UUSIMMAT

Kinect-julkaisupelit testissä: Dance Central, Kinect Adventures, Kinect Joyride, Kinect Sports ja Kinectimals

09.11.2010 14:18 | Jukka O. Kauppinen

Microsoftin uudesta Kinect-sensorista ja sen tarjoamista langattomasta ja laitteettomasta pelaamisesta on ehditty kohkata jo loppukesästä saakka. Pelejäkin on testailtu niin Microsoftin järjestämissä kuin Domen omissa testisessioissa.

Millaisia ne pelit sitten ovatkaan? Dome pisti pelit pinoon ja Kinectin tulille. Testissämme Kinect-julkaisupelit Dance Central, Kinect Adventures, Kinect Joyride, Kinect Sports ja Kinectimals.

Kokemuksia Kinectistä

Kinectin käyttöönotto oli helppoa. Liitin Kinectin aluksi vanhanmalliseen ensimmäisen sukupolven Xbox 360:iin. Koska vanhassa 20 gigan mallissa ei ole Kinectille suunniteltua virtaliitintä, laite täytyi liittää erillisellä piuhalla verkkovirtaan. Sitten vain sensori asetettiin sopivalle etäisyydelle valkokankaan eteen – ja konsoli käyntiin.

Ensimmäisellä käynnistyskerralla Xbox testasi Kinectin toimintaa, kuunteli testitilan taustaääniä ja suoritti äänitestauksen. Tämän jälkeen konsoli oli pelikunnossa.

Pelailun mittaan tuli nopeasti selväksi, että Kinect tykkää tilasta – ja että sensorin sijaintia kannattaa miettiä. Yksinpeleissä pärjätään vielä parin metrin sivuttaisella tilalla, mutta kaksinpeleissä tilaa olisi hyvä olla reilusti enemmänkin. Eikä vain sivuttain tai syvyyssuunnassa, vaan myös ylöspäin. Kun nyrkki iskeytyi Kinect Sportsin keihäänheitossa ensimmäisen kerran katossa olleeseen videotykkiin pistettiin peli heti paussille, ja pelitilaa siirrettiin reilusti taaksepäin. Kinect-sensorissa on onneksi useamman metrin verran piuhaa, joten laitteen paikkaa ei ole sidottu konsolin tai television läheisyyteen.

Käytännön havaintoina Kinectiä voi sekä ylistää että moittia. Se tekee mitä lupaa. Laite tunnistaa hienosti ihmiset, näiden raajat ja liikehdinnän. Langaton ja peliohjaimeton pelaaminen on totta.

Keihäänheittoa Kinect Sportsissa.

Samalla ohjaimessa on kuitenkin hienoinen, selkeä viive, jota ei pienen pelaamisen jälkeen enää edes huomaa. Alussa viive voi kuitenkin joissakin tarkkuutta ja nopeutta vaativissa tilanteissa yllättää.

Ohjaus on välillä myös epätarkkaa. Kun pelaajia seurataan video- ja infrapunakameroiden avulla, voivat liikkeet joskus välittyä pelille epäselvinä. Useimmiten tämäkään ei haittaa, mutta esimerkiksi Kinect Sportsin keilailussa tai Kinectimalsin pallonheitossa liikkeiden seuranta saattaa tuntua jopa satunnaiselta. Toisaalta esimerkiksi Kinect Sportsin keihäänheitto tuntuu todella mainiolta ja tarkalta.

Kinect Tuner -ohjelman avulla voit tarkistaa Kinectin toiminnan ja nähdä miten se erottaa sinut.

Ongelmat ovat kuitenkin kokonaisuuteen nähden vähäisiä, sillä enimmäkseen Kinect-ohjaus toimii hyvin sekä yksin- että moninpelaillessa.

Tekniikka on siis kunnossa. Entä pelit?

Muistathan, että Domen videoita Kinect-peleistä löydät aiemmasta artikkelistamme: Kinect-ensitesti: PIM! Olet pelissä!

 

Dance Central

Harmonix / MTV Games

Pelaajia: 1-2 (samalla koneella)

Pelin kotisivu: http://www.dancecentral.com

Aikoinaan ensimmäiset Guitar Hero -musapelit ja sittemmin Rock Band -sarjaan keskittynyt Harmonix ei ole syyttä musapelien kuningas. Vaikka Dance Central -tanssipeliä tekisikin mieli dissata ihan vain siksi, että se on semmoinen tanssihommeli,  niin ei sitä pysty kokeilun jälkeen isokaan mies haukkumaan. Pelistä kun kumpuaa Harmonixin taika. Taika, jonka avulla hyvät musapelit syntyvät.

Mutta eihän tätä heti voinut uskoa. Siksi Dance Centralin pariin piti ensin patistaa kaksi kaunotarta, joiden tanssijalka on huomattavasti meikäläistä vetreämpi ja musiikkimakukin ehkä lähempänä pelin soundtrackia.

”En minä mitään neuvo, peli latautuu juuri, saatte pärjätä omillanne” oli herrasmiesmäinen opastus pelin ja ylipäätään Kinect-ohjauksen käyttöön. Kotvasen kuluttua kaksikko jo osasi navigoida pelin menuissa kädenliikkeillä ja eleillä, joskin ohjekirjasta piti tarkistaa mikä pelitiloista oikein onkaan kaksinpeli.

Kinect-ohjaus toimi Dance Centralissa luontevasti, kun jujun vain tajusi. Pienetkin kädenliikkeet riittävät valikkojen selaamiseen ja valintojen tekemiseen, joskin biisilista tuppasi yleensä kelautumaan liian pitkälle.

Itse peli on visuaalisesti aika hyvän näköinen musiikin tahtiin pelattava rytmipeli, jonka perusidea on tietyllä tapaa tuttu muistakin musapeleistä. Nyt pelaaja vain liikkuu itse musiikin tahdissa, ei vain näppäile lelukitaraa tai tao rumpuja. Toiminta perustuu valmiiden liikesarjojen toistamiseen ohjeiden tai esitanssijan mukaan. Tulevat liikkeet näytetään ruudun oikeassa reunassa ja näytöllä hytkyvät esitanssijat esittävät ne käytännössä. Kunhan pelaamista on jatkunut jonkin aikaa, alkavat ainakin liikesarjojen perusmuodot jollain tapaa muistua pääkoppaan ja sen jälkeen onkin helppoa toistaa niitä esitanssijan tahdissa.

Kaiken kaikkiaan pelissä on väittämän mukaan 650 erilaista tanssiliikettä, joista on rakennettu päälle 90 erilaista liikesarjaa. Ja monipuoliseltahan tämä tuntuu. Liikehdintä on elävää, liikkeistä toiseen siirtyminen sulavaa ja esikuvia mukava katsoa. Eikä missään nimessä pidä vähätellä pelin visuaalista viihdepuolta, kun tanssimassa on muitakin kuin karvaisia aikamiehiä.

Omaksikin ihmetyksekseni täytyy sanoa, että Dance Central on hyvä peli. Okei, 32 biisin lista on vähän niin ja näin. 1970-luvulta nykypäivään ulottuvista kappaleista ei löydy lainkaan Motörheadiä, mutta sitäkin enemmän tanssilattiahittejä. Ehkä se kertoo vähän kohderyhmästäkin ja siitä, että ketkä Dance Centralin vatkaamisesta varmasti eniten nauttivat.

Samalla kuitenkin täytyy sanoa, että tykkäsin silti itsekin. Kunhan kukaan ei vain näe, niin saatan keikuttaa lannetta myöhemminkin. Etenkin kun pelitanssahtelu nostatti kivalla tavalla pulssiakin. Miinus kuitenkin siitä, että kaksinpelikin on vuorottelua. Yhtaikaa ei tanssilattialle pääse, mikä suuresti ihmetyttää.

