Rainbow Six: Siege (PC, PS4, Xbox One)
Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC Windows 7, i5-3570K 3,40 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 960.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 64-bit tai uudempi, prosessori i3 560 3,3 GHz / AMD Phenom II X4 945 3,0 GHz, 6 Gt muistia, Geforce GTX 460 / Radeon HD5770
Pelaajia: 1, 2-10 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://rainbow6.ubi.com/siege/
Arvostelija: Niklas Isberg
Tom Clancy ehti kynäillä vuosien saatossa monen monituista jännityskirjaa. Opukset tuottivat kirjailijalle miljoonia ja sovitettiinpa niitä myös elokuviksi. Hänen nimeään käytettiin lisäksi videopeleissä, joita on ilmestynyt hurja määrä.
Pelkästään Rainbow Six –sarjaa on julkaistu yhteensä 18 kappaletta, uusimpana Siege. Se näyttää mallia kuinka taktinen sodankäynti tuodaan oikeaoppisesti nykypäivään. Toiminta on haastavaa ja siksi perusasiat onkin syytä hivuttaa lihasmuistiin.
Siege tarjoaa hyvin vähän tekemistä yksinpeliä etsivälle, sillä pääpaino on tiimipohjaisessa moninpelissä. Tekoälyä vastaan tapahtuvia hyökkäyksiä on yhteensä kymmenen, jotka kouluttavat pelaajan toimimaan oikein. Situation-nimellä kulkevaa kampanjaa siivittää Hollywood-neito Angela Bassett, joka toimii komentaja Sixinä. Tehtävien aikana käydään läpi peruasiat, kuten erilaiset hahmoluokat ja toimintatavat. Peli suositteleekin kampanjan läpäisyä ennen isoihin taisteluihin siirtymistä.
Smooth operator
Pelattavia hahmoja, eli operaattoreita, on mahdollista avata muun muassa Situation-tehtävistä saaduilla pisteillä. Ne läpäisemällä voi ostaa kuusi hyökkääjää ja puolustajaa, jotka kannattaa valita huolella. Hahmojen ominaisuuksiin perehtyminen on suotavaa, sillä valikoimassa on aika erilaisia kavereita.
Monikaan operaattoreista ei ole suoranaisesti pelkän toiminnan miehiä tai naisia, vaan esimerkiksi Smoke hyödyntää tappavia kaasukranaatteja. Vihreä harso peittää nopeasti kapean huoneen ja vie mennessään nalkkiin joutuneet viholliset. Osa hahmoista tarkkailee etäältä ja vahingoittaa terroristeja muun muassa kauko-ohjattavilla roboteilla. Operaattoreiden erilaisuus tekee pelaamisesta kiehtovaa, sillä jotkin hahmot luovat yhdessä voittamattoman yhdistelmän. Esimerkiksi tarkka-ampuja Glaz hyötyy Ashin esteitä tuhoavasta luodista, kun näköalue laajenee.
Uusien operaattoreiden availu hidastuu pidemmälle päästäessä, sillä niiden hinta nousee vähitellen. Tilannetta voi kuitenkin helpottaa, sillä Ubisoft on salakavalasti tuonut peliin myös mikromaksut. Kaupasta voi ostaa boostereita, joiden avulla saa nopeammin kokemuspisteitä ja pelissä käytettävää valuuttaa. Näitä ei luonnollisesti ole pakko käyttää, mutta ne antavat mahdollisuuden saada kaikki operaattorit nopeammin auki.
Maukas moninpeli
Rainbow Six: Siege on moninpelinä lystiä, mutta se vaatii hyvää kommunikointia kavereiden kanssa. Sooloilevia yksilöitä katsotaan helposti vinoon, koska voittaminen helpottuu yhteistuumin. Toiminta onkin parasta puheliaan porukan kanssa. Taktiikoista on helpompi keskustella ja eteneminen tapahtuu suunnitellusti. Taktista sodankäyntiä enemmän harrastaneet neuvovat auliisti tietämätöntä, vaikka se pelin tiimellyksessä saattaa ollakin hieman haastavaa.
Moninpeli tarjoaa panttivangin pelastamista, pommin purkua ja terroristien jahtaamista. Näistä kaksi ensimmäistä alkaa aina valmisteluvaiheella, jolloin hyökkääjät liikkuvat kauko-ohjattavilla roboteilla ja etsivät kohdetta. Puolustajat lautaavat sillä välin ovia sekä ansoittavat alueen hyökkäämisen hankaloittamiseksi.
Aikaa on rajallisesti, joten tiimin kannattaa jakautua eri alueisiin. Jos panttivankia tai pommia ei löydy ajoissa, vaikeutuu eteneminen huomattavasti. Tällöin tiimin on käytävä läpi kaikki kerrokset tai valittava sokkona yksi ja toivoa sen olevan oikea.
I will find you and I will kill you
Rainbow Six: Siege vaatii jonkin verran opettelua, eikä sen oppimiskynnys ole ihan matalimmista päästä. Toiminnan avauduttua se on kuitenkin koukuttavaa ja matseja pelaa mielellään enemmänkin. Pientä napinaa aiheuttaa silti sopivien moninpeliservereiden etsiminen. Pelaajia löytyy harvoin heti ensimmäisellä yrityksellä ja silloin kun nohevia taistelijoita sattuu löytämään, ovat yhteydet suhteellisen huonot.
Myös pientä bugisuutta on vielä havaittavissa. Esimerkiksi katolle köyden varassa kiivetessä hahmo jää usein jumiin kaiteeseen. Se ei onneksi riko mitään ja tilanteesta pääsee irti ryömimällä.
Kaikenkaikkiaan pelattavuus on kohdallaan. Meininki on realistista, eikä esimerkiksi lonkalta ampumista kannata juuri harrastaa. Nurkkien takaa voi myös kurkkia, mikä on varovaisen toiminnan kannalta suositeltavaa. Aseiden lisäksi matsien aikana on mahdollista käyttää erilaisia hyödykkeitä, kuten kranaatteja ja muita räjähteitä. Taidokkaasti heitetty pommi saattaa kääntää äkkiä tilanteen päälaelleen.
Komea katsella, ilo kuunnella
Ulkoasultaan Rainbow Six: Siege on komeaa katseltavaa. Myös äänimaailma on rakennettu hyvin ja varsinkin kuulokkeilla pelatessa vihollisen askeleet on helppo havaita kaukaa. Vaimeat räjähdykset nostavat ihokarvat helposti pystyyn ja verenpaine nousee vihollisten liikkuessa lähemmäksi.
Virtuaalinen sotarintama on kaivannut erilaista toimintaa jo pitkään. Rainbow Six: Siege vie huomion pois tavanomaisista räiskintäpeleistä ja tavoittelee kuninkuutta taktisessa sodankäynnissä. Se on erinomaisesti toteutettua tiukkaa toimintaa, joka asettaa riman korkealle muille pyrkijöille. Korkea oppimiskynnys saattaa karkottaa kasuaalimmat pelaajat mutta vetoaa varmasti kohdeyleisöönsä oikein hyvin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.
Toinen mielipide
Rainbow Six: Siege on peli, josta haluaisin kovasti pitää. Ja pidinkin, sillä jos Siege jotain tekee, niin hyvän ensivaikutelman. Ensimmäisten tuntien ajan on ihan älyttömän hauska hyökkäillä ja puolustaa tuhoutuvissa maisemissa. Räjäytellä omia etenemisreittejään seiniin ja oviin, paukauttaa haulikolla seinään ampuma-aukko ja sitten tykittää takana kykkivät viholliset kumoon.
Ongelmia on vain pari. Ensinnäkin Siege on peli, joka suorastaan huutaa organisoitua kaveriporukkaa. Jos peliä pelaa geneeristen ADHD-pelureiden kanssa, jotka käyttävät pelin kommunikaatiovälineitä lähinnä vihapuheen jakelemiseen, pelikokemuksesta jää puuttumaan jotain. Ja tämä oli se minun, yksinäisenä ja ilman kavereita pelaavan miekkosen, pelikokemukseni.
Suurempi ongelma on se, että Rainbow Six: Siege ei tunnu 60 euron peliltä. Se kyllä maksaa 60 euroa, koska tietenkin maksaa, mutta ei tunnu siltä. Peliä on kovin vähän. Yksinpeliä ei löydy käytännössä lainkaan, ellei sellaiseksi lasketa lähinnä tutorialilta tuntuvaa Situation-tilaa, enkä laske. Okei, pelin kehitystiimi on halunnut tehdä puhtaan moninpelin ja mikäs siinä. Mutta kyllä se silti pelin arvoa vähän laskee.
Rainbow Six: Siege haluaisi kovasti olla MOBA, sillä siinä hahmoilla on väliä ja ne pitää tienata pelailemalla ja grindaamalla valuuttaa. Tämä on ihan OK, mutta vähemmän OK on se, että hahmot täytyy ostaa sokkona. Miksen voi kokeilla erilaisia hahmoja vaikka sitten erikseen niitä varten sorvatuissa Situation-kentissä, jotka ehkä vaikka samalla vähän opettaisivat käyttämään kunkin hahmon erikoiskykyjä?
Karttoja ei ole tarpeeksi, eikä se auta, että niistä on tarjolla yö- ja päiväversiot. Jo aikanaan betan aikana povailin, että pelaajat keksivät kussakin kentässä ne muutamat vakiotaktiikat, jolloin luovan tuhon ja pelailun sijaan kyse on lähinnä siitä, mitä vakiotaktiikkaa tiimi aikoo käyttää. Koska Rainbow Six: Siege vaatii tiukkaa tiimipeliä ja sooloilulle ei ole tilaa, niin siinähän sitten pelataan mukana tai hävitään.
Tähän vertaispaineeseen liittyy myös se toinen ongelma. Vaikka Rainbow Six: Siege maksaa 60 euroa, se on ladattu täyteen mikromaksuja. Pelin progressiosysteemi keskittyy aika puhtaasti pelin sisäisen valuutan ympärille, ja sitä ei sentään onneksi myydä rahaa vastaan. Mutta melkein toivoisin, että niin tehtäisiin, koska nyt käsillä on ikävä välimalli. Hahmojen ostoon tarvittavat kilikot ja kolikot kyllä pitää tienata pelaamalla, mutta prosessia voi nopeuttaa ostamalla oikealla rahalla buustereita. Niiden vaikutus kumuloituu, eli mitä useammalla tiimin jäsenellä on aktiivinen buusteri, sitä enemmän kaikki siitä hyötyvät. Arvatkaas, miten muuten buustaava tiimi tervehtii pelaajaa, jolla buusteria ei ole?
Tällainen puolivillainen ”emme osaa päättää, myymmekö 60 euron pay to play –pelejä vai mikromaksuja täyteen ladattuja free to play –pelejä” –suunnittelu värittää nykyään Ubisoftin pelejä ja se alkaa vähän häiritsemään. Assassin’s Creed: Syndicatessa ongelman kesti, koska mikromaksuihin ei painostettu, eikä niitä oikeasti tarvinnut, jotta peli kulki jouhevasti. Valitkaa yksi tai toinen, mutta älkää yrittäkö istua molemmissa koreissa.
Rainbow Six: Siege on pelinä mitä mainioin, ainakin jos siitä ei tarvitse maksaa 60 euroa. Kuin oppikirjaesimerkki pelistä, jonka oikea hintalappu olisi paljon pienempi ja joka on kuin tehty kaverilta viikonlopuksi lainattavaksi. Itse odottaisin alennusmyyntejä – paitsi että siihen mennessä pelin tarvitsema pelaajaporukka todennäköisesti on jo vaihtanut peliä.
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Kolumni: Rakkauskirje Rainbow Sixille
Rainbow Six Siege – “eväät täydelliseen lanipeliin”
Rainbow Six Siege – erikoisoperaatioiden veteraani toi sotapeliin realismia
Rainbow Six Siege –haastattelu: “terrorismin vastainen taistelusimulaatio”
Rainbow Six Siege: “tärkeintä on cooppimoninpeli, tiimipeli!”
