi. Mattamustan pahvipakkauksen pinnassa on puhelimen mallimerkintä metallinkiiltoisella tekstillä. Paketin kansi on kiinni magneetilla ja ikään kuin kuoriutuu auki sen päältä. Sisäpinta on tumma metallinsininen.

Oheistarvikkeet ovat sijoitettuna siististi omiin rasioihinsa ja kaukaloihinsa. Mukana toimitetaan käyttöohjeet, pikaopas, USB-adapterin käyttöohje, takuukortti, korttikelkan avaustyökalu, korvakuulokkeet, seinälaturi (9 V 1,67 A), micro-USB-kaapeli sekä micro-USB-to-USB-adapteri. Viimeksi mainittua voi käyttää tietojen siirtämiseen puhelimesta toiseen sekä toisen puhelimen lataamiseen Galaxy S7:llä.

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Galaxy S7 (SM-G930F)
  3. Galaxy S7 edge (SM-G935F)
  4. Kamerasovellus ja kameran kuvanlaatu
  5. TouchWiz-käyttöliittymä
  6. Suorituskyky, akkukesto & loppuyhteenveto