Toimittajan puheenvuoro: Fyysisissä pelijulkaisuissa ei ole enää järkeä – voiko levyistä tulla 2020-luvun vinyyli?

30.11.2018 09:00 | Tuukka Hämäläinen

Vuonna 2018 fyysinen pelimyynti alkaa olla kuoleman partaalla. Marginaalissa on kuitenkin merkkejä siitä, että fyysisistä julkaisuista voi tulla keräilijöiden luksustuote, josta ollaan myös valmiita maksamaan hieman enemmän.

Fyysisten pelijulkaisujen kuolemasta on puhuttu pitkään. Statistan tilaston mukaan jo viime vuonna Yhdysvaltain pelimyynnistä peräti 79 prosenttia koostui digitaalisista latauksista, ja osuus tulee varmasti tänä vuonna jatkamaan kasvuaan. Puhutaan siis todellakin kuolevasta formaatista, vaikka muutamat pelikauppaketjut ja kivijalkamyymälät ovat vielä sinnitelleet pystyssä.

Kulunut vuosi ja etenkin syksy ovat näyttäneet, että fyysinen formaatti on tulossa tiensä päähän myös peliteollisuuden nykyisen julkaisutavan vuoksi. Samalla kuitenkin on nousemassa uudenlainen fyysinen julkaisukulttuuri indiepelin keskuudessa.

Ennen tästä vuodesta puhumista kurkistetaan kuitenkin historiaan.

Vielä 1990-luvulla, ja valtaosin vielä kymmenenkin vuotta sitten, pelit pyrittiin julkaisemaan ainakin konsoleille lopullisina versioina. Ajatus oli, että kun pelilevyn tai -kasetin laittaa sisään konsoliin, voi ryhtyä suoraan pelaamaan. Miinuspuolena oli, että peleihin mahdollisesti jääneet bugit vaivasivat vielä vuosien päästäkin, sillä niitä ei voitu jälkikäteen korjata.

Kun internet-yhteyden käyttö yleistyi myös konsolipelaamisessa seitsemännen sukupolven (PlayStation 3, Xbox 360, Nintendo Wii) kohdalla, yleistyivät myös päivitykset. Kehittäjille tarjoutui mahdollisuus korjata ja muokata pelejään vielä sen jälkeen, kun fyysiset pelit olivat valmistuneet tehtaan liukuhihnalla. Samalla, ja etenkin konsoleiden kovalevytilan kasvaessa, alkoi kasvaa myös digitaalinen myynti, ja digitaalisesti sai tietysti ladattua aina kaikkein päivitetyimmän version pelistä.

Osa pelaajista (minä mukaan lukien) ostivat kuitenkin kymmenisen vuotta sitten pelit yhä fyysisessä muodossa. Peli tuntui siten säilyvän varmemmin, ja konsolin kovalevy tuli kuitenkin turhan herkästi täyteen.

Hypätään takaisin vuoteen 2018.

Fyysisessä formaatissa ostetut pelilevyt edellyttävät nyt usein vähintään yhden päivityksen (ns. julkaisupäivityksen) asentamista, jotta pelit edes toimivat. Syksyllä sekä Call of Duty: Black Ops 4 että Fallout 76 ovat myös saaneet niin suuret pakolliset ensipäivitykset, että ne vievät melkein yhtä paljon konsolin kovalevytilaa kuin saman pelin digitaalinen asennus.

Spyro Reignited Trilogy puolestaan ei fyysisessä formaatissa sisällä edes kaikkia kokoelman pelejä, vaan kaksi peleistä edellyttää digitaalisia lisälatauksia toimiakseen. Toisin kuin edellä mainitut, ei Spyro Reignited Trilogy ole edes verkkopeli, vaan se olisi periaatteessa pelattavissa myös kokonaan ilman verkkoyhteyttä. Vaan eipä ole.

Lisäksi on tietysti sellaisia pelejä kuin Fortnite, joka ei tunnu oikeastaan koskaan tulevan ”valmiiksi”. Ja monet pelit viettävät nykyään vuosia early access -vaiheessa, jossa niitä päivitetään jatkuvasti. Tällaisten pelien kohdalla fyysinen julkaisu olisi joka tapauksessa järjetöntä.

Suuren luokan AAA-pelin kohdalla näyttääkin yhä enemmän siltä, ettei fyysisen pelin ostamisessa ole mitään mieltä. Jos peli ei toimi suoraan levyltä ja vaatii kuitenkin valtavan päivityksen asentamista, miksei ostaisi sitä suoraan digitaalisessa muodossa?

Äkkiseltään voisikin ennustaa, että fyysinen julkaiseminen kuolee pian kokonaan. Indiepelien kohdalla tilanne on kuitenkin toinen, ja se vihjaa hieman erilaisesta tulevaisuudesta.

Pienet indiepelit ilmestyvät usein lähtökohtaisesti vain digitaalisessa muodossa, sillä se on edullisempaa. Nyt  kuitenkin (ainakin) kehutut indiepelit What Remains of Edith Finch (2017) ja Hellblade: Senua’s Sacrifice (2017) ovat saaneet tai juuri saamassa fyysisen julkaisun, mutta yleisestä linjasta poiketen tämä tapahtuu kuukausia tai jopa yli vuosi pelin alkuperäisen ilmestymispäivän jälkeen.

