New Super Mario Bros. U (Wii U)

08.12.2012 14:00 Eric Hartin

Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii U
Saatavilla: Wii U
Pelaajia: 1, 2-5 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: New Super Mario Bros. U
Arvostelija: Eric Hartin

Odotukset eivät olleet kummoiset kun sain testattavakseni uusimman New Super Mario Brosin. Kuinka voisivatkaan olla, sillä sarjan edellinen osa, New Super Mario Bros. 2, oli sanalla sanoen vain toimiva, mutta muutoin pitkälti hajuton ja mauton.

Kolme kuukautta myöhemmin Wii U:n versio yllätti. Se ei ole mullistus: monet elementeistä ovat samat kuin sarjan edellisessä pelissä. Ero löytyy viimeistelystä: uusin Mario-loikka on hämmästyttävän hiottu ja sujuva.

New Super Mario Bros. U:n tarinamoodin lähtökohdat ovat tavanomaisen sieniset. Bowser, Peach ja Mario, tiedätte varmaan. Ja sitten hypätään maailmankartalle, jossa navigoidaan kentästä kenttään Super Mario World -tyylin. Toisin kuin muissa New-sarjan peleissä kartta on täysin saumaton ja pullollaan erilaisia salaisuuksia.

Salaisten maailmojen lisäksi kartta on täynnä kaikenlaisia satunnaisia tapahtumia, jotka tekevät matkustamisesta mielenkiintoisempaa.

Ilkihenkisten tovereiden unelma

Peli alkaa helppona, mutta myöhemmin mukaan heitetään myös kunnon haasteita. Joskus hyppyjen täytyy olla todella tarkkoja, joskus oikean reitin löytämiseen täytyy käyttää aivonystyröitäkin. Loppupuolella jouduin käymään alkupään kentissä tankkaamassa elämiä, kun Bowser osoittautui kovaksi vastukseksi.

Yksin pelattuna Wii U:n uusi GamePad toimii kuin unelma: peli näyttää parhaimmillaan jopa hieman kauniimmalta siltä kuin isolta TV:ltä, sillä näyttö ei korosta HD-Marion pieniä kauneusvirheitä. Kun mukaan heittää yhdenkin pelaajan lisää, muuttuu GamePadin funktio täysin. Pelihahmojen ohjaamisen sijaan kosketusnäytöllä läimitään kentälle laatikkoja avustamaan muiden matkaa tai täppäillään ruudulla olevia vastustajia tainnoksiin. Moninpeleissä hahmoja ohjataan Wiin kaukosäädinohjaimilla.

Kuten New Super Mario Bros Wiissä, on yhteistyömoodi vaikeampaa kuin yksin. Jo siitä syystä, että yhdenkin kaverin kanssa tulee törmäiltyä vahingossa suhteellisen usein. Kun kaverien määrä lisätään neljään ja yhdellä on valta taikoa laatikoita tyhjästä, on kaaos valmis. Siihen ei edes tarvita ilkihenkisiä toveria, joka tahallaan pissii toisten muroihin. Kuolema korjaa vääjäämättä.

Kaksiulotteista nannaa

Vaikka haaste nousee peruspelissäkin ihan mukavalle tasolle, nostaa haastemoodi vaikeustasoa vieläkin korkeammalle. Alun helpot haasteet muuttuvat pian vaikeiksi ja sitten lähes mahdottomiksi. Kultamitali jokaisesta on melkoisen vaivan takana, etenkin kun osa vaatii kahden pelaajan yhteistyötä.

Mutta yksi juttu kummastuttaa. Peliin on muutoin panostettu todella paljon, mutta musiikit on kierrätetty aiemmista Marioista. Sen ehkä vielä ymmärtäisi, jos musiikit olisivat laadultaan hyviä, mutta viimeistään kymmenennellä toistokerralla ne ovat lähes korvia riipivää renkutusta. Edellisiä Wiin 3D-Marioita ja niiden tasokasta musiikillista toteutusta muistellessa tämä hämmentää. Olivatko nämä alkujaan täytemusiikkeja, jotka päätyivät lopulliseen peliin puolivahingossa?

New Super Mario Bros. U todistaa, että hiomalla ja minimaalista variaatiota tarjoamalla saa vanhastakin luotua jotain uudelta tuntuvaa. Peli tekee upeasti kunniaa Marion kaksiulotteiselle historialle, ja on ehkä parasta kaksiulotteista Mariota sitten Super Nintendon aikojen.

Toinen mielipide

Pelasimme neljän ihmisen voimin moninpeliä ja meininki oli vallan lystikästä. Etenkin tablet-ohjaimen kiertäessä kädestä toiseen havainnollisti miten sillä pelaavan toiminta voi muuttaa pelimeininkiä laidasta laitaan. Tabletilla näpyttelevä kun voi joko yrittää parhaansa mukaan auttaa pelaajia, tai sitten torppaa näitä parhaansa mukaan. Tai kiusaa jotain yhtä tiettyä pelaajaa. Kyllä siinä sitten naurua ja huutoa riittääkin, kun kuilun yli loikkaavan eteen tupsahtaakin loikan torppaava laatikko. Tai ne helpotuksen huokaisut, kun tabletisti onnistuu täppäilemään laatikoita putoavan pelaajan alle. Ilo oli suuri siinäkin vaiheessa, kun edessä odottavat kamalat kukat olivat koko ajan tainnoksissa. Tabletisti näet paukutteli niitä päähän niin kauan, että kaikki pelaajat olivat päässeet ohi.

Mikron valitteli tosin, että tabletilla pelaavalla on tylsää. Mutta pikkumiehemme keskittyikin enemmmän häiriköintiin ja kikkailuun. Meikä taas koki tabletoinnin hauskaksi ja jopa hieman taktiseksi, kun yritin pitää silmällä kolmea ruudulla koheltavaa hahmoa ja koetin koko ajan nähdä, että missä laatikoitani eniten tarvittaisiin ja onko kukaan pulassa.

New Super iski moninpelinä erittäin hyvin meikäläiseen, mitä voi pitää saavutuksena. En normaalisti perusta Marioista enkä suurin surminkaan pelaa tasoloikkia, mutta moninpelinä tämä oli mukaansatempaavaa ja nautittavaa kohellusta. Se on jo melko kova saavutus.

Jukka O. Kauppinen