Pokemon White (DS)
Tekijä: GameFreaks
Julkaisija: Nintendo / The Pokemon Company
Testattu: Nintendo DS
Pelaajia: 1, 2-4 (lähiverkko, internet)
Pelin kotisivu: http://www.pokemonblackwhite.com
Arvostelija: Petteri Kaakinen
Taskuhirviöt ovat levittäytyneet kaikkialle aina lelukaupoista elokuviin ja televisiosarjoihin, mutta kaiken keskiössä ovat olleet aina pääsarjan pelit. Niitä varten suunnitellaan uudet otukset, joiden ympärille kaikki myöhemmät sivujulkaisut ja krääsä rakennetaan.
Pokemon Black & White edustavat tämän maailmanlaajuisen ilmiön viidettä sukupolvea. Ne tuovat mukavasti toivottuja uudistuksia, jotka tuovat paikoillaan junnanneeseen pelisarjaan hieman uusia tuulia.
Pokemon Black & White tarjoavat yllättäen ihan viihdyttävän juonen, vaikka lopun käänne sitä hieman vesittääkin. Pääpiirteet ovat täsmälleen samat kuin aina ennenkin, eli pelaaja ohjaa joko tyttöä tai poikaa, joka lähtee kotoaan tavoitteenaan nousta vallitsevaksi Pokemon-mestariksi. Team Plasman nimellä kulkeva vihollisryhmä on kuitenkin astetta mielenkiintoisempi kuin aikaisemmat. He nimittäin eivät aluksi vaikuta mustavalkoisen pahoilta ihmisiltä, sillä he haluaisivat vapauttaa Pokemonit ihmisten ikeestä. Siksi onkin harmi, mihin juoni lopulta päättyy.
Black ja Whitea täytyy kuitenkin kiittää siitä, että se tarjoaa hieman enemmän persoonallisuutta niin Team Plasmalle kuin monille sivuhahmoillekin. Ennen monet hahmot on kohdannut kerran tai kahdesti, ja siinä se, hahmot ovat sitten kadonneet ikiajoiksi. Näihin lukeutuvat muun muassa Pokemon-salien johtajat, joilla on tällä kertaa juonessa hieman isompi roolikin.
Oletko jo lukenut Pokemon Black -arvostelun? Sen voit lukea tästä: Pokemon Black (DS)
Pieniä askeleita tulevaisuuteen
Pokemon White on pohjimmiltaan sitä samaa vanhaa taskuhirviöiden keräilyä ja kasvattamista kuin aikaisemminkin. Pelaaja matkustaa pelin maailmassa kaupungista toiseen taistellen korkeasta ruohikosta löytyviä taskuhirviöitä vastaan ja jokaisessa isommassa kaupungissa tai kylässä on jälleen taisteltava Pokemon-salin johtajaa vastaan. Taistelusysteemi ei ole juurikaan muuttunut ensimmäisistä peleistä lähtien ja tässäkin vaihdellaan iskuja pitkälti samalla tavalla. Mukavana uudistuksena päätarinan aikana ei kohtaa yhtäkään vanhaa Pokemonia, vaan kaikki kohdattavat otukset ovat Whiten uutuuksia.
Pokemon White vie kaikkia tuttuja asioita hieman pidemmälle. Ennestään tuttu yö/päivä-sykli saa lisäkseen myös vuodenajat, jotka kaikki vaikuttavat siihen mitä hirviöitä voi kohdata ja paikoitellen jopa siihen, minne pelaaja voi kulkea. Taistelutyyppejäkin on nyt enemmän, sillä osa taisteluista ei ole enää yksi yhtä vastaan, vaan peli tarjoaa kaksi erilaista tapaa pistää kolme omaa hirviötään kolmea vastustajan Pokemonia vastaan. Näistä mielenkiintoisemmassa kolme taskuhirviötä asetetaan rinnakkain, sijoittelun vaikuttaessa siihen minkä vastustajan hirviöiden kimppuun voi hyökätä. Vaikka taistelumekaniikat eivät itsessään muutu hirveästi, nämä taistelut vaativat hieman erilaisen strategian normaaleihin tappeluihin verrattuna. Valitettavasti näitä taisteluita on tarinan puolesta suhteellisen vähän.
Moninpeliominaisuuksia on parannettu muun muassa C-Gearin avulla, joka on alaruudulla näkyvä härveli. Jos niin haluaa, se etsii aktiivisesti langattomia yhteyksiä lähistöltä, minkä myötä on suhteellisen helppoa esimerkiksi vaihdella tavaroita ja järjestää taisteluita lähistöllä majailevien Pokemon-pelaajien kanssa. Suomalaiselle kyseinen ominaisuus on tosin aika turha, sillä monikaan ei tapaa meilläpäin käveleskellä kaupungilla Pokemonia pelaten. C-Gear on silti huolimatta ihan näppärä idea. Hieman yllättäen White ja Black tarjoavat lisäksi DSi-pelaajille peräti neljän pelaajan yhtaikaisen video-chatin.
Nettipeliterminaalit löytyvät tällä kertaa jokaisesta Pokemon-keskuksesta ja toisia ihmisiä vastaan taisteleminen ei vaadi enää kömpelöä ystäväkoodien vaihtamista joka kerta, vaan taskuhirviömittelöitä voi harrastaa myös satunnaisia vastustajia vastaan. Jos kuitenkin haluaa saada pysyvämpiä ystäviä, koodien vaihtaminen on edelleen pakollista.
Kuten aina, Black ja White versioiden välillä on eroja. Sen lisäksi, että molemmissa on jonkin verran vain yhdelle pelille ominaisia Pokemoneja ja kaupunkien ulkoasut poikkeavat hieman, ne tarjoavat myös erilaiset pääjuonen läpäisemisen jälkeen avautuvat pelialueet. Blackissa on metropolimainen kaupunki, jossa voi taistella toisia kouluttajia vastaan. Whitessa samassa paikassa on hieman luonnonläheisempi kylä, jonka ruohikoista löytyy kaikenlaisia Pokemoneja. Jokainen joutuukin tekemään omat johtopäätöksensä kumman version haluaa ostaa.
Niin paljon kuin kaikkea onkin hiottu ja paranneltu, tylsää alkua ei olla vieläkään onnistuttu korjaamaan. Alun taistelut ovat lähinnä pelkkää taklausten jakelua ja menee jonkin aikaa ennen kuin pelaaja saa kasvatettua taskuhirviöitään tarpeeksi, jotta ne oppisivat mielenkiintoisempia liikkeitä. Myös satunnaistaisteluiden esiintymistahti on edelleen ärsyttävän epätasainen. Välillä saa taistella joka toisen askeleen jälkeen, vaikkei haluaisikaan. Toisinaan saa taas pyöriä paikoillaan aivan liian kauan, vaikka haluaisikin kehittää hirviöitään tai yrittää kohdata uusia hirviöitä. On se kumma, ettei tätä ole saatu kohdilleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkään.
Kuuletko kutsun jälleen
Uusimpien Pokemonien ympäristöt jatkavat linjalla, jolla yritetään tavoittaa vanhojen 2D-pelien yleisilme, mutta polygonimuotoon muutettuna. Yksinkertainen grafiikka toimii, muttei sen kummemmin ihastuta. Pokemon Whiten musiikit kuitenkin yllättivät erittäin positiivisesti. Vaikka aikaisemmissakin peleissä on ollut omat hienot sävellyksensä, Pokemon White on loppuun saakka tasaisen laadukas ja vaihteleva paketti myös musiikiltaan.
Pokemon on lopulta aina Pokemon. Niin paljon kuin uudistuksia onkin, pelin rakenne, grindaamiseen painottuva pelaaminen ja perusmekaniikat ovat pysyneet entisellään. Vaikkeivat Black/White esittelekään mitään hirveän suuria uudistuksia, ne laajentavat monia vanhoja ominaisuuksia sopivasti niin, ettei tämä tunnu aivan niin paikallaan junnaavalta julkaisulta kuin pari sarjan edellistä peliä. Jos taskuhirviöiden keräily ei ole vienyt mukanaan aikaisemmin, uusimmatkaan Pokemonit tuskin herättävät keräilyhimoja. Faneille Pokemon Black & White kuitenkin tarjoavat monipuolisimman ja ehkä tähän mennessä parhaimman kokonaisuuden.
Lisää aiheesta
Japanilaista alkuperää olevat taskuhirviöt, pokémonit, ovat niitä harvoja asioita, joista voi olla montaa eri mieltä ja kaikki näistä ovat oikeassa. Mutta sitten mitä mieltä thaansa Pikachusta ja tämän kavereista, niin taskuhirviöiden tähdittämien pelisarjojen väliset laatuerot ovat huomattavia.
Siinä missä Mystery Dungeonit ovat tylsyydessään säälittäviä ja Pokemon Rangers -sarja lähinnä tylsä, on pelien niin sanottu pääsarja yllättävän sympaattisesti toteutettua japsiropea. Tämän sarjan uusin taistelupari liikkuu mustan ja valkean ääripäissä, ja ottaa touhuun yllättävän synkän vaihteen. Kuka pelkää mustaa pokémonia?
Pokémon Mystery Dungeon: Explorers of the Sky (DS)
Pokemon Ranger: Shadows of Almia (DS)
Lue myös
Dissidia 012 Final Fantasy (PSP)
Ghost Trick: Phantom Detective (DS)
Mario vs. Donkey Kong: Mini-Land Mayhem (DS)
