Sonic & All-Stars Racing Transformed (PS3, Xbox 360)
Tekijä: Sumo Digital
Julkaisija: Sega
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: iOS, 3DS, PC, PS Vita, Wii U
Pelaajia: 1-4 (samalla koneella), 1-10 (internetissä)
Pelin kotisivu:http://www.sonicthehedgehog.com/racing/
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Aina Mario Kartin ajoista saakka karting-pelit ovat olleet todella suosittuja. Kauhea määrä väriä, iloa ja kaaosta. Kyllähän sillä reseptillä kelpaa yrittää. Ja yritetty on, sillä genressä riittää pelejä kuin kissoja Vilkkilässä. Mutta todelliset onnistujat? Ne ovat olleet vähissä.
Eräs harvoista oli legendaarisen Bizarre Creationsin Blur, jossa ajettiin karting-tyylistä kisaa oikeilla autoilla. Peli jäi harvojen kulttisuosikiksi, mutta nyt miehet ovat taas asialla Sonicin kera.
Vaikka sitä ei uskoisikaan kylmiltään, Sonic & All-Stars Racing Transformed –nimihirviötä on todella ollut kehittämässä liuta Blurista, Project Gotham Racingista ja muista legendaarisista huristelupeleistä tuttuja miehiä. Kehitystiimi kun palkkasi liudan Bizarre-veteraaneja mukaan projektin Segan ajettua brittistudion kumoon.
Epäusko vaihtuu tutuksi tajuamiseksi, kun vain hyppää Sonicin puikkoihin, sillä jo parin kierroksen jälkeen se Bizarren perinteinen tatsi kyllä tuntuu.
Värikästä kisailua
Kuten suunnilleen kaikki muutkin karting-pelit missään ikinä, Sonic & All Stars toimii näin: heitetään radalle 10 Segan peleistä poimittua hahmoa kukin omassa autossaan. Ajetaan kilpaa mitä ihmeellisemmissä lajeissa kentältä aseita mukaan poimien, kulmien yli driftaillen ja niin edelleen. Meno on kepeää, vauhti hirveää ja joka puolella on väriä kuin ADHD-näädän LSD-painajaisessa.
On Sonicissa toki myös ne omat erikoisuutensa. Ensinnäkin niiden pakollisten Sonic- ja Sega-hahmojen ohella pelin kuskivalikoimaan on kiskaistu minulle tuntemattomasta syystä Wreck-It Ralph –elokuvan päähenkilö, sekä amerikkalainen naiskilpa-autoilija Danica Patrick. Joko jälkimmäinen on joku hämärä ristipromootiojuttu tai Sonic-pelit ovat menneet vielä oudommiksi kuin luulinkaan.
Mutta tämä on vasta alkulämmittelyä, sillä se nimeenkin livahtanut Transformed-lisänimi tuo mukanaan todella veikeän jutun: autot muuttavat muotoaan. Radan tietyissä vaiheissa ne joko hyppäävät lentämään tai muuttuvat vesikiitureiksi, kukin omalla ohjausmallillaan ja erikoisuuksillaan. Lisähupina joissain radoissa on vaihtoehtoisia reittejä, joita etsimällä voi vaikka lähteä lentoon kun muut ajelevat alapuolella hitaasti rasseillaan.
Tai no, verrattain hitaasti. Sonic-pelistä kun on kyse, vauhti on mieletön. Rassit kulkevat jo oletusarvoisesti todella lujaa ja lisäksi joka paikkaan on tungettu boostipadeja, joiden yli ajamalla saavuttaa hetkeksi naurettavia nopeuksia. Jos se ei riitä, boostia voi keräillä lisää driftailemalla, väistelemällä niukasti esteitä ja muutenkin ajamalla pahennusta herättävällä tavalla.
Bizarren poikien mukaantulo tuntuu ohjaustuntumassa, joka on suorastaan mainio. Autoilla on omat ominaisuutensa, mutta kaikkia on ilo ajaa. Lisäksi asevalikoimaan on valittu suorastaan Blur-henkistä settiä, kuten vaikka kolmen manuaalisesti tähdättävän jääpallon sarjat tai pelaajan ympärille paineaallon heittävä ase. Molemmat tuttuja Blurista, hieman erilaisilla grafiikoilla vain.
