Uusimmat

Ensikosketus ja pelikuvaa: Suomalainen Downward Spiral: Horus Station rikkoo virkistävästi seikkailupelien kaavoja

06.04.2018 08:00 Tuukka Hämäläinen

Kotimaisen 3rd Eye Studiosin pian ilmestyvä Downward Spiral: Horus Station on kunnianhimoinen scifi-seikkailu, joka rikkoo kekseliäästi tarinallisten videopelien kaavoja. Muropaketti pääsi testaamaan peliä ennakkoon ensimmäisten joukossa.

Vielä tänä keväänä PC:lle ja PlayStation 4:lle ilmestyvän Downward Spiral: Horus Station -pelin resepti kuulostaa paperilla tutulta: Hylätty avaruusasema. Tuntematon uhka. Tieteisfiktion klassikoista ammentava tarina.

Tätä kaavaa on nähty ennenkin, paitsi valkokankaalla, myös monissa videopeleissä Dead Spacesta (2008) ja Alien: Isolationista (2014) aina tuoreempaan Outreachiin (2017) asti. Kysymys kuuluukin, voiko näistä aineksista saada vielä aikaan jotain uutta ja innovatiivista?

Horus Stationin ensimmäisten hetkien perusteella olen valmis vastamaan, että kyllä voi.

Kotimaisen 3rd Eye Studiosin kehittämä Downward Spiral: Horus Station on eräänlainen jatko-osa viime vuonna PC:lle ilmestyneelle VR-pelille Downward Spiral: Prologue (2017). Siinä missä Prologue oli kuitenkin alle tunnissa läpäistävä virtuaalikokemus, on Horus Station kokonainen peli, jonka läpäisyn kehittäjät arvioivat vievän 4–6 tuntia. Lisäksi tarjolla on useampi pelimuoto sekä erillinen moninpeli, ja kaiken lisäksi koko pelin voi myös läpäistä kahden pelaajan yhteistyöpelinä.

Edeltäjästään poiketen Horus Station ei myöskään ole vain VR-peli, vaan sen voi sekä PS4:llä että PC:llä pelata myös perinteisesti kuvaruudulta. Peli kuitenkin tukee PlayStation VR:ää, HTC Viveä, Oculus Riftiä sekä Windows Mixed Realitya, ja VR-muodossa voi valita, käyttääkö gamepad-ohjainta vai VR-laitteiden omia ohjaimia.

Downward Spiralin ensimmäinen innovaatio liittyy liikkumiseen, ja peli pistääkin täysin uusiksi sen, kuinka olemme tottuneet pelimaailmassa toimimaan. Kokonaan painottomaan tilaan sijoittuvassa ensimmäisen persoonan pelissä liikkuminen toimii kuin todellisessa avaruudessa: vauhtia voi ottaa vain kiinteistä pinnoista, ja liike jatkuu tasaisena kunnes sen saa pysäytettyä.

Perinteisellä ohjaimella homma toimii niin, että vasemmalla ohjainsauvalla voi ottaa kiinni pinnasta ja sysätä itsensä vauhtiin oikean sauvan ohjatessa katsetta. Liikkumiseen on kuitenkin jo alkumetreiltä asti tarjolla myös muita keinoja. Ensimmäisenä käyttöön saadaan ammuttava koukku, jonka voi rajallisen kantaman puitteissa ampua mihin tahansa pintaan ja vetää itseään eteenpäin vaijerin varassa.

Toinen innovaatio liittyy tarinankerrontaan. Vaikka Horus Station on tarinallinen peli, se ei sisällä sen paremmin välivideoita kuin dialogiakaan. Sen sijaan tarina avautuu kokonaan pelimaailman kautta. Kaikki informaatio pitää etsiä esimerkiksi pelimaailman kuvaruuduilta. Näillä eväillä pelaajan ohjastama astronautti lähtee selvittämään, mitä Horus Stationin avaruusasemalla on tapahtunut.

Uppoutumista pelimaailmaan tukee se, ettei pelissä ole minkäänlaisia HUD-elementtejä. Jopa karttaa katsoakseen on löydettävä sellainen jonkun huoneen seinältä. Peli opastaa hieman esimerkiksi kertomalla, mitä painiketta painaa oven kohdalla, mutta mitään oikeaan suuntaan ohjaavia nuolia tai muita ylimääräisiä elementtejä ei pelistä löydy. Sen sijaan pelaajaa opastetaan vaivihkaa, esimerkiksi erilaisilla pelimaailman valoilla.

Downward Spiral: Horus Stationin ensivaikutelma on todella erikoinen. Pelaajina olemme tottuneet tiettyihin kaavoihin, kuten tyypilliseen ohjausjärjestelmään tai tarinalliseen pohjustukseen. Horus Station sanoutuu heti kättelysä irti koventioista.

Peli alkaa ilman sen kummempaa teatraalisuutta, ja hetimiten on vain lähdettävä hapuilemaan eteenpäin avaruusaseman käytävillä. Liikkuminen on alkuun kömpelöä, mutta kyseessä on hallittu ja harkittu tehokeino. Kokenutkin pelaaja huomaa joutuvansa ajattelemaan hieman eri tavalla, mikä on innostavaa ja virkistävää.

Sain pelata ennakkoon ensimmäisen pelin kahdeksasta osasta, joiden pituudet vaihtelevat. Ensimmäinen osa on kuin tutoriaali, joka ei kuitenkaan opeta aktiivisesti mitään. Ensimmäiselle alueella tutustuu pelin perusteisiin, kuten liikkumiseen, sekä ensimmäisiin vihollisiin ja varusteisiin. Jonkinmoista räiskintää on pian tarjolla, mutta sekin käydään naulapyssyllä.

Opettelu voi vaatia virheiden toistamista, mutta tämä on myös palkitsevaa, ja pelin checkpoint-järjestelmä on armollinen. Esimerkiksi yhdessä alkuosan kohtauksessa kuolin kymmenisen kertaa ennen kuin tajusin, mitä minun oikeasti piti tehdä. Tämä on hyvin erilaista oppimista kuin useimmissa tarinallisissa seikkailupeleissä, jotka yleensä enemmän tai vähemmän suoraan kertovat, mitä pitää tai kannattaa tehdä.

Horus Station tarjoaa neljä erilaista pelimoodia: kolme eri vaikeusastetta, sekä Exploration-pelimoodin, joka ei kauhupeli Soman (2015) ”Safe Moden” tapaan sisällä lainkaan vihollisia. Testissä pelasin Horus Stationia Standard-vaikeusasteella, joka ei taisteluiden kannalta tuottanut kokeneelle FPS-pelaajalle erityisiä haasteita. Kyse ei toisaalta olekaan räiskintäpelistä.

Yleisvaikutelma pelistä on alun perusteella vaikuttava. Downward Spiral: Horus Station näyttää komealta – ja kuulostaa myös, sillä elektronisesta, elokuvallisesti käytetystä soundtrackista vastaa Ville Valo. Ensimmäiset kymmenen minuuttia lähes täydessä hiljaisuudessa pelattuaan ensimmäinen sävellys on säväyttävä kokemus.

Downward Spiral: Horus Station ilmestyy vielä tänä keväänä, mutta lopullista julkaisupäivää ei vielä ole julkistettu. Alta näet pelin ensimmäisen osan pelikuvavideon.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat