Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä – osa 1
Nintendon taannoinen E3-esiintyminen oli onnistunut paketti, sillä yhtiö esitteli monipuolisesti sekä tulevaa Wii U -konsoliaan että sen pelivalikoimaa. Messuannista jäi positiivinen fiilis, mutta myös kova jano – lisää tietoa, lisää.
Ja sitähän on luvassa, sillä Nintendo esitteli Wii U -konsoliaan taannoin Saksassa Euroopan pääkonttorillaan. Kutsuvieraat saivat perehtyä monipuolisesti sekä Wii U:n sekä 3DS:n tuleviin peleihin. Pääpaino oli Nintendon omilla peleillä, mutta erityisesti Ubisoftin kattauksesta oli tarjolla monia herkullisia maistiaisia. Ei vähiten ehkä se kaikkein odotetuin Wii U -peli… Domekin oli tietysti mukana meiningissä.
Aiemmin lisätty: Batman: Arkham City Armored Edition, Project P-100, Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge, ZombiU, Pikmin 3, Nintendo Land,
Wii U -pelien esittelyjä lisätään artikkelin loppuun yksi kerrallaan. Uuden peliesittelyn lisäämisestä kerrotaan uutisissa. Pääset haluamasi pelin kohdalle klikkaamalla pelin nimeä.
Wii U -ennakoiden toinen osa: Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä – osa 2
Ensin… Se konsoli
Wii U -konsoli on yhä arvoitus, mutta ainakin houkutteleva ja kiinnostava arvoitus. Laitteen sielunelämää ei päästy tutkimaan, sillä konsolit olivat kaapeissa eikä niitä päässyt räpläämään. Myöskään laitteiden käyttöliittymää ei esitelty millään tapaa, ei edes vilautettu. Niinpä vempeleen syvällisempi sielunelämä jäi mysteeriksi.
Sen sijaan se hämmästyttävä ohjain tuli kyllä räplättyä huolella, ja koska tarjolla oli iso kasa tulevia Wii U -pelejä täysin pelattavina, niin konsolin suorituskyky tuli selväksi.
Ja sanotaan se näin: Wii U tuntuu olevan tehoiltaan jotakuinkin samalla viivalla kuin PS3 ja Xbox 360 tällä hetkellä. Detaljeista voi aina taittaa polygonipeistä ja kitistä pikkujutuista, mutta fakta on tämä: Wii U:lla voi tehdä hienoja pelejä.
Vertailukykyisimmät pelit olivat luultavasti Ninja Gaiden 3, Zombi U, Batman Arkham Asylym ja Rayman: Legends. Niiden tarjoama pelillinen elämys oli täysin tasavertainen nautinto minkä muun pelikoneen tarjoamaan kokemukseen verrattuna, vaikka jos ihan pikkutarkkoja halutaan olla, niin modernein peli-PC tietysti on jo valovuoden edellä, kuten PS3:sta ja Xboxiakin. Mutta pysytään nyt kuitenkin konsolikuvioissa.
Pelit näyttivät hyviltä, värikkäiltä ja pyörivät sulavasti. Vaikka testattavissa oli tietysti vain pelien lehdistölle tarkoitettuja keskeneräisiä kehitysversioita, niin ainakaan suorituskykyongelmat tai nykiminen eivät pelaamista haitanneet. Parissa pelissä tosin oli häikkää ohjaimen näytön ja liiketunnistuksen kohdalla, mutta ne olivat enemmänkin korjauskelpoisia pikkubugeja keskeneräisessä pelissä kuin pelintappajia. Kriitikko voi myös vähän mutista tekstuureista, jotka olivat pelissä tai parissa vähän valjuja. Toisaalta silmiinnähtävästi kamalampaa jälkeä on nähty uusissakin PC:n tai isojen konsolien peleissä. Batman ja Rayman kuitenkin tarjosivat sellaista visuaalisuuden herkullista ilotulitusta, että kyllä siinä silmää hemmoteltiin.
Se myyttinen ohjain osoittautui positiiviseksi kokemukseksi. Fiilis oli hyvä heti ensikouraisulta. En ensi alkuun kiinnittänyt ohjaimeen mitään huomiota, vaan sukelsin vaan pelaamaan Zombi U:n merkeissä. Vasta jälkikäteen tulin ajatelleeksi, että tämähän oli tavallaan hyvä merkki. Laite oli niin luonnollinen, ettei sitä tarvinnut sen kummemmin ajatella. Sehän oli vain kuin hemmetin leveä padin ja tablet-tietokoneen yhdistelmä. Tabletin, jonka reunoissa on sauvat ja pelinamiskat. Ei mitään ihmeellistä, hajaantukaa.
