UUSIMMAT

Arvostelu | Fuser aiheuttaa päänsärkyä – Uusi musiikkipeli on samaan aikaan tajuttoman hyvä ja älytön kalkkuna

28.11.2020 10:00 | Tuukka Hämäläinen

Harmonixin uusi rytmi- ja musiikkipeli Fuser on innovatiivinen, mutta pahasti ontuva DJ-simulaattori. Pelimekaniikat vakuuttavat, mutta palkitsevaa pelikokemusta niiden takaa on vaikea löytää.


Julkaisupäivä: 10.11.2020
Studio: Harmonix
Julkaisija: NCSoft
Saatavilla: PC, Nintendo Switch, Xbox One (testattu), PlayStation 4
Pelaajia: 1-12 (moninpeli verkossa)
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 8 tuntia


Rock Bandista ja Guitar Herosta tunnettu Harmonix julkaisi aiemmin marraskuussa uuden pelinsä Fuserin. Edeltäjistään poiketen Fuser ei ole niinkään rytmipeli kuin nimenomaan musiikkipeli. Fuserissa nimittäin leikitään DJ:tä, jonka miksaa lennosta toisiinsa kappaleita valtavilla keikoilla. Rytmillä on tässäkin roolinsa, mutta yhtä tärkeää on luovuus ja erilaisten ainesten yhdisteleminen miksauksissa.

Fuser ei myöskään edellytä mitään ylimääräisiä ja kalliita lisäohjaimia, kuten Rock Bandit ja muut männävuosien musiikkipelit. Tätä peliä pelataan kunkin alustan omalla ohjaimella.

Tavoite Fuserilla on kunnianhimoinen, kuten ennakkoesittelyn perusteella raportoin. Harmonixin tavoitteena on päästää pelaajien luovuus valloilleen ja rakentaa peli juuri omaperäisyyden ympärille. Lopputulos tavallaan toimii, tavallaan ei.

Fuserin keskeiset mekaniikat ovat kyllä toimivat. Tarjolla on laaja kirjasto kappaleita, joiden eri instrumentti- ja lauluraitoja voi yhdistellä varsin vapaasti. Perusteet oppii hetkessä, mutta mekaniikoissa on runsaasti syvyyttä ja mahdollisuuksia loputtomalla säätämiselle. Esimerkiksi tempoa, sävellajia ja efektejä säätämällä ja omia instrumenttilooppeja ”soittamalla” voi tehdä loputtoman määrän erilaisia yhdistelmiä.

Peli myös näyttää ihan mukiinmenevältä. Graafinen ilme muistuttaa yksinkertaisuudessaan Rock Bandeja, mikä on hyvä valinta keveyden ja nopeiden latausaikojen vuoksi. Tärkeintä on, että miksauspöydän ympärille rakentuva käyttöjärjestelmä on selkeä ja intuitiivinen.

Parhaimmillaan Fuserin pelaaminen onkin viihdyttävää. Kun saa Evanescencen rumpuraidan, Billie Eilishin Bad Guyn laulut, Rage Against the Machinen kitarat ja vielä jonkun lattarikappaleen kosketinloopin osumaan yksiin, on pelaaminen hauskaa ja oikeasti vapaata tavalla, jota aiemmat musiikkipelit eivät todellakaan olleet.

Mutta sitten pitää pelata itse peliä.

Fuserin muutamia tunteja kestävä pelikampanja on nimittäin äärimmäinen pettymys, joka syö pelaamisen hauskuuden nopeasti. Kampanjaa loppupuolelle asti pelanneena kuvailisin kokemusta kuusituntiseksi tutoriaaliksi, jonka aikana opetetaan koko ajan uusia temppuja ja setti keskeytetään jatkuvasti oppaana toimivan DJ-hahmon ärsyttävillä ohjeilla.

Pahinta on yleisön miellyttäminen. Harmonix on nimittäin koodannut virtuaaliyleisön arvostamaan ”luovuutta”, mutta ”luovuus” tarkoittaa tässä tapauksessa jatkuvaa heittelehtimistä ja temppuilua. Kun vaikeusaste alkaa nousta, yleisöä on vaikea pitää otteessaan kikkailematta jatkuvasti efektien ja raitojen kanssa. Samaan aikaan pitää paitsi täyttää kunkin setin tehtävävaatimuksia, myös vastata yleisön sattumanvaraisiin toiveisiin.

Lopputulos onkin, että jos kampanjassa yrittää soittaa jotain, mikä oikeasti kuulostaa hyvältä, se tuskin miellyttää yleisöä. Korkeimmat pisteet sen sijaan sain soittamalla kakofonista sekametelisoppaa, johon heittelin milloin mitäkin raitoja toiveiden ja vaatimusten mukaan. Se kuulosti sanalla sanoen paskalta ja sain palkinnoksi päänsäryn.

Kampanjaa on lisäksi pakko pelata, että saa avattua kaikki kappaleet, instrumentit ja efektit. Tähän vaatimukseen oma nautintoni pelistä hyytyi.

Kampanjan rinnalla on tarjolla tuhdisti moninpelattavaa ja sosiaalisia ominaisuuksia. Tai olisi, jos peliseuraa löytyisi. En onnistunut nimittäin kokeilemaan Co-Op Freestylea sen paremmin kuin Battleakaan, koska kumpaankaan ei löytynyt linjoilta pelikaveria. Omia miksejään pelaajat tuntuvat jakavan ahkerasti, eli tätä sosiaalista ominaisuutta pääsee sentään kokeilemaan. Miksejä on yllättävän helppo toteuttaa ja jakaa, ja niillä voi myös osallistua vaihtuviin haasteisiin.

Fuserin ”monipuolista” biisivalikoimaa täytyy myös hieman moittia. Harmonix painotti ennakkoon tätä genrejenvälisyyttä, mutta tosiasiassa dancea ja muuta elektronista musiikkia on tolkuttomasti enemmän kuin vaikka rockia ja kantria, joita on pari kappaletta. Mukana on oikeasti hyviä pop-hittejä Take On Mestä lähtien, mutta moni kappale on ainakin klubikontekstistaan irrallaan sangen tylsää jyystöä.

Ja kannattaa myös huomata, että eihän peli oikeasti sisällä yhtään kokonaista kappaletta. Ehei, tämä peli sisältää 32 tahtia kustakin kappaleesta. Pixiesin Here Comes Your Manista siis yhden säkeistön ja viimeisen kertosäkeen. Monia kappaleita on myös mielestäni trimmattu niin, että vain tarttuvimmat osat ovat jäljellä.

Fuserin lopputulema on ristiriitainen. Kuten sanottu, pelimekaniikat toimivat erinomaisesti, ja jopa visuaalista puolta voi muokkailla monella tapaa mieleisekseen pelihahmoa ja lavaefektejä myöten. Mutta kun pelissä yrittää edetä, on se liian usein turhauttavaa. Ja Harmonixin alleviivaama ”luovuus” on turhan usein kuin maalaisi oksennuksella elementtitalon seinään – kiistatta luovaa, mutta lopputulos tuskin miellyttää ketään.

Rock Bandit olivat ja ovat vieläkin erinomaisia musiikkipelejä, rajoitteistaan huolimatta. Fuser sen sijaan jää puolivillaiseksi DJ-leluksi, jolla on hauska leikkiä vain muutaman tunnin. Vaikka peliä tuetaankin DLC-ostoksilla, en lähtisi ennustamaan sille pitkää elinikää.

FUSER

”Fuser on toimiva DJ-lelu, joka jää kaipaamaan kunnollista peliä ympärilleen.”