Arvostelu: Gears Tactics on ilmiselvä XCOM-klooni, mutta silti uusi Gears of War -peli toimii hyvin

Mielenkiintoinen, näyttävä ja pelisarjan tunnelman erinomaisesti taktiseen muottiin siirtävä teos kärsii rasittavasta rytmityksestä, joka alleviivaa pelin heikkouksia enemmän kuin olisi suotavaa.

Julkaisupäivä: 28.4.2020
Studio: Splash Damage & The Coalition
Julkaisija: Xbox Game Studios
Saatavilla: PC (Windows, testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 19 tuntia

Microsoftin räiskintäpelisarja Gears of War on viimeisen vuoden aikana ryhtynyt uudistamaan itseään onnistuneesti. Nimestään turhat karistanut Gears 5 vakuutti viime syksyllä uudella suunnallaan, kun taas Gears Pop! ja Gears Tactics päättävät testata kokonaan toisenlaisia genrejä. Ensiksi mainittu on mobiilipelien ystäville suunnattua reaaliaikastrategiaa, kun taas pc:lle saapuva jälkimmäinen päättää testata samaa vuoropohjaisena.

Gears Tactics olisi helppo kuvailla nopeasti XCOM-klooniksi, mitä se toki todellisuudessa on. Puhdasverisen kloonin sijaan se tosin muistuttaa enemmän perinteistä Gears of War -sarjan peliä, jota vain pelataan vuoropohjaisesti ja isometrisestä vinkkelistä. Se noudattaa myös audiovisuaalisesti hyvin paljon emopelien tunnelmaa, joten näyttävän ulkoasun kylkiäisenä saa varsin brutaalia ja tuntumaltaan mehukasta räiskintää.

LUE MYÖS: Gears 5 on parasta mitä Gears of Warille on tapahtunut sitten alkuperäisen trilogian

Splash Damagen uutukainen tuntuukin nimenomaan pelisarjansa tuotokselta, jossa on riittävästi omaa ja uniikkia tekemään siitä mielenkiintoisen lisän taktisten strategiapelien joukkoon. Se sovittaa lisäksi hienosti aiemmista osista tuttuja hahmoja ja elementtejä mielenkiintoisella tavalla uuteen ympäristöön. Lisäksi se pyrkii edeltäjiensä tavoin panostamaan tarinankerrontaan, mutta tämän kohdalla Gears Tactics ampuu valitettavasti harhaan.

Kyseessä on kuitenkin kaanoniin kuuluva tuotos, joka sijoittuu ajallisesti ennen alkuperäisen Gears of Warin tapahtumia. Juonellisesti se on tosin likempänä uutta trilogiaa seuraten vastentahtoista COG-mekaanikko Gabe Diazia, joka lähetetään salamurhaamaan Locustin hirviöitä tehtaileva Ukkon. Pelisarjan ummikoille tiedotettakoon, että Gabe on emosarjan parhaillaan meneillään olevan trilogian päähenkilönä nähtävän Kait Diazin isä.

Tästä ei valitettavasti onnistuta ammentamaan sen kutkuttavampaa kerrontaa. Tiet menevät lopulta juuri siihen suuntaan, johon sen odottaakin menevän – ja josta ei spoilereiden vuoksi sen enempää – mutta matkalta uupuvat niin mielenkiintoiset hahmot kuin vetovoimainen juoni. Koko pääkatras jää pelkiksi persoonattomiksi lihaskimpuiksi, jotka tallustavat läpi entuudestaan tuttujen juonenkäänteiden, eikä sujuvuutta edistä ärsyttävä rakenne.

Kampanja on jaoteltu tarinatehtäviin ja näiden väleihin ripoteltaviin pakollisiin sivutehtäviin. Jälkimmäiset eivät edistä kuitenkaan millään tapaa juonta tai hahmoja, vaan ne ovat puhtaasti satunnaisesti luotuja koitoksia keskenään verrattain identtisissä maisemissa. Varsinaiset tehtävätyypit noudattavat muutamaa hassua variaatiota, joissa joko pelastetaan sotilaita, tuhotaan varastoja tai haalitaan omia tylsistymiseen saakka. Nämä eivät palkitse myöskään riittävästi kokemuspisteiden osalta, joten sivutehtävät muuttuvat todella nopeasti vain turhauttavaksi pitkitykseksi. Ja kun yhdestä pikaisesta tarinatehtävästä saa kiitokseksi jälleen toiset kolme puuduttavaa sivuaktiviteettia suoritettavaksi ennen kuin kampanja jatkuu, alkaa pelikertojen väliin jäävä aika kasvaa päivä päivältä yhä pidemmäksi.