No, okei, onhan siinä paljonkin ihmeellistä, kun kyse on konsolin ohjaimesta. Teknisessä mielessä kyse ei ole ihmeellisestä myllerryksestä, mutta innovaatiorintamalla mennään silti monta askelta eteenpäin. Kun jokaisen konsolin mukana tulee tällainen ohjain ja fiksuimmat pelit tekevät sillä nerokkaita asioita, silloin puhutaan asiaa. Vielä tällä hetkellä ohjaimen parhaat jujut ovat toki hakusessa, mutta muutamissa peleissä sitä osattiin jo käyttää varsin vekkuleilla tavoilla.
Wario & Gamen minipelikokoelman eräissä osioissa lautaa käytettiin kuin varsijousena, eli sillä ammuttiin nuolia heittämällä sormea pitkin vaakasuoraa, televisiota kohden osoittavaa ohjainnäyttöä. Tuntui vekkulilta. Aivan uskomattoman nerokas ja taatusti miljoona riemukasta pelituntia tarjoavassa Luigi’s Mansion -minipelissä puolestaan yksi pelaajista ohjasi kummitusta ohjaimen näytön avulla, muut taas mekastivat omilla hahmoillaan Wiimote-ohjaimella, kaikkien näkyvissä. Kummitusta ei siis näkynyt lainkaan päänäytöllä, minkä johdosta kaikilla muilla oli vallan riemukasta heidän etsiessään kummitusta pelialueelta. Zombi U:ssa näytölle puolestaan sijoitettiin inventaarioruudut sekä erikoisaseiden tähtäimet.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin mainittava sekin, että ihan joka paikassa ei tabletia kuitenkaan hanskattu. Ninja Gaiden III: Razor’s Edgessä kosketusnäytöllä oli vain hahmon tietoja ja listaa opituista komboista. Pikminissä, joka tosin oli yhä pahasti keskeneräinen, näytölle oli vain tuplattu pelikuva. Wii U Sportsissa tablet tuntui olevan minun silmiini enemmänkin täysin ylimääräinen turhake ja Singissä oltiin menty ihan metsään – karaokepelin biisien sanat näet näytettiin tabletin näytöllä, eikä telkkarissa. Tosi yhteisöllistä laulamista.
Potentiaalia ohjaimessa kuitenkin on. Toivottavasti sitä osataan käyttää mahdollisimman hyvin, mahdollisimman monessa pelissä. Ja toivottavasti siinä on myös akkukestoa riittävästi.
Vaan kuinkas ne pelit?
Wii U -pelejä esitellään tällä sivulla jatkuvasti päivittyvänä artikkelina. Peliesittelyjä lisätään tekstin, kuvien ja videoiden muodossa yksi kerrallaan.
Batman Arkham City Armored Edition
Rocksteady / Warner Games
Batman Arkham Asylum teki isommilla pelikoneilla tosi kovan vaikutuksen viime talvena, mutta mitenkäs suu pannaan nyt kun se on Nintendon tulevan pelikonsolin kärkipeli? Wanhaa rautaa rajalle ja PC-pelaajat vain nauravat, vai? Ei nyt ihan niinkään. WiiU:lle julkaistava Arkham City kun on sekä visuaaleiltaan että pelattavuudeltaan ykkössarjaa. Lisäksi se käyttää WiiU:n tablet-ohjainta fiksusti.
Ensi alkuun kommentoitakoon, että Armored Editionissa on vakiona kaikki lisäsisällöt mitä peliin on muilla konsoleilla julkaistu sekä vähän pikkuextraakin.
Pelattuna WiiU:n Batman tuntui täysin vertailukelpoiselta muiden versioiden rinnalla. Ulkoasu oli herkullinen ja makea, vaikkakin rinta rinnan verrattuna näyttää hieman vähemmän yksityiskohtaiselta. Tabletin toiminnallisuutta hyödynnettiin maltillisesti. Pelimielessä se esiteltiin itse asiassa Batmanin ranteeseen asennettuna bat-tietokoneena, mikä istui hyvin pelin teemaan.