Pelitiloissakin löytyy. Tarjolla on pienempiä muutaman kisan grand prixejä, laaja ja suurikokoinen uratila sekä liuta pienempiä erikoisjuttuja. Pelasi mitä pelasi, kuskit keräävät kokemusta, oppivat muuttelemaan autojensa ominaisuuksia ja niin edelleen.
Pelattavaa siis riittää ihan kotitarpeiksi, eikä ominaisuuksissa ole haukkumista. Valitettavasti muutamissa yksityiskohdissa on.
Värikästä kielenkäyttöä
Jos jokainen karting-pelejä pelannut tietää perusasiat, he tietävät varmasti myös tämän: tekoäly huijaa. Törkeästi. Niin sanottu kumilankatekoäly himmailee kaasua jos pelaaja jää liian kauas taakse ja vastavuoroisesti tuuttaa autonsa tankkiin lisää tiikeriä jos tämä on ottamassa liikaa välimatkaa. Näin kisat pysyvät koko ajan tiukkoina ja kaikilla on jännää. Teoriassa. Käytännössä se menee kuitenkin näin: ajat nappikisan vastustajan ammuksia väistellen, omiasi laukojen ja koko matkan boostaillen. Luulet olevasi selvässä johdossa ja dominoimassa kilpakumppaneitasi. Hitto, peli jopa heittää ruudulle ”dang, jätkä ajaa lujaa!” –tyylisiä viestejä.
Sitten, viimeisessä kaarteessa, hipaiset seinää. Autosi menettää vauhtia ja neljä iloisen värikästä paviaania painaa omilla kaaroillaan torvet soiden ohi. Tervetuloa maaliin viidentenä, otatko kisan uusiksi vai lopetatko suoraan pelaamisen?
Pakkohan se on, sillä uratila ei armoa anna. Kisoissa täytyy tulla vaikeustasosta riippuen joko palkintopallisijoille tai voittajana maaliin. Kaikki muu johtaa uusintaan. Välissä on erikoisempiakin kisoja, joissa pitää vaikka driftata koko matka maaliin, boostailla kelloa pysäytellen tai pujotella liikenteen välissä. Ihan hauskaa, mutta ne kisat ovat selvästi pelin pääasia. Siinä sivussa sitten keräillään tähtiä, avataan uusia kisoja, uusia kuskeja ja ties mitä muuta. Radat ovat niin ikään Sega-peleistä tuttuja ja mukana on poimintoja Sonicin kaltaisten tunnettujen sarjojen ohella unohdetuista hiteistäkin, kuten Golden Axesta. Ratasuunnittelu on pääasiassa laadukasta, joskin mukaan mahtuu myös muutama rata, jotka tuntuvat näin vauhdikkaassa pelissä turhan sekavilta.
Mutta ei se tökkivä tekoäly mitään, kavereita vastaan näitä on ennenkin pelattu. Ja niin kannattaa pelata nytkin, sillä jaetun ruudun moninpeli on varsinkin pienessä tuiterissa todella hauskaa puuhaa. Nettipelikin löytyy, joskin se sai kyllä suuni hieman mutruun. Ensinnäkin pelaajia tuntuu olevan todella vähän. Kun vihdoin löytää kisakavereita ja todennäköisesti odottaa, että he ajavat edellisen kisansa loppuun, peli kyllä toimii ihan hyvin. Verkkoviive ei tuntunut haittaavan ja meno oli rempseää.
Mutta kun pelaajia ei vain riitä. On aika karua että ensimmäistä kisaansa ajava nyyppä joutuu ykkösellä keskelle ammattipelaajia ja tulee kerran toisensa jälkeen 10. sijalla maaliin. Tai siis tulee siihen asti, että pelin isäntä päättää ragequitata ja kaikki lentävät takaisin aulaan.
On harmi, että moninpelissä ei löydy enempää seuraa, sillä tuntui testien perusteella rikollisen hauskalta puuhalta. Ja jos ollaan ihan rehellisiä, on se yksinpelikin hauska. Kumilankatekoäly vain on tämän genren perusrasite, eikä siitä pääse yhtään mihinkään. Mutta voi hitto vieköön, kun joku keksisi ne keinot, joilla pääsisi! Siihen saakka Sonic & All-Stars Racing Transformed edustaa ongelmistaan huolimatta genren kärkisijoja. Ei nyt välttämättä ihan se Blur 2, jota salaa toivoin, mutta hyvä peli kuitenkin.
Toinen mielipide (Wii U)
Sonicin uusin autopeli tuntui heti kättelyssä osittain tutulta. Bluria tuli aikoinaan tahkottua lähes kyllästymiseen asti ja Sonic on ajotuntumaltaan lähes identtinen. Ajotuntuma on tarkka ja samalla kuitenkin sopivan anteeksiantavainen, joka tekee kisojen rälläämisestä mukavaa. Lisäksi vastustajien räiskiminen aseilla on aina yhtä hauskaa. Tosin tekoälyn ärsyttävä tapa huijata syö välillä peli-iloa.
Pelin suurin perisynti löytyy juuri Miikan mainitsemasta tekoälystä. Perusvaikeusasteella pelattaessa tavalliset kisat tarjoavat sopivasti haastetta, eivätkä huijaavat vastustajat saa verenpainetta vaaralliselle tasolle. Välillä suusta lentää tosin runsaasti ärräpäitä, kun hyvin ajetun kisan voitto kaatuu yhteen ohjausvirheeseen. Parinkymmenen normaalin kisan jälkeen koin olevani valmis kokeilemaan vaikeinta vaikeustasoa ja silloin peli otti minulta kerralla luulot pois. Muutaman yrityksen jälkeen luovutin täysin. Vaikka ajoin pelin nopeimmalla kuskilla, en pysynyt millään kärkijoukon perässä. Tämä johtui luonnollisesti tekoälykuskien nopeuden kasvattamisesta ja siitä että sain koko ajan persuuksiini raketteja, lumipalloja ja muita nopeutta laskevia sähikäisiä. Yritä siinä sitten kurvailla huippuvauhtia, kun yksikin osuma tipauttaa sinut palkintosijoilta.
Mikäli kotoa löytyy tämän joulun ihmelaite Wii U, voin kertoa että Sonicin rallipeli pyörii sillä moitteettomasti. Grafiikka on näyttävää ja ruudunpäivitys rullaa sulavasti. Suurimmat muutokset muihin konsoleihin löytyvät GamePadin kosketusnäytön hyödyntämisestä. GamePadin näyttö toimii oletuksena pelkkänä karttana, mutta vastustajan kuvaa koskettamalla sille saa lähetettyä reaaliaikaista kuvaa kyseisestä ajokista. Mikäli ohjaimella osoittaa televisiota, kuva vaihtuu puolestaan automaattisesti peruutuspeilin näkymäksi. Luonnollisesti peliä voi pelata myös täysin GamePadin näytöltä.
Sonicin uusin rallipeli on mukava tuttavuus, mutta minut se jätti silti osittain kylmäksi. Edes erilaisiksi ajokeiksi muuntautuvat menopelit eivät onnistu liimaamaan minua television ääreen. Ehkä syy löytyy pelin keskinkertaisuudesta. Kaikki toimii mallikkaasti, mutta samanlaisia päteviä pelejä löytyy jo entuudestaan runsaasti.
Leevi Rantala
Kolmas mielipide
Olen Sonic-fani, joten minulla oma siili ojassa kun pohdin Sonicin viimeisintä, mutta All-Stars Racing: Transformed on hämmentävän mainiota autoilua. Vauhtia riittää yhtä paljon kuin perinteisessä Sonic-pelissä. Kaiken kukkuraksi menopeli voi muuttua lennosta veneeksi tai lentokoneeksi, joten koko ajan täytyy olla kieli keskellä suuta. Tarkka ajettavuus ei anna mitään anteeksi. On sanomattakin selvää, että moninpelaaminen on näillä eväillä loistavaa.
Jopa yksinpeli on kelpo esitys, jossa mielelään keräilee erilaista sälää samalla kun etenee tehtävästä ja kisasta toiseen. Nettipelissä voi myös ajaa yksinpelissä kehittämillään ajopeleillä, mutta se on ongelmallista vasta-alkajalle, joka ei ole kehittänyt auton ominaisuuksia tappiinsa. All-Stars Racing: Transformed on jokaisella osa-alueella takuuvarmaa työtä. Enää Mario Kart ei ole ainoa timanttinen vaihtoehto, jos kaipaa tällaista kepeää autopeliä.
Simon Elo
Lue myös
AppGear Elite CommandAR tekee älypuhelimesta scifistisen avaruusrynkyn
Assassin’s Creed III -tuplahaastattelu – aavoilta meriltä tehtäväsuunnittelun saloihin
DigiExpo 2012 – pelejä ja intomieltä