Joku saattaa ihmetellä, mitä järkeä tässä nyt sitten on, mutta saattaa siinä ollakin.

Fyysisen julkaisun viive antaa ensinnäkin kehittäjille aikaa päivittää peliään, joten fyysiselle pelilevylle päätyy oikeasti viimeistelty tuote. Nämä jos mitkä ovat varmasti julkaisuja, joita voi pelata ilman ylimääräisiä ja tilaa vieviä päivityksiä.

Lisäksi fyysinen julkaisu toimii keräilyesineenä pelin faneille. Se on jotakin perusjulkaisua prestiisimpää ja näyttävämpää. Sellaiselle on vähemmän kysyntää, mutta sen eteen nähdään sitäkin enemmän vaivaa. Esimerkiksi What Remains of Edith Finchin fyysisestä julkaisusta vastaa pikkuyhtiö Iam8bit, joka julkaisee komeita, rajoitettuja keräilyversioita, esimerkiksi vinyylipainoksia pelien soundtrack-levyistä (kuvassa yllä).

Vinyyli onkin oivallinen vertauskuva pelijulkaisujen uudelle suunnalle. CD:n kuviteltiin aikanaan tekevän selvää vinyylimarkkinoista, mutta kuten Digital Music News kertoi lokakuussa, on vinyylimyynti kasvanut tasaisesti jo vuosia. Vuonna 2017 vinyylilevyjä myytiin maailmassa yli 8,6 miljoonaa, mikä oli 1,5 miljoonaa enemmän kuin edellisenä vuonna, ja lukeman odotetaan nousevan yli kymmeneen miljoonaan tänä vuonna.

Vinyylilevyn ostajissa tuntuu olevan jotakin samanlaista kuin niissä pelaajissa, jotka haluavat suosikkipelistään komean fyysisen julkaisun hyllyynsä. Ei siis tunnu mahdottomalta ajatukselta, että fyysinen pelijulkaisu väistyisi vinyylin tavoin valtavirrasta, mutta jäisi elämään marginaalissa, pienten, arvostetumpien ja ajattomampien julkaisujen alueella. Eihän uusinta Call of Dutya edes pelaa juuri kukaan enää vuoden kuluttua, mutta Hellbladella ja muilla indiepeleillä on varmasti suhteessa pidempi elinaika.

Vertauksessa on kuitenkin yksi kompastuskohta. On yhä mahdollista ostaa vaikkapa 1950-luvulla valmistettu vinyyli ja laittaa se soimaan uudessa soittimessaan samaan tapaan kuin vuosikymmeniä sitten. Mutta kuinka helppoa onkaan saada 20- tai 30-vuotiasta peliä toimimaan? Uutta Super Nintendoa ei saa oikein mistään, ei edes alkuperäistä PlayStationia. Toki suosituimpia alustoja saa vielä käytettynä, mutta sekään ei jatku loputtomiin.

Jos siis ostan nyt Hellbladen komean fyysisen julkaisun, voinko enää pelata sitä millään laitteella sitten, kun PS4-konsolini jonakin vuonna hajoaa? Onko PlayStation 5:ssä edes Blu-ray -asemaa? Ja toimiiko peli sillä?

Alustojen ja formaattien jatkuva kehitys saattaa estää sen, että fyysiset pelijulkaisut jäisivät vinyylin tapaan elämään – elleivät sitten Microsoft, Sony ja Nintendo tee tulevista alustoistaan lähtökohtaisesti takaperin yhteensopivia. Siihen on kuitenkin hieman vaikea uskoa, etenkään Nintendon kohdalla.

Nykyisellä sukupolvella ainoastaan Xbox One pyörittää vahempien alustojen pelejä – ja sekin oikeastaan vain sallii tiettyjen pelien digitaalisen kappaleen lataamisen pelilevyä asemassa käyttämällä. Kun oikeuden on lunastanut, on lataus välttämätöntä ja fyysinen pelilevy on jälleen muuttunut tarpeettomaksi.

Tästä huolimatta säilytän yhä Alan Waken (2010) erikoisboksia, jonka ostin aikanaan pelin julkaisupäivänä. Onhan se näyttävä, mutta ei sen pelilevyllä kyllä mitään enää tee.

Keskustelu

Otsikon voisi kertaalleen vielä oikolukea :)

"voiko levyistä tulee 2020-luvun vinyyli?"

Fyysisten pelilevyjen suurin hyöty on jälleenmyyntiarvo jolloin pelikokemuksen hinnaksi tulee sopiva summa. Digituote on aina käytännössä 2x hintainen verrattuna fyysiseen jos ei meinaa säilyttää fyysistä ikuisesti.

Hyvä puheenvuoro :D

Analogue niminen yritys tekee joitakin vanhoja konsoleja jotka pyörittävät niitä alukperaisiä pelejä höystetynä 2000-luvun tarpeilla.

Muropaketin uusimmat