Batman muun muassa skannaa ympäristöään johtolankoja etsiessään käyttäen infrapunakameroitaan, joita käytetään liikuttelemalla tabletia. Johtolankojen löytyessä kohteita tutkitaan tarkemmin tökkimällä niitä näytöltä. Tabletia voi käyttää myös ohjaimena Batmanin heitellessä batbumerangiaan, laitteen liikesensorien tunnistaessa pelaajan tähtäyksen. Tämä tuntui kuitenkin ainakin omiin käsiini täysin kelvottomalta ohjaustyyliltä, joten useamman täysin pieleenmenneen yrityksen jälkeen tyydyin heittelemään bumerangia ihan vain sauvaohjaimen avulla.
Sen sijaan sankarimme inventaarion ja bat-vempainten selailu tabletin kosketusnäytöllä oli oikein sujuvaa, joskin vempaimia tuntui olevan vähän liikaakin eri ongelmiin. Kosketusnäytöllä sai näet piipahdella vähän väliä välineitä vaihtamassa. Sen kautta pelattiin myös joitakin minipelejä, kun Batman esimerkiksi hakkeroi lukkoja. Siirtyminen isolta näytöltä tabletin näytölle oli pelillisesti jopa luontevaa, kuvaten hyvin miten Lepis keskittyi johonkin tiettyyn tehtävään.
Bat-seikkaileminen oli WiiU:lla oikein sujuvaa ja viihdyttävää, pelin yleisten kontrollien löytyessä tabletilla vaivattomasti. Sekä seikkailu, toiminta että taisteleminen hoituvat pienen lämmittelyn jälkeen ongelmattomasti. Pieni ja hauska lisäfeature oli tablet-ohjaimen kaiutin, jonka kautta pelaaja kuuli apuriensa radioviestit. Kun peliäänet tulivat telkkarista ja apurin äänet ohjaimesta, niin se lisäsi ihmeen tehokkaasti pelaamisen tunnelmaa.
Rocksteady on esitellyt toisaalla myös tabletin kosketusnäytön käyttöä taisteluissa kombojen luomiseen ruutua täppäilemällä. Se tuntui suoraan sanoen niin väkinäiseltä ja pelaamista häiritsevältä, että jätin moisen kokonaan väliin.
Mikään helppo kasuaalipeli Armored Edition ei ole, vaan muiden versioidensa tapaan hieno suurellekin yleisölle kelpaava ehta AAA-luokan hardcore-teos. Vaikka sitä ei naama pokalla voikaan kutsua WiiU:n uniikiksi megapeliksi, niin se todistaa kuinka laitteella voi tehdä täysimittaisia, muillekin konsoleille täysimittaisesti pärjääviä huippupelejä, joihin fiksu pelikehittäjä voi istuttaa uniikkeja ja peliä ripauksen parantavia ominaisuuksia.
Project P-100
Platinum Games / Nintendo
Japanilaisen Platinum Gamesin Project P-100 -työnimellä yhä ratsastava ihmepeli jaksoi hämmästyttää pelattaessa – ja hämmentää näin jälkikäteenkin. Se kun on kuin jokin hurjan väkivaltainen ja räiskyvä Pikmin. Siis söpö, viehättävä ja rehvakka K18-räiskintä. Mutta eipä MadWorldin ja Bayonettan tehneeltä tiimiltä mitään tavanomaista voi odottaakaan.
Mutta on tämä silti ihmeellinen ja omituinen peli. Pelaaja näet ohjaa ruudulla riekkuvaa sankarilaumaa, joka välillä levittäytyy pitkin ruutua, välillä kasautuu pieneksi klimpiksi ja muuttuu hitonmoiseksi nyrkiksi, jolla mäjäytetään vihollisia oikein kunnolla. Eikä pelkkä nyrkkeily riitä – erilaisten ongelmien kohdalla äijälaumasta muodostetaan myös kaikenlaisia työkaluja, joilla voi vaikkapa vääntää valtavaa säädintä tai sitten mojauttaa megamiekalla toista mököä. Tai sitten vain kipitetään kentällä miekan sojottaessa uhmakkaasti pystyssä valmiina isketään ketään tahansa.
