Dishwasher: Vampire Smile (Xbox 360)
Tekijä: Ska Studios
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-2
Muuta: Ladattava Xbox Live Arcade -peli, hinta 800 MS-pistettä
Pelin kotisivu: http://www.vampiresmile.com/
Arvostelija: Eric Hartin
Indie-pelin leiman saavat pelit jakautuvat pääosin kahteen leiriin. Ensimmäisessä leirissä ovat viestin varaan pohjautuvat pienet taidepelit, jotka yrittävät viestittää jotain syvällistä elämästä. Toisessa ryhmässä ovat ihan kursailematta peleiksi tehdyt pelit, jotka heittävät kaiken erinomaisen pelattavuutensa varaan.
The Dishwasher ja sen jatko-osa edustavat eittämättä kakkostyyppiä. Tarina on yhdentekevä, grafiikoista voi olla montaa mieltä, mutta pääpaino on sulavassa ninjailussa.
Tekosyynä pelin ninjailulle ja täysin ylitsevedetylle murhalle peli tarjoaa avaruustarinaa tuhoutuneesta Maasta. Ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen Maa on riekaleilla ja luvassa on kilpajuoksu kuuhun. Kuu on kuitenkin syystä tai toisesta robottien ja kyborgien valtaama, joten luvassa on rutkasti turpakäräjiä. Oliko tässä mitään järkeä? Oliko tämä kaikki sittenkin vain harhaa? Pelasin pelin läpi enkä tiedä vieläkään.
Sen sijaan kaksiulotteinen mätkintä on pohjattoman sulavaa. Hyökkäyksiä on iso liuta, joskin pääosa taktiikasta perustuu ihan perushyökkäyksen ja heiton taidokkaaseen käyttöön. Näiden lisäksi tarjolla on pelattavasta hahmosta riippuva erikoishyökkäys, taikoja sekä syöksy, jonka avulla voi syöksähtää mihin suuntaan tahansa. Vaikka hyökkäysvaihtoehtoja löytyy ja pelikentän ympäri voi singahdella valonnopeudella, parin ensimmäisen kentän jälkeen huomaa vastustajienkin pystyvän samaan.
Reilu ja rassaava
Toisaalta oikein mikään vastustaja ei tee mitään sellaista, mihin pelaaja ei pystyisi. Luvassa on välistä erittäin vaikeita hetkiä, mutta harvoin tuntuu siltä, että peli huijaisi.
Kahdella hahmolla pelattavan yksinpelikampanjan lisäksi uusi tiskinputsaaja tarjoilee myös mahdollisuuden pelata kampanjan kaverin kanssa. Tämä helpottaa peliä jonkin verran vaikeustasosta huolimatta, sillä peli vaatii ainoastaan yhden pelaajan olevan hengissä, jotta toinen voisi palata ruudulle.
Mikäli tarinamuoto ei vaikeimmillakaan vaikeustasoilla riitä, on mukana myös pelihallimoodi, missä on muokattuja versioita tarinassa nähdyistä kentistä – rutkasti vaikeampina vain. Joskus tavoitteet ovat eri, joskus huoneeseen paukkaa kymmenkertainen määrä ninjoja kuin alunperin muistikaan.
Hassuista minimoodeista täytyy vielä mainita Guitar Heroa muistuttava minipeli, mitä pääsee rämpyttämään ihan muovikitaralla. Ymmärrän, että se oli myös edellisessä pelissä, mutta toimii lähinnä kuriositeettina. Parin kokeilun jälkeen olin valmis palaamaan oikean pelin pariin.
Lyhyestä tarinamoodista ja omintakeisesta graafisesta tyylistä huolimatta tietty toistavuus jonkun ajan kuluttua rassaamaan. Varsinkin myöhemmissä vaiheissa pelin tavaksi tulee heittää samoja vastuksia vain enemmän ja enemmän. Taustojen monotonisuus risoo; vaikka teoriassa oltaisiin eri alueella, paikka näyttää ja tuntuu pitkälle samalta. Onneksi esimerkiksi pelihallimoodin haasteet ovat hieman vaihtelevampia.
Täytyy sanoa, että nautin uudesta tiskinputsaajasta täysin rinnoin. Se on paikoitellen itseään toistava eikä täten yllä peukkuun, mutta pieninä annoksina se toimii erittäin hyvin.
Lue myös
Alien Breed Trilogy (PC, Xbox 360)
Dreamcast Collection (Xbox 360)
Hard Corps: Uprising (PS3, Xbox 360)
Zhu Zhu Pets Featuring The Wild Bunch (Wii)