Tanssimattopeleihin verrattuna Dance Central tuntui paljon kiinnostavammalta ja viihdyttävämmältä. Ulkoa opeteltujen salamarefleksiliikesarjojen ystäville tämä tosin voi tuntua aivan liian hidastempoiselta.

Linkki: Dance Centralin biisilista

Kinect Adventures

Good Science Studio / Microsoft

Pelaajia: 1-2 (samalla koneella), 2 (internetissä)

Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/KinectAdventures

Kinect-sensorin mukana tuleva Kinect Adventures on ehtaa EyeToy-viihdettä, ei sen kummempaa. Vain nätimmissä kuorissa. Yksinkertaiset pienet reflekti- ja koordinaatiopelit on tosin toteutettu huomattavasti tyylikkäämmin ja maistuvammin kuin ne perinteisimmät EyeToy-minipelikokoelmat, mutta kyse on vain vivahde-erosta.

Yksinpelinä jotakuinkin mitäänsanomaton ja tylsyyteen tappava puuhapeli toimii huomattavasti kivemmin moninpelinä, mutta tällöinkin kyse on lähinnä välipala-tasoisesta pikkupelailusta. Tämänkaltaisia minipelejä on nähty aiemminkin aivan tarpeeksi monta kertaa. Hypi esteiden yli, kumarru niitä välttääksesi, mätki maaleja käsillä ja jaloillasi. Tuttua touhua uusissa kuorissa.

Hauskimmillaan peli on River Rush -minipelissä, jossa pelaajien täytyy tehdä yhteistyötä ohjatakseen villissä virrassa ajelehtivaa lauttaa. Pomppimista, eri suuntiin kallistelua ja muuta yhdessä tekemistä piisaa, joten peluu on äänekästä ja mehukasta. Muut minipelit eivät oikein jaksa irrota kamerapelien kliseistä.

Kinect Adventures toimii sinänsä oivallisesti laitteen mahdollisuuksien todistajana, mutta pelinä se ei herätä innoitusta. Se saattaa kuitenkin viihdyttää hyvin satunnaisia Kinect-kokeilijoita ja erityisesti perheen pienempiä pelaajia.

 

Kinect Joyride

Tekijä: BigPark / Microsoft

Pelaajia: 1-4 (samalla koneella, 2 yhtaikaa), 2-8 (internetissä)

Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/KinectJoyRide

Joyride on yksi niistä peleistä, jotka tuntuvat ajatuksena aina täysin pöljiltä. Aiemman pelailuni muistikuvia kaivellessani olin nimittämässä sitä suorilta käsin Kinectin surkeimmaksi julkaisupeliksi, mutta pienen uudelleenpelailun jälkeen piti asia miettiä uusiksi. Eihän Joyride mikään Mario Kart ole, sen enempää kuin Forzakaan. Ja onhan sen idea kuin suoraan Wiin penseimmistä ”heiluttele Wiimotea vaakasuorassa ja kuvittele sen olevan ratti” -ajopeleistä.

Ja silti tässä pelissä on jotain kovin lystikästä.

Joyride on hyvin, hyvin yksinkertainen ajopeli. Suorastaan minimalistinen. Mitään ratteja ei ole, vaan pelaajat ojentavat kätensä ja tarttuvat kuvitteelliseen rattiin. Sitten baanalle. Käsiä veivaamalla käännellään rattia, jolloin – kas kummaa – autokin kääntyy. Vetämällä kädet taaksepäin kasvatetaan turboboostia, tyrkkäämällä kädet suoriksi auto kiihdyttää väliaikaisesti. Ajon aikana yritetään kerätä radalta bonuksia ja osua kiihdytysramppeihin. Sokerina kilpa-ajon lomassa täytyy vielä kääntyillä kuin mikäkin twistaaja, jotta auto kieppuisi upeasti ja tekisi kikkaviitosia ilmalentojen aikana. Tämän kilpa-ajelun päälle vielä läjä erilaisia autominipelejä, auton maalailua sun muuta pikkusälää.

Kuulostaako nähdyltä? Kuulostaako tylsältä? Sitä se onkin. Mutta silti, peli tuntuu kivalta. Moninpelinä. Yksin ajellessa ainakin isompi pelaaja kyllästyy, joskin nuoremmille se voi hetken aikaa maittaakin. Mutta kahden tai useamman pelaajan ajellessa yhdessä, toisiaan tönien ja meluten Kinect Joyridestä löytyy yllättävän paljon hupia, vauhtia ja huumoria. Niinkin paljon, että sen pariin voi palata seuraavissakin kotibileissä.

Vaikka peli tuntuukin ”tarvitsemme ajopelin, jota ohjataan pelkästään käsillä” -ideatehtaan liukuhihnalta tulleelta, niin yksinkertaisuus ja lystikkyys ovat tällä kertaa ainakin jonkin aikaa viihdyttävä yhdistelmä.

Kinect Sports

Tekijä: Rare / Microsoft

Pelaajia: 1-4 (samalla koneella, 2 yhtaikaa), 2-4 (internetissä)

Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/KinectSports

Decathlon on kuollut. Eläköön Decathlon!

Okei. Se oli ehkä liioittelua. Mutta jos etsimme 2000-luvun vastinetta legendaarisista urheilupeleistä legendaarisimmalle, niin se on tässä. Kinect Sports. Peli, johon on leivottu huvittelun lomaan reilusti sadismia.

Kinect Sports on yksittäisistä suorituksista taottu urheilupelikokonaisuus, jossa on kaiken kaikkiaan kuusi eri urheilulajia. Löytyy keilailua, nyrkkeilyä, pingistä, futista, verkkopalloa sekä yleisurheilua. Sovitaan että olen hyvin tylsä ja totean, että useimmat lajit ovat ihan kivoja, joskaan eivät niin ihmeellisiä. Keilailu esimerkiksi on visuaalisesti nätti, mutta jää todella kauas esimerkiksi Wii Sportsin keilailusta. Wii Sportsissa sentään voi tehdä Wiimotella heiton aikana pikkutarkkoja säätöliikkeitä ja kierteitä, kun Kinect Sportsin keilailussa tuntuu olevan ihan yksi ja sama miten viskoo. Kuula menee miten sitä huvittaa, teki pelaaja mitä tahansa. Pyörit väkkärää ja koetat heittää pallon kouruun, sinne se vain menee suoraan ja kaataa kaikki keilat. Skeidaa, ei tästä tule kuin vihaiseksi.

Nyrkkeily on sen sijaan aika kivaa, futis viihdyttävää hyökkäilyä ja rankkarien laukomista ja niin edelleen. Eri lajit toimivat passelisti ja viihdyttävät vähintään kelvollisesti, minkä lisäksi niitä voi värittää minipeleillä.

Pelin todellinen juju ja sielu on kuitenkin yleisurheilu, josta löytyy 100 metrin pikajuoksu, kiekonheitto, keihäänheitto, pituushyppy ja aitajuoksu. Luoja. Kauhistus. Järkytys. Hiki. Sydämenhakkaus. Kipeät jalat. Ei ole pakko uskoa, mutta tämä on järisyttävyydessään ja hölmöydessään kamalimman hauskinta ja sadistisinta urheilupelaamista ikiaikoihin.

Yleisurheilun lajit kun ovat oikeasti fyysisiä. Ainoastaan kiekonheitossa ei tarvitse juosta. Ja juoksemisella siis tarkoitetaan paikallaan juoksemista, polvia korkealle nostaen. Käsien on tietysti heiluttava. Hypätessä on piruvie myös hypättävä. Kunnolla.

Keihäänheitossa katossa ollut videotykki otti niin komeasti osumaa, että peli piti paussittaa ja pelialuetta siirtää välittömästi.