P-100 on remakkuudessaan lystiä, ihanan yliampuvaa, riehakasta ja ennen kaikkea outoa toimintaa. Eihän tästä voi kuin tykätä täysillä, etenkin kun päähenkilö muistuttaa enemmän kuin vähän The Incredibles -elokuvan sankaria. Jei!
P-100 tulee olemaan yksi Wii U:n julkaisupeleistä.
Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge
Team Ninja / Tecmo Koei / Nintendo
Wii U:n kamppailupelien kärki ei tunnu olevan vielä tässä vaiheessa kovinkaan leveä, joten sen kärkeen on helppo nousta. Moi, minä olen Ninja Gaiden 3. Minut on julkaistu aikaisemmin PS3:lle ja Xboxille. Nyt Team Ninja pusersi minut myös Wii U -konsolille. Jos tykkäät muiden ihmisten verestä, niin minä kyllä tarjoilen.
Eihän tästä voi sanoa oikein muuta, kuin että luvassa on ihan ehta NG-elämys. Ai miten niin? No, toimintaa, verta ja julmettuja tappoliikkeitä riittää yhdessä kentässä enemmän kuin mitä keskiverrosta mätkinnästä yhteensä.
Wii U -versio NG3:sta sisältää kaikki samat lisukkeet kuin mitä teoksen aiempiin versioihin on julkaistu maksullisina lisäreinä, minkä lisäksi peliä tietysti hiotaan Wii U:lle sopivammaksi. Muutoksia tai parannuksia, miten ne tulkitseekaan, ovat muun muassa kehittyneempi tekoäly, uudet aseet ja viholliset sekä mahdollisuus käyttää tabletin kosketusnäyttöä hahmon taisteluliikkeisiin. Inventaarion käyttäminen ja valikoissa piipahtelukin onnistuvat, mutta pelillisesti tabletin näytölle tai kosketusnäytölle ei ainakaan testatussa versiossa vielä löytynyt minkään valtakunnan perusteita, pikemminkin päinvastoin. Näytöllä oli pelatessa vain lista mahdollisista liikkeistä ja komboista, sekä mahdollisuus käyttää hahmon ninjakykyjä. Samat toiminnot kuitenkin hoituvat paljon intuitiivisemmin ihan perinteisistä namiskoista.
Pelillisesti NG3 toimii Wii U:lla oikein mainiosti ja pitää kyllä otteessaan, jos vain pelaaja sattuu tykkäämään tällaisista uskomattoman megatoiminnallisista, kiihkeistä, totaalisen yliampuvista ja mätkinnöistä. Ruy tuntuu voimakkaalta ja ketterältä, sinkoutuen sauvan ja näppäinten baletilla uskomattomiin toimintasarjoihin, joissa viholliset saavat hirmuista kyytiä.
Silti, peliä ei voi kutsua kovin Wii U -henkiseksi ja ainakin tässä vaiheessa pelistä jäi graafisesti jopa valju maku, sillä etenkin aavikko- ja rakennustekstuurit olivat kovin simppeliä tavaraa. Verta riitti, mutta yksityiskohtia ei niinkään. Tekijät toisaalta kommentoivat myöhemmin, että tämä demoversio oli jokseenkin rajallinen ja peli on nyttemmin paljon paremman näköinen.
”Meidän piti vähentää polygoneja, hahmoja ja twiikkailla fps:ää saadaksemme pelin pyörimään. Se oli kovin, kovin raakile”, tiimi selitteli.
Tekijät väittävät myös, että Razor’s Edge on Ninja Gaiden 3:n ultimaattinen, hardcorein versio, jota on tuunattu pelaajien palautteen mukaan. Ja jos Wii U:lle etsitään yhtä oikein kunnon veristä toimintamättöä, niin tässähän sitä on tarjolla.
ZombiU
Ubisoft
Omalla kohdallani ei ollut minkään valtakunnan epäilystä siitä, että mikä on Wii U:n kiinnostavin peli. Olin täydellisen myyty sillä sekunnilla, kun E3:ssa näytettiin pelistä Britannia-fiilistä pursuava herkullinen traileri God Save the Queenillä höystettynä. Riemullista settiä, hallelujaa.
Esittelytilaisuudessa kipaisinkin suoraan ZombiU:n pariin ja sen löytäessäni nautin täysin sydämin päivän ensimmäisestä pelisessiosta. Ja kannatti. Minulla ei ollut juurikaan hajua mitä tuleman pitää, mutta olin hyvin nopeasti vakuuttunut. Tässä on sitä jotain.
