UUSIMMAT

Arvostelu: Cuphead on vuoden paras peli, ainakin masokisteille

13.10.2017 12:01 | Ilari Hauhia

Jos pelihahmona on hilpeä 1930-luvun piirroshahmoa muistuttava kävelevä teekuppi, jonka tehtävänä on taistella velkansa maksamatta jättäneitä vihaisia porkkanoita ja nyrkkeileviä sammakkoja vastaan, ei peli voi olla kovin vaikea? Eihän? 


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Studio MDHR  / Saatavilla: PC, Xbox One  / Testattu: PC / Pelaajia: yksi, mahdollisuus myös kahden pelaajan lokaalille co-opille


Cuphead on pitkäaikainen projekti, jonka jokainen myötätuntoinen pelifani haluaisi menestyvän. Indiestudio MDHR:n perustajat jättivät päivätyönsä, kiinnittivät omat asuntonsa ja riskeerasivat kaiken, jotta he voisivat keskittyä luomaan oman unelmapelinsä. Cupheadin kehitystarina on täynnä ylä- ja alamäkiä, mutta sen tuloksena on järjettömällä vaikeusasteella varustettu ja rakkaudella luotu, äärimmäisen hyvä 2D-taistelupeli.

Noin 20 euroa maksava Cuphead alkaa, kun pelin protagonisti, kävelevä teekuppi, menee yhdessä veljensä Mugmanin kanssa itse Paholaisen pyörittämälle kasinolle. Uhkapelaamisen lomassa veljekset tekevät Paholaisen kanssa sopimuksen – voitto ja Cuphead ja Mugman rikastuvat, häviö ja he menettävät sielunsa.

Kuten arvata saattaa, ei vedonlyönti mene ihan putkeen. Cuphead ja Mugman ovat menettää sielunsa Paholaiselle, mutta lopulta osapuolten välille syntyy yhteisymmärrys. Mikäli veljekset onnistuvat hankkimaan Paholaista aikaisemmin puijanneiden velallisten sielut talteen voittamalla nämä kamppailussa, jättää vanha vihtahousu Cupheadin ja Mugmanin rauhaan.

Näistä lähtökohdista alkaa peli, joka tuottaa pelaajalle tuskaa, hikeä, itkua, parkua ja uskomattomalta tuntuvia onnistumisen ja riemun hetkiä.

Cupheadin pelimekaniikat ovat melko yksinkertaiset mutta toimivat. 2D-taisteluissa pelaajan tulee päihittää tasosta löytyvä hillittömän vaikea päävastustaja, jolla voi olla useita eri muotoja. Eri muodoissa päävastustaja käyttää erilaisia hyökkäyksiä, jotka on yksinkertaisesti pakko opetella ulkoa, sillä Cuphead heittää veivinsä kolmesta osumasta. Kun kuolo on korjannut tarpeeksi monta kertaa, alkavat vihulaisten hyökkäyksiä väistävät liikesarjat tulla suoraan lihasmuistista.

Hyppy ylös alas kyykky väistö, liiku keskelle… 

Vaikka pelin vaikeustaso alkaa vaikeasta ja kehittyy homman edetessä ihan älyttömäksi, ei turpaan ottaminen tunnu Cupheadissa koskaan epäreilulta. Tärkeänä syynä tähän on se, että Cupheadin kontrollit ovat lähes täydelliset ja liikkuminen ja ampuminen tuntuvat aina luontevilta. Peliohjaimen käyttäminen on kuitenkin hyvin suositeltavaa. Cuphead antaa pelaajan kustomoida pelin kontrollit täysin oman mielen mukaan, mikä onkin hyvä idea, sillä oletusasetuksilla peliohjaimen hyppy- ja ammuntanapit on sijoitettu tyhmästi vierekkäin. Näistä toinen kannattaakin asettaa ohjaimen liipaisimeen.

Kun kuolo korjaa, on kyse aina pelaajan omasta epäonnistumisesta, ei pelin epäreiluudesta.

Kuoleman jälkeen pelaajalle näytetään aina, kuinka lähelle pomovastustajan peittoamista tämä eteni, mikä antaa toivoa. Taistelut kestävät yleensä noin parista kolmeen minuuttia, mikä pitää pelaajan jatkuvassa ”niin lähellä mutta niin kaukana” -tunnetilassa. Mutta koska jokainen taistelu täytyy läpikäydä kymmeniä tai satoja kertoja, voi yhden vastustajan päihittämiseen kulua jopa useita tunteja.

Kuten masokistipelaajien toinen suosikkipeli Super Meat Boy, tekee myös Cuphead uuden erän aloittamisesta todella helppoa. Pelaajaa ei kiusata ylimääräisillä alkuintroilla tai lopputeksteillä, vaan taistelua pääsee yrittämään uudelleen parissa sekunnissa.