Ja yleisö, siis ne läsnäolleet parikymmentä muuta ihmistä, vain nauraa räkättivät, kun vanhat miehet pistivät parastaan.

Ja hauskaa oli pelaajillakin, kun hiki oli pyyhitty otsalta. Ensi kerralla sauna lämpiämään tuntia ennen pelin alkua.

Aivan loistavaa urheilubilepelaamista.

Kinectimals

Tekijä: Frontier Developments / Microsoft

Pelaajia: 1

Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/Kinectimals

Kinectimals on se peli tai pikemminkin ohjelmalelu, jota odotin etukäteen kaikkein eniten. Nyt valmiin lemmikkieläinsimulaattorin kohdattuani olen puoliksi onnellinen, puoliksi vähän pettynyt. Kinectimals on ehdottomasti se ohjelma, jolla Kinect-sensorin toimivuutta voidaan esitellä teknisessä mielessä kaikkein hienoimmin. Se on myös suloisin, kaunein ja viehättävin peli / lemmikkisimulaatio / ohjelmalelu sitten Nintendogsin. Pelinä se ei kuitenkaan ole ihan niin täydellinen.

Selitän syyn heti alkuunsa. Kinectimalsin reseptissä on loppumetreillä aivan liikaa minipelikokoelmaa ja liikaa pykälä pykälältä avautuvaa sisältöä. Ja Bumble-niminen lentävä sittiäinen, joka on oppaasi pelimaailmassa. Bumble on ällön söpö pehmoelukka, joka puhuu aivan liian paljon. AIVAN LIIAN PALJON. Sitä vain haluaisi päästä rapsuttamaan tiikerinpentua, mutta ei, Bumble vain selittää ja selittää ja varmistaa, että tajusithan nyt aivan varmasti, että kartta on semmoinen juttu, jonka avulla pääsee paikasta toiseen ja että käsi täytyy vielä sen ja sen valintanapin päälle, että voit tehdä valintoja.

Helkkari, Kinectimalsin alussa pitäisi olla kysymys, että onko pelaaja yli 10-vuotias vai tarvitseeko tätä kävelyttää kädestä pitäen koko ajan.

Minulle Kinectimalsin lumo oli heti ensimmäisiltä sekunneilta alkaen se, että saan leikkiä sokerintaudin aiheuttavansuloisten pikku kissaeläinten kanssa. Kyllä se nytkin onnistuu, mutta leikkituokioihin päästäkseen on tehtävä niin paljon kaikenlaista muutakin. Hassut minipelit kyllä kestää, välistä ne ovat tosi lystikkäitäkin. Parhaimpia ovat ehdottomasti ne, jossa pelaaja ohjaa omaa tikrunpentuaan ja nauttii pienen karvaisen kissaeläimen uskomattoman kauniista olemuksesta.

Monet puuhatuokiot ovat nekin kivoja, mutta hienoimmillaan Kinectimals on ennakkovideoidenkin puffaamissa kohdissa. Silloin kun sinulla on ruudulla järjettömän suloinen pieni virtuaalieläin, joka murisee, kurisee ja kehrää kun sitä rapsutellaan, harjataan ja muutoin hoidetaan. Suloisuusmittarista loppuu asteikko, uskokaa pois.

Pelin suurempi runko tarinoineen ja lukemattomine pikkutehtävineen omalla tavallaan auttaa pientä pelaajaa tiettyyn suuntaan, varmistaen samalla että tälle tarjoillaan jatkuvasti jotain uutta pikkukivaa. Tekeminen on näissä rajoissa vapaatakin, sillä pelaajia ei suoraan pakoteta tiettyyn suuntaan. Tutkit, hoivaat, leikit tai mitä teetkään, se on sinusta kiinni. Mutta vaikka rännin voi suunnata minnepäin haluaa, on se pelailun alussa aivan liian kapea ja lyhyt.

Tämän nyhertämisen takia Kinectimals ei mielestäni tavoita potentiaaliaan. Se ei ollutkaan se ihana avoin ohjelmalelu, jota toivoin. Sen sijaan se on maailman ylivoimaisesti söpöin ja suloisin minipelikokoelma ja puuhailupeli.

Mikä surullisempaa, pelin rakenne tuntuu jotenkin kömpelöltä. Pelaaja joutuu viettämään aikaansa aivan liian paljon kaupoissa ja erilaisissa valikoissa, ojennellen käsiään ja tehden valintoja. Se tärkein, höpödöpömussukoiden paijaaminen, tulee kuin palkintona näiden sietämisestä.

Brittiläinen Frontier Developments on ollut aina todella taitava firma tekemään tekoäly- ja animaatiojärjestelmiä. Oma ylittämätön suosikkini on ehdottomasti 2003 julkaistu Dog’s Life, joka oli alkujaan PS2/Xboxille julkaistu koiranelämäsimulaatio. Kinectimals jatkaa tällä samalla linjalla ja näyttää, miten uudempien pelikoneiden kasvanut graafinen ja laskentateho voidaan yhdistää uudenlaiseen ohjausjärjestelmään. Siinä suhteessa Kinectimals onkin se teos, jota tullaan varmasti käyttämään jatkossa hienona esimerkkinä nykyteknologian mahdollisuuksista. Olisipa se vain enemmän avoin ohjelmalelu kuin peli.

 

Tässäpä tätä

Kinectin kokeilluista julkaisupeleistä jää aika perinteinen ensimmäisen päivän vaikutelma. Kivoja pelejä, mutta killer-appia haetaan vielä. Pelitarjonta on tässä vaiheessa enimmäkseen niitä perinteisiä koko perheen -hupipelejä ja kaveriporukan bilepelejä. Näillä ei vielä niin sanottuja tosikkopelaajia käännytetä, mutta muilla kyllä riittää kivaa.

Jos oheisista peleistä pitäisi suositella kahta, niin ne olisivat Kinectimals ja Kinect Sports. Kuten sanonta kuuluu, pakkohankintoja! Vähän ketterämmät ja tanssitaitoisemmat bilepelaajat tykkäävät varmasti myös Dance Centralista.

Kaiken kaikkiaan Kinectin kaveriksi julkaistaan nyt noin viitisentoista Kinect-peliä, joten olemme tässä testissä vasta raapaisseet laiteen pelitarjontaa. Lisää pelejä on jo tulossa testiin, joten testailu ja peleistä kertominen jatkuu.

Myöhemmin Kinectille pitäisi ilmestyä myös vähän varteenotettavampia ja ripauksen hardcorempiakin teoksia. Näistä meikäläinen odottaa suurella kiinnostuksella etenkin Q Entertainment/Ubisoftin Child of Edeniä, Turn 10/Microsoftin Forza Motorsport 4:ää, Ubisoftin Michael Jackson: The Experienceä ja Capcomin Steel Battalion: Heavy Armoria. Tulee olemaan taatusti mielenkiintoista nähdä miten Kinect pärjää räiskintäpeleissä.

Xbox 360:n Kinect-sensori saapuu kauppoihin 10.11.2010.

 

Lisätietoja: Kinect

Lisätietoja: Lista Kinectin peleistä

 

 

Lisää aiheesta

Lue myös

Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 2: seikkailua vuonna 1500

Ensikosketuksessa Dead Nation – jo toisen kerran

Logitech Wireless Drum Kit – rumpujen lupaus ei täyty

Miten syntyi Demoscene-dokumentti?

PlayStation Move -pelien toinen aalto

Tron: Evolution – Domen haastattelussa pelisuunnittelija Darren Hedges

 

Keskustelu

yumyumyum,

Näin on. Xboxin ohjaamiseen ei tarvita lainkaan padia, jos sitä ei halua käyttää. Makoilet vain sohvalla ja heiluttelet kättä, navigoit käyttöliittymässä, katselet elokuvia tai mitä nyt konsolilla tykkääkään tehdä. Padia tarvitsee vasta kun käynnistää kädenheilautuksellaan pelin, jossa on vain padiohjaus.
Toki padi on selkeämpi ja nopeampi vekotin, mutta sille on nyt vaihtoehto.