ZombiU on siis zombieselviytymisräiskintä. Mutta vähän erilainen sellainen. Paitsi että peli käyttää taitavasti konsolin tablet-ohjainta, siinä on myös huikean nerokas uusi idea. Pelaaja ei näet ole yksi ainoa hahmo, joka yrittää selvitä zombiepidemian keskellä. Ehei. Hahmoja on useita, kullakin hieman oma tarinansa, erilainen lähtöajatus mutta sama tavoite. Ja jos… Siis, KUN, yksi hahmoista menehtyy zombien käsissä, niin pelaaja astuu seuraavan pöksyihin, yrittäen suorittaa tehtävän loppuun. Fiksu pelaaja tietysti muistaa edellisen hahmon kulkeman reitin ja osaa etsiä myös varusteita tutuista paikoista. Edessä voi tosin olla tiettyjä ongelmia. Mitä jos edellinen hahmo ehti jo löytää vaikkapa avaimen, jota tarvitaan eteenpäin pääsemiseen. Ja sitten heitti veivinsä. Arvatkaas kellä se avain nyt on? Niinpä. Sillä zombien käsiin joutuneella kaverilla. Joka kuoli. Ja heräsi henkiin. Eikä noussut taivaisiin kolmantena päivänä, vaan jaloilleen hetikohta – tuoreita ja lämpimiä aivoja kaivaten.
Tämä tietynlainen neljän eri hahmon seikkailun roolipelimäisyys ja pelimaailman jatkuvuus tekivät todella kovan vaikutuksen. Tykkäsin todella kovasti. Eikä yhtään haitannut sekään, että peli toimi muutenkin todella oivallisesti. Mikään suinpäinräiskintä teos ei ole, vaan selviytyminen vaatii enemmänkin harkitsevaa etenemistä ja taktikointia. Mitä aseita löydät, mihin on ammuksia. Yritätkö hiipiä ääneti vai käytätkö meluavia aseita?
Tabletia käytettiin pääasiassa todella fiksusti. Toiminnan aikana sillä näytetään karttaa, jolle merkitään pelaajan havaitsemat viholliset ja tarvikelaatikot. Inventaarion käyttö on kosketusnäytön kautta fiksua, jopa esimerkillistä. Jotkin varusteet, kuten ympäristöskanneri, käyttävät kosketusnäyttöä kuin yökiikareina, jolloin pelaajan on nostettava ohjain kasvojensa eteen ja katseltava sen kautta eri suuntiin. Varsijousella tähtääminen tapahtuu samoin tabletin näytön kautta tiirailemalla. Nämä osiot tuntuvat kuitenkin loogisilta ja peliin kuuluvilta, kun pelaaja käyttää kahta kättä ja erityistä keskittymistä vaativia välineitä. Eikä peli tietenkään missään nimessä pysähdy näiden käytön aikana, vaan jos taakse on hiippailut ilkiö, niin sen kuulee joko äänistä tai yhtäkkiä kimppuun käyvän örmyn höökinästä.
Synkkäsävyinen zombieseikkailu oli kokeilluista Wii U -peleistä kiinnostavin, ylittäen reilusti siihen etukäteen asettamani vaatimattomat toiveet. Vaikka zombieselviytymishiippailuräiskintä onkin jo jokseenkin kulunut aihe, niin ZombiU puhaltaa siihen reilun hönkäyksen uutta alle 18-vuotiailta kiellettyä elämää.
Pikmin 3
Nintendo
Aikoinaan GameCubella ihastuttaneet Pikminit omaavat edelleen uskollisen fanijoukon, vaikka sarjan edellinen peli ilmestyikin niinkin kauan sitten kuin vuonna 2004. Jos et muista mistä on kyse, niin tästä löytyy arvostelu: Pikmin 2 (GC).
Ihan tyystin Nintendo ei vanhaa lemmikkiään tosin sittemminkään hyljännyt, sillä Pikmineistä julkaistiin kaksikin Wiille päivitettyä uusiopainosta. Arvostelut: New Play Control! Pikmin (Wii) ja New Play Control! Pikmin 2 (Wii).
Onkin kiva nähdä, että Pikminit palaavat myös Wii U:lle – ja iloisena painoksena palaavatkin. Värikäs, nopeatempoinen reaaliaikainen kevytstrategia viehättää yhä kivalla ja harmittomalla meiningillään, josta puuttuu täysin sotaisampien RTS-pelien uho.