Tarpeeksi monen yrityksen jälkeen pelaaja palkitaan KNOCKDOWN-tekstillä, joka pusertaa ilon kyyneleet ulos raavaimmastakin miehestä. Ja sitten matka jatkuukin seuraavan, todennäköisesti vielä rutkasti vaikeamman pomon luokse. Tällöin itketään taas, tosin ei enää ilosta. Pomotaisteluiden viholliset voivat olla mitä erikoisempia – jo Inkwell Islandin ensimmäisessä osassa pelaaja pääsee kohtaamaan muun muassa vihaisen porkkanan, nyrkkeilevän sammakkokaksikon, sinisen pomppupallon sekä luudalla lentävän noidan.

Vaikka pomotaistelut ovat selkeästi Cupheadin suola, tarjoaa peli myös muuta. Välillä pelaaja saa eteensä niin sanottuja ”Run & Gun” -tasoja, jotka muistuttavat perinteistä tasoloikkaa. Näistä tasoista voi kerätä itselleen kolikoita, joilla Cupheadille voi hankkia tavaroita, jotka muuttavat joko pelihahmon standardiasetta tai erityishyökkäystä. Pelaaja voi myös hankkia muita kykyjä antavia tavaroita, jotka voivat muun muassa tehdä pelihahmosta kuolemattoman sillä hetkellä, kun tämä hyppää eteenpäin.

Cupheadin eri asevaihtoehdot eivät lähtökohtaisesti ole suoria päivityksiä toisiinsa verrattuna, vaan ne antavat pelaajalle mahdollisuuden kokeilla erilaisia lähestymistapoja pomotaisteluihin. Esimerkiksi oletusase ”Peashooter” on tasaisen varma valinta jokaisessa tilanteessa, kun taas ”Chaser” ampuu automaattisesti maaliin osuvia ammuksia, jotka tekevät vähemmän vahinkoa. Joistain aseista on kuitenkin olemassa niin sanottu EX-versio, joka on suora parannus alkuperäiseen aseeseen verrattuna.

Perusaseen lisäksi Cuphead osaa käyttää myös erikoishyökkäyksiä, jotka kuluttavat niin sanottuja jokerikortteja. Jokerikortteja kertyy taistelun tuoksinnassa, kun pomovastustajaan tekee tarpeeksi vahinkoa. Sen lisäksi kortteja voi ansaita hyvin ajoitetuilla, purppuran väristen pisteiden kohdalle osuvilla kaksoishypyillä eli ”parryillä”. Mikäli jokerikortteja onnistuu keräämään viisi kappaletta, osaa Cuphead tehdä vieläkin enemmän vahinkoa aiheuttavan superliikkeen.

Cuphead sisältää lokaalin kahden pelaajan co-op-pelimuodon, jolloin taistelukentälle hyppää myös Mugman. Toisin kuin voisi olettaa, ei tämä kuitenkaan tee pelaamisesta yhtään sen helpompaa. Ystävän kanssa pelattaessa pomovastustajien elämäpisteet skaalautuvat suuremmiksi ja väistelyyn keskittyminen voi myös tuntua hankalammalta, kun ruudulla hyppii toinenkin jalat alleen saanut osa astiastoa. Toisaalta co-op-pelimuodossa toinen pelaaja voi pelastaa kuolleen partnerin kaksoishyppäämällä tämän taivaaseen matkalla olevan sielun päälle.

Pelimuotona co-op on vähintään yhtä hauskaa kuin yksinpeli. Siinä missä yksinpelin aiheuttamia hikikarpaloita varten kannattaa pelauspaikalle varata mukaan vähintään yksi pyyheliina, on co-op-pelimuotoa varten viisainta hankkia suosiolla ämpäri. Jaettu tuska on paras ilo ja niin edelleen.

Cuphead loistaa myös graafisen tyylinsä saralla, sillä hilpeillä, 1930-luvun piirretyille kumartavilla grafiikoillaan se erottuu edukseen videopelien massasta. Cuphead ei myöskään vaadi liikoja peliä pyörittävältä tietokoneelta – testattaessa peli pyöri sulavasti jopa vuonna 2010 ostetulla miniläppärillä.

Kaiken kaikkiaan Cuphead on yksi tämän vuoden parhaista peliuutuuksista. Peliä ei ole kuitenkaan todellakaan tarkoitettu kaikille. Cupheadista nauttivat eniten ne masokistit joilla on halua haastaa itsensä tuskan ja itkun partaalle asti.

CUPHEAD

”Uskomattoman vaikea mutta silti reilu Cuphead tarjoaa pelaajalleen hikeä, verta, kyyneleitä sekä yletöntä onnistumisen riemua.”