EyeToy-viittauksissa kannattaa ottaa huomioon tekniikan hienoinen kehittyminen. EyeToy on sentään 2003 lanseerattu laite, jonka kameran erottelukyky on aika… sumea. Sillä pelaaminen vaati joskus melkoista säätämistä, eikä laitteella voitu tehdä likimainkaan samaa mitä Kinectillä nyt. Kiva laite sekin oli aikoinaan.

jok

”Langaton ja peliohjaimeton pelaaminen on totta.”

Haettaneenkohan tuolla nyt sitä takaa että konsolia voi ohjata ja pelata kokonaan ilman ohjainta. Konsoli päälle ja eikun käskyttämään käsin tai äänin, padia ei tarvita missään vaiheessa. Ainakin näin minä sen olen käsittänyt että se toimii.

”Jep , samaa mieltä SPR000X:än kanssa. Eyetoy julkaistiin jo vuonna 2003? Ja nyt microsoft kehitti jonkun kinectin , joka on vaan Eyetoy parannetulla grafiikalla…aika noloo ja säälittävää. Jos haluaa pelata näitä motion pelejä niin suosittelen Nintendo Wiitä, yksi erittäin kova motion plus tukeva peli on Red Steel 2, tosi laadukas peli.”

Juu ostan mielummin tuon Sonyn ”mullistavan”moven kuin vanhaa tekniikkaa sisältävän Nintendon. Sonyhan ei kopioi ketään, eihän ;)

Jep , samaa mieltä SPR000X:än kanssa. Eyetoy julkaistiin jo vuonna 2003? Ja nyt microsoft kehitti jonkun kinectin , joka on vaan Eyetoy parannetulla grafiikalla…aika noloo ja säälittävää. Jos haluaa pelata näitä motion pelejä niin suosittelen Nintendo Wiitä, yksi erittäin kova motion plus tukeva peli on Red Steel 2, tosi laadukas peli.

Maade,
”niin kuinka monta”

Hups. Noin viitisentoista. Kiitos huomioista, korjattu.
Jep, kiirettä piti kun koko saitti seisoi niin kauan kunnes pystyin päättämään ”se on siinä” ja painamaan Julkaise-nappia.

jok

@Maade

”Kaiken kaikkiaan Kinectin kaveriksi julkaistaan nyt noin Kinect-peliä”
Toimittaja varmasti tarkotti pelien olevan vain pintaraapaisu Kinectin kapasiteetista ja siksi sanoi ”noin Kinect-peliä”.. Ne oikeat Kinect-pelit ovat vasta tulossa kunhan kehittäjät ehtivät junaan mukaan.

Muutama pikkumoka jotka osuivat silmään: ”Kaiken kaikkiaan Kinectin kaveriksi julkaistaan nyt noin Kinect-peliä”, niin kuinka monta? Ja ”Xbox 360:n Kinect-sensori saapuu kauppoihn”. Taisi tulla kiire artikkelin loppupuolella :)

Ei siinä, itseäni ei moinen vekotin kiinnosta pätkääkään kun Wii löytyy, mutta ihan mukava kuitenkin lueskella tuosta. Tulevat räiskintäpelit kiinnostaa sinäänsä kun mitä itse olen vekotinta nähnyt niin viive on aika jäätävä. Ehkä sitä ei itse pelatessa huomaa (En tiedä, en ole testannut) mutta sivusta katsoessa huomaa vähän turhankin selkeästi.

mikä helvetin rotta tuo on? tuliko se kinectimalsin mukana kaupan päälle?

”Langaton ja peliohjaimeton pelaaminen on totta.”

EyeToy?

Vai onko tämä mainos?

Muropaketin uusimmat