Pikmin 3:ssa tehokkaampaa alustaa käytetään paitsi värikkään grafiikan, myös kasvaneen sisällön muodossa. Pelaaja voi hallita jopa sadan pikminin laumaa, joka etenee ja mellastaa kentillä ongelmia ratkoen. Aiempien pikmin-tyyppien ohessa uudessa pelissä on myös ainakin pari uutta pikminiä, joista yksi pystyy mättämään tiensä muun muassa esteiden läpi tai yli.
Wii U:lla pikminöinti oli sujuva ja vakuuttavaa, mutta mitään Wii U:lle ominaisia erityispiirteitä ei tästä versiosta löytynyt. Testipelaaminen näet hoidettiin ihan vain sillä perinteisellä gamepadilla, tabletin istuessa pöydällä. Tabletin ruudulla pyöri vain pelikartta, josta ei paljoa hyötyä ollut. No, kentän lopussa sentään tabletin näytöltä pystyi katsotaan uusinnan äskeisestä peluusta.
Kenties Pikmin 3:n demoversiossa ei ollut vielä kaikkia pelin lopullisia ominaisuuksia. Toivotaan niin, sillä vaikka peli onkin lystiä sarjakuvatoimintaa, niin ainakin tämän nimenomaisen version olisi voinut julkaista millä tahansa konsolilla. Toisaalta, Pikmineistä tykkäävät fanit ovat saamassa juuri sitä, mitä he haluavat.
Nintendo Land
Nintendo
Nintendo Land vaikutti Wii U:n kenties hauskimmalta peliltä. Minipelikokoelmia on toki nähty ennenkin, mutta ei ihan tällaista. 12 Nintendon klassikosta inspiraationsa hakevassa teoksessa on näet monta upeaa ja riemastuttavaa oivallusta – ja muutama niin mahtava minipeli, että ne pärjäisivät jopa itsenäisinä latauspeleinä. Klassikkojen hengen haistelu on myös onnistunut mainiosti, eikä kokoelman eri peleissä välttämättä matkita ikivanhaa alkuperäisteosta, vaan noukitaan niistä sopivasti inspiraatiota.
The Legend of Zelda: Battle Quest pohjautuu tietysti Zeldoihin, noin yleisesti. Moninpelissä wiimotella pelaavat käyttävät ohjaintaan miekkana, tabletilla puolestaan ammuskellaan jousipyssyllä. Ohjain viedään tällöin vaakasuoraan asentoon ja sitä käytetään jouskan tähtäimenä. Hahmot liikkuvat eteenpäin koko ajan pysähtymättä ja pelaajien on yritettävä pysyä toistensa mukana.
Vähän samaa meininkiä löytyy Takamaru’s Ninja Castle -minipelistä, joka pohjautuu vain Japanissa julkaistuun NES-peliin Nazo no Murasame-jou.Pelaaja on taitava samurai, jonka on hyökättävä ilkeiden ninjojen linnaan.
Pelaaminen tapahtuu vähän samaan mallliin kuin Zeldassa. Tabletia käytetään vaakasuorassa asennossa ja sillä tähdätään ruudulle. Samurai viskoo shurikeneja vispaamalla sormeaan pitkin tabletia, liikkeen nopeuden määrittäessä miten nopeasti shuriken lennähtää ilman halki.
Pelaaminen on hyvin yksinkertaista mutta samalla suorastaan lystikästä. Nopeaa, sulavaa viuhtomista, jossa on perinteisen ampumaratapelin fiilistä, vain touhukkaampana. Tabletia voi käyttää yllättävän monipuolisesti, jopa kallistellen niin, että shurikenin saa ujutettua kapeistakin raoista viholliseen – tai johonkin hauskoja bonuksia tarjoavaan piilokätköön.
Viholliset eivät tietenkään tyydy pelkkäänmaalitauluna olemiseen, vaan liikkuvat, väistelevät ja ammuskelevat sinuakin, jopa pommeilla. Kohti tulevia ammuksia voi tietysti yrittää ampua alas shurikenilla ja jos ninja pääsee liian lähelle, niin tabletia voi käyttää miekkana.
Vallan mainio yksinpeli. Mutta parempaa on luvassa!