Mikä on harmi, sillä Gears Tactics on varsin nautinnollista taktista strategiaa. Se noudattaa päällisin puolin genren oppikirjoja, mutta lisää siihen oman vivahteen pelisarjalle ominaisilla ja aggressiivisuutta korostavilla piirteillä. Esimerkiksi lopetusliikkeet eivät ole ainoastaan verinen nyökkäys alkuperäisteoksille, vaan taktinen mahdollisuus; polvillaan makaavat viholliset ovat sellaisinaan avuttomia, mutta heidät teloittaessa kaikki omat yksiköt saavat yhden ylimääräisen toimintapisteen. Tällöin yhden hahmon lähettäminen viimeistelemään saattaa olla järkevää, vaikka tämä jäisikin vihollisten armoille, jos sen avulla kolme muuta saavat tulittaa yhden kierroksen lisää ennen vastustajien vuoroa. Viholliset voivat myös aina noukkia polvilleen jätetyn kumppaninsa ylös, jolloin tälle aiemmin siunattu lyijy valuu hukkaan.

Sama erityisyys koskee emergence holeja, lanceriin pultattua moottorisahaa, pomotaisteluita kuin suojiin liukumista, jotka kaikki tuovat oman uniikin – mutta faneille hyvin tutunoloisen – lisävivahteen genreen. Monista muista tuotoksista poiketen Gears Tactics hylkää heksat ja antaa sen sijaan hahmojen liikkua täysin vapaasti pelialueella. Myöskään toimintapisteitä ei ole rajoitettu, vaan niitä on mahdollista kerryttää valtavia määriä hahmojen erikoiskykyjä ja teloituksia hyödyntäen. Parhaimmillaan omat yksiköt voivat ampua yhden vuoron aikana kymmeniä kertoja, jolloin isojen vihollislaumojen harventamisessa on emosarjasta tuttua nautinnollisuutta.

Suurin poikkeus toisiin genresisaruksiin ja samalla suurin yhtäläisyys itse Gears of War -pelisarjaan syntyy juuri Gears Tacticsin aggressiivisuudesta. Tehtävät usein joko pakottavat tai vähintäänkin suosittelevat rynnäköimään eteenpäin, mikä on rytmillisesti piristävä poikkeus lajityypille perinteisemmästä puolustustaistelusta. Hahmoilla on lisäksi runsas määrä erinäisiä kykyjä, jotka avittavat nimenomaan läpäisemään vihollisten vartioidut linjat tai aktivoituvat ainoastaan lähitaistelussa. Tämä tekee toiminnasta samalla aavistuksen nopeatempoisempaa, mutta se ei valitettavasti pelasta sivutehtävien rasittavuutta.

Hahmoista puheenollen nämä on jaettu viiteen eri luokkaan, joilla kullakin on neljä eri kykypuuta koluttavaksi. Yksiköissä onkin täen mukavasti vaihtelevuutta jopa samojen luokkien sisällä, sillä esimerkiksi tukijoukot voivat erikoistua puhtaasti muiden parantamiseen, näiden johtamiseen tai vähän sekä-että. Kokemuspisteiden saanti on tosin epätasapainossa, sillä uusia korkeamman tason sotilaita saa riveihinsä nopeammin kuin edellisiä kerkeää nostaa, mikä tekee muiden kuin sankarihahmojen kehittämisestä täysin turhaa.

Sama koskee myös pelialueille ripoteltuihin arkkuihin, joita keräämällä yksiköille saa parempia varusteita ja modifikaatioita. Hahmojen kustomointi on ominaisuutena hyvä lisä ja tuo pientä varianssia pelityyleihin, mutta satunnaisesti jaettavaa rojua kertyy varastoon aivan järkyttävä määrä. Suurin osa kentältä napatuista kamoista jää vielä laatutasoltaan heikommiksi kuin hahmoilla on usein jo päällä, mikä saa tämänkin piirteen tuntumaan lähinnä jälkikäteen päälle heitetyltä kyhäelmältä.

Gears Tacticsin suurin ongelma on kuitenkin sen ärsyttävässä tehtävärakenteessa, joka alkaa toistaa itseään aivan liian nopeasti ja tympeästi. Jos sivutehtävät laajentaisivat tarinaa edes jollain tapaa eteenpäin tai ne olisivat oikeasti vaihtoehtoisia aktiviteetteja, kampanjan rytmitys rullaisi huomattavasti miellyttävämmin eteenpäin. Nyt niiden pakottaminen vain korostaa pelin kaikkia heikompia piirteitä, jotka eivät nousisi edes niin merkittäviksi, ellei niitä tuputettaisi naamalle jatkuvalla syötöllä.

Epäkohdista huolimatta kyseessä Gears Tactics on mielenkiintoinen lisä taktisten pelien genreen. Se ei ole vain Gears of War -väreillä maalattu XCOM-klooni, vaan omanlainen ja lähdeteoksilleen uskollinen näkemys lajityypin tarjoamista mahdollisuuksista. Siksi onkin hyvin sääli nähdä sen murenevan muutamaan todella turhauttavaan piirteeseen, kun pienin muutoksen sen voisi helposti nähdä vakuuttavana kilpailijana genren parhaimmiston joukossa.

GEARS TACTICS

”Gears Tactics todistaa ongelmistaan huolimatta suositun universumin taipuvan moneksi.”