Arvostelu: State of Decay 2 on bugeihinsa kompasteleva zombimättö, jolla on kuitenkin vielä toivoa

Bugit vaivaavat Microsoftin uusinta yksinoikeuspeliä State of Decay 2:sta harmittavan paljon.

Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Undead Labs / Julkaisija: Microsoft Studios / Saatavilla: PC & Xbox One / Testattu: PC Intel Core i5-4690K (4,5 Ghz), 8Gt RAM, Radeon RX 480, Win10 ja Xbox One / Pelaajia: 1–4 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: noin 20 tuntia

State of Decay 2 on nimensä mukaisesti jatkoa Xbox 360:lle ja PC:lle vuonna 2013 julkaistulle State of Decay -zombimätölle (lue arvio täältä). Pelin kehittäjä on jälleen Undead Labs ja julkaisija Microsoft Studios. Paljoa ei ole muuttunut edelliseen osaan nähden. Tavoitteena on edelleen selvitä elävien kuolleiden keskellä, eikä selviytymisestä taistelevia saa enää kuoleman jälkeen takaisin.

Kaiken selviytymisen ytimessä on resurssien hallinta. Tukikohta ja selviytyjät vaativat resursseja, joita joutuu omasta tuotannosta huolimatta hakemaan myös ulkopuolelta. Ryöstöretkillä mennään pitkin zombien valtaamaa kylää, ja kalutaan tyhjäksi jääneitä rakennuksia. Karttaan ilmestyy merkki, kun tietyn rakennuksen resurssit on tyhjennetty. Keräilyn lisäksi voi käydä kauppaa muiden selviytyjien kanssa.

Kaupankäynnissä ja oman tukikohdan päivittämisessä olennaista on vaikutusvalta, joka on pelin valuutta. Sillä voi ostaa asioita muilta selvinneiltä, käyttää tiettyjä apuja, kuten lääkärin palveluita etänä, ja vallata itselleen uusia tukikohtia. Saatavilla olevat erikoistaidot muuttuvat hahmokatraan mukana.

Vaikutusvallan lisäksi tukikohdassa täytyy olla tarpeeksi ruokaa, lääketarpeita, rakennusmateriaaleja, ammuksia ja polttoainetta. Nämä ylläpitävät tukikohtaa ja mahdollistavat uusien toimintojen rakentamisen.

Zombeja lahdataan State of Decay 2:ssa lähitaistelussa tai ampumalla. Aseet ovat tunnetusti riskaabeli vaihtoehto, sillä ammuksia on rajallisesti ja laukausten melu houkuttaa herkästi lisää zombeja. Aseisiin täytyykin tarttua lähinnä erikoiszombien läheisyydessä. Tavallisia tallaajia pilkkoo helposti isonkin joukon ilman ongelmia, varsinkin kun yksinkin pelatessa kannattaa aina pitää tekoälykaveria mukana.

Ampuminen on State of Decay 2:ssa todella yksinkertaista, ja lähitaistelukin pitkälti kolmen napin hakkaamista. Erityisen syviä kamppailujärjestelmiä ei peliltä siis kannata odottaa.

Suurin riski State of Decay 2:ssa on pelihahmojen kuoleminen. Kuolema sysää yhteisön moraalin alaspäin, ja yhtäkkiä ei olekaan voimavaroja tilanteen parantamiseen. Aluksi yhteisöön kuuluu neljä jäsentä, ja uusia saa rekrytoitua selviytyjiä auttamalla.

Selviytymisen lisäksi tavoitteena on virusta ruokkivien keskittymien pyyhkiminen pois kartalta. Näitä on kartalla kymmenkunta ja ne vaikeutuvat joka kerta. ”Puhdistustyöt” ovat ehdottomasti vaikeinta pelissä, sillä näissä keskittymissä pyörii virusta tartuttavia zombeja. Jos tätä taistelua tulee vielä sotkemaan jonkinlainen erikoiszombi, voi joutua hyvästelemään pelihahmonsa. Muihin zombipeleihin verraten on kuitenkin mukavaa, että viruksesta voi vielä hankkiutua tartunnankin jälkeen eroon.

State of Decay 2 ei ole vaikea peli, jos sen kanssa jaksaa olla kärsivällinen. Jos asiat hoitaa riittävällä järjestelmällisyydellä ja pitää tukikohtansa tyytyväisenä, saa viruksen pyyhittyä noin 15 tunnissa todennäköisesti menettämättä ketään. Peliin on onneksi lisätty myös keveä elementti jatkuvuutta läpipeluiden välille. Tämän varaan ei kuitenkaan kannata laskea liikaa pitkäikäisyyttä.

Pelin selkein kompastuskivi on viimeistelyn puute:

– Arvostelujaksolla kohtasin State of Decay 2:ssa monia ovia, jotka näyttivät olevan auki, mutta olivatkin tosiasiassa kiinni.

– Ääniklipit jumittuivat muutaman kerran.

– Peli tuntui olevan kaatuilulle altis – ainakaan yhtä tehtävää en voinut suorittaa jostain syystä ollenkaan.

– Ympäristössä kulkeminen oli sekin liian usein hankalaa pelihahmojen jumittuessa oudosti tai menettäessä kaiken sulavuuden.

– Ajotuntuma on kovin halvan oloinen. Erilaiset automallit kyllä käyttäytyvät eri tavoin, mutta ne kaikki tuntuvat kovin elottomilta laatikoilta, jotka vain kääntyvät akselinsa ympäri.

State of Decay 2:n julkaisun lykkääminen olisi tässä tilanteessa ollut ehkä ihan perusteltua. Toivottavasti PC-version kaatuilut ja jumittunut tehtävä saadaan poistettua pikaisilla päivityksillä.

State of Decay 2:n parhaita puolia on yhteistyömahdollisuus. Ihmeitä yhteistyötila ei sinänsä tuo peliin, mutta juuri järjestelmän keveys onkin sen paras osa. On hyvin kätevää hypätä kaverin peliin ja siitä pois nopeasti. Eikä järjestelmä sotke eri pelaajien etenemistä, vaan ainoastaan peliä isännöivän pelaajan tarina etenee.

Yksin pelatessa peli toimii parhaiten silloin, kun laittaa taustalle tai vaikkapa tietokoneen toiselle näytölle jotakin muuta huomiota vievää. Huomasin kuunnelleeni podcasteja lähes koko ajan, sillä State of Decay 2 ei vaadi mitenkään sataprosenttista huomiota kuin intensiivisimpinä hetkinään. Eri hahmojen ääniklipit loppuvat nopeasti kesken eikä pelillisiä elementtejä ole niin paljoa, että niitä tarvitsisi paljoa ihmetellä.

Nautin kyllä State of Decay 2:n pelaamisesta. Aikaisempaa osaa pelanneena tiesin hyvin pitkälti mitä odottaa. Edellinenkin osa tarjosi kevyttä kuuntelun tai katselun oheen sopivaa viihdettä, josta nauttii, kunhan siltä ei odota liikoja. Jos tällaiselle pelille on tarvetta, täyttää State of Decay 2 sen oikein hyvin, mutta hirveän syvälliseksi kokemukseksi siitä ei ole. Ennen pelin hankkimista kannattaa vielä seurata korjataanko sen bugeja tarpeeksi, jotta sijoitus olisi järkevä.

STATE OF DECAY 2

”Ilman bugeja State of Decay 2 toimisi hintaisekseen oikein hyvänä mättönä.”