Donkey Kong’s Crash Coursenäet löytää innoituksensa oikein niistä tosi vanhoista Donkey Kong -peleistä. Katsokaa kuva:
Ja sitten se juju. Wii U:n tv-kuva näyttää koko pelikentän. Tabletin näyttö taas zoomaa pelaajan lähialueelle. Tv-kuva pysyy koko ajan stabiilina, mutta tabletin kuva taas pyörii villisti – mutta fiksusti. Pelihahmoa näet ohjataan tabletia kallistelemalla, mutta pelaajan näkökulmasta ympäristö pysyy koko ajan vakaana.
Idea olikin pelata nimenomaan tabletin näyttöä katsomalla, jolloin pelaaja näkee selvästi kulkureitin ja voi miettiä minne mennään ja miten. Muut voivat puolestaan katsella tv-kuvaa ja jännätä mukana.
Donkey Kongin villi vuoristorata on rakennettu mielikuvitusta kutkattaen ja vastassa on monenlaisia hassuja ongelmia nousevine ja laskevine tasoineen, kytkimineen ja ramppeineen. Pelaajan on pidettävä koko ajan varansa ja selvitettävä haasteita kieli keskellä suuta, mutta missään vaiheessa touhu ei ärsytä. Päinvastoin, mukana on sen verran muodikasta fysiikkapuzzleiluakin, että eihän tästä voi kuin nauttia.
Kokeilluista minipeleistä voittoisin, nerokkain ja ylivoimaisesti hauskin oli kuitenkin Luigi’s Ghost Mansion. Alkujaan GameCubelle julkaistu Luigi’s Mansion on toiminut hienona esikuvana aivan repeilyttävän hauskalle pelille, joka on parhaimmillaan viiden pelaajan voimin.
Peliareena on kummitustalo, jossa enimmillään neljä kummitusmetsästäjää jahtaa yhtä kummitusta. Mutta miten oikein kummitus voikaan pysyä piilossa? Tadaa! Hän pelaa tabletilla!
Kaikki pelaajat näkevät tv-ruudulta kummitustalon ja neljä kummitusmetsästäjää. Kummitusta itseään ei kuitenkaan telkalla näy, vaan hän ainoana näkee koko talon kaikkine salaisuuksineen tablettinsa ruudulta. Muut pelaajat yrittävät tietysti kommunikoida toisilleen mietteitään kummituksen sijainnista, yrittäen ahdistaa tätä ansaan, mutta kummituspa ei välttämättä olekaan siellä missä muut luulevat.
Pelin jännitysjuttuja kertyy siitä, että kummituksen saa kiinni ja hengiltä vain taskulampun valokeilalla. Patteria on tietysti vain rajatusti. Keilaa ei voi paistattaa koko aikaa, vaikka satunnaisesti kentälle uusia pattereita putoileekin. Aivan puolustuskyvyttömiä jahturit eivät ole, sillä Wiimote-ohjain tärisee jos kummitus hiippailee aivan lähellä. Mutta varoitusaika ei välttämättä riitä…
Kummituksen sijainti tietysti paljastuu kun hän täräyttää jonkun metsästäjistä tiedottomaksi. Samoin kummitus näkyy kaikille, jos hän juoksee oikein nopeasti. Mutta tätä voi käyttää hämäykseenkin. Itsehän monta kertaa juoksin näyttävästi johonkin suuntaan mutta palasin sitten vähän taaksepäin sivukäytävälle, yllättäen sitten metsämiehen aivan eri suunnasta.
Ja tiedättekös. Tämä oli ihan hirmuisen hauskaa. Tabletin nerokas hyödyntäminen moninpelissä loi hauskan ja samalla kilpailullisen ympäristön. Salatun pelitiedon jakaminen vain yhdelle pelaajalle ja muiden pitäminen varpaisillaan teki pelaamisesta huikean sosiaalista ja lystikästä.
Muita NintendoLandin minipelejä ovat mm. Animal Crossing: Sweet Day ja F-Zero,
Tämä tulee taatusti olemaan yksi Wii U:n suosituimmista peleistä, enkä yhtään hämmästyisi jos Luigi’s Ghost Mansion keräisi suhteettoman paljon pelitunteja.
Wii U -ennakoiden toinen osa: Wii U – Nintendon uusi konsoli peleineen ensitestissä – osa 2
Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet
