Total War: Warhammer on paras Total War ja pakkohankinta (PC)
Tekijä: Creative Assembly
Julkaisija: Sega
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows 7 tai uudempi, Intel Core 2 Duo 3,0 GHz, 3 Gt muistia, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain, 35 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 2-4 (internetissä)
Pelin kotisivu: https://warhammer.totalwar.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Minulla on kellarissani kahden metrin pino pahvilaatikoita, jotka sisältävät miniatyyreitä. Puoli tusinaa suunnatonta armeijaa odottaa vastustajiaan, tai useissa tapauksissa kasaajaansa ja maalaajaansa.
Jos tällainen investointi ei kuulosta ihan realistiselta, älä hätäile: nyt on helpompikin tapa kokea Warhammerin riemut huikealla tavalla.
Total War: Warhammeria on odotettu kuin kuuta nousevaa. Osittain syynä on se, että miltei jokainen warhammeristi todennäköisesti jo ensimmäistä Total Waria pelatessaan kuvitteli mielessään, miten upeasti Creative Assemblyn strategiamoottori sopisi Warhammer-taisteluiden mallintamiseen.
Toinen syy on ikävämpi. Games Workshop teki viime kesänä historiallisen suuren perseilyn ja tappoi Warhammer Fantasy Battle –pelin ja sen maailman. Niinpä sen ystäville ei jäänyt kuin muistot, sekä ne vielä ilmestyvät vanhaan maailmaan sijoittuvat videopelit.
Odotukset ovat olleet kovat ja rehellisesti sanoen itse pelkäsin käynnistää Total War: Warhammerin ensimmäistä kertaa. Mitä jos se ei olisikaan hyvä? Mitä jos se se ei tuntuisi Warhammerilta? Mitä jos, mitä jos, mitä jos? 31 pelituntia myöhemmin voin todeta, että turhaan murehdin. Tämä on paras Total War –peli.
Keisarin nimeen!
Siltä varalta, että Warhammerin maailma ei ole tuttu, kerrataan pikaisesti perusasiat. Games Workshopin vuosikymmenten aikana rakentama maailma on hyvin likaista ja synkkää fantasiaa. Keski- ja renessanssiaikaisia eurooppalaisia valtakuntia muistuttavat ihmisryhmittymät ovat vaarojen ympäröiminä. Metsissä elävät kuolleet nousevat haudoistaan, varjoissa katalat rottamiehet punovat juoniaan ottaakseen olevinaan paikkansa maailman herroina ja vuorilta puskee niskaan loputtomalta tuntuva örkkien armeija.
Kaikkein suurin paha on kuitenkin kaaos. Ihmisten syntien ja heikkouksien ruumiillistumat, kaaosjumalat, kasaavat pohjoisen autiomaissa loputonta demonien ja kultistien armeijaansa, joka vähän väliä pyyhkäisee etelään korruptoimaan ja tuhoamaan. Ennustusten mukaan vielä joskus koittavat lopun ajat, jolloin kaaoksen yritykset eivät enää pysähdy, ja maailma loppuu.
Ihmiset eivät ole yksin. Kääpiöiden valtakunta on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta vielä partaveikoista sen verran muskelia löytyy, että sota aikaiseksi saadaan. Erilaiset haltiat ja muut mystiset liittolaiset huomaavat myös joskus olevansa samalla asialla ihmisten kanssa.
Warhammerin maailma on viehättänyt minua jo useamman vuosikymmenen ajan. Games Workshopin väki on vuosien varrella ammentanut maailmaansa inspiraatiota muista fiktiivisistä maailmoista, mutta myös klassisesta sivistyksestään. Niinpä maailmasta ja sen kautta luodusta taiteesta voi löytää viittauksia ties mihin historian tapahtumiin ja henkilöihin. Kyseessä on varmasti monisyisimpiä ja syvimpiä kaikista mahdollisista fantasiamaailmoista, sillä duunia on tehty jo 80-luvun alusta saakka.
Tämä Warhammer-fanitukseni onkin varmasti osasyy sille, miksi Total War: Warhammer vei minut mukanaan. Itse saan huomattavasti enemmän kiksejä siitä, että ruudulla sotivat ihmisten imperiumin sotilaat ja rempseät örkit kuin vaikka eri väriset samuraiklaanit. Minun on myös mahdoton tarkasti arvioida, miten Total War kolisee, jos Warhammerin maailma ei ole yhtään tuttu. Arvaan kuitenkin, että hyvin se kolisee, sillä kehitystiimi on ottanut jo entisestään erinomaisen strategiapelisarjansa ja tehnyt siihen fiksuja ja tervetulleita muutoksia.
On vain neljä tapaa harrastaa sotimista
Julkaisukunnossaan Total War: Warhammer antaa pelata viidellä Warhammerin lukuisista ryhmittymistä. Arvosteluversiossa käytössä olivat ihmisten imperiumi, kääpiöt, vampyyrikreivit ja örkit. Julkaisun kieppeillä peliin lisätään ilmaisena päivityksenä vielä kaaoksen joukot, mutta niitä en siis vielä päässyt testaamaan.
Arvosteluversion neljä porukkaa eivät paperilla pärjää perinteisten Total Warien lukuisille porukoille, mutta se mikä määrässä hävitään, voitetaan syvyydessä. Siinä missä perinteisesti kaikki ne miljoona eri porukkaa ovat koostuneet vähän eri tavalla varustetuista ihmisistä, nyt tarjolla on neljä täysin erilaista pelikokemusta.
Jokainen Warhammeria pelannut toki pystyi jo ennakkoon arvaamaan, että esimerkiksi kääpiöt ja örkit tarjoavat aivan erilaisen kokemuksen taistelukentällä. Ilahduttavasti Creative Assembly on kuitenkin saanut kaikki osapuolet tuntumaan uniikeilta myös sen toisen puoliskon, valtakunnanhallinnan, aikana.
Ei kannata järkyttyä kamalasti kun sanon, että Total War: Warhammeria varten strategiaosiota on jonkin verran virtaviivaistettu. Mukana ovat yhä kaikki suuret linjaukset aiemmista peleistä: pelaaja valloittaa yhä alueita kartalta, parantelee niissä olevia kaupunkeja rakentaen niihin jos jonkinlaisia uusia rakennuksia – rajallisiin rakennuspaikkoihin, toki, joten kaikkea ei voi saada. Näin yritetään paitsi avata uutta teknologiaa, myös pitää valtakunta pyörimässä.
Uutta on se, että erilaisia rakennustyyppejä on nyt vähemmän kuin ennen, joskin yhä kunnioitettavat määrät. Kaikki rakennukset tarjoavat nyt puhtaasti positiivisia vaikutuksia ja kyse on vain siitä, että osaa pistää oikeat rakennukset oikeisiin paikkoihin ja rakentaa näin elintärkeää synergiaa. Kapakat esimerkiksi parantavat valtakunnan tyytyväisyyttä, kivilouhimot tuottavat kauppatavaraksi kelpaavia raaka-aineita. Erilaiset sotilasrakennukset avaavat käyttöön uusia yksikkötyyppejä, mutta monissa on muita vaatimuksia. Esimerkiksi imperiumin superaseita, höyrypanssarivaunuja, ei rakenneta, ellei ole kovan tason tykkitehtaan lisäksi myös kovan tason asevarustamoa. Ja jostain pitää aina tinkiä.
Paperilla kutakin pelin eri porukkaa voi yrittää pelata suunnilleen samalla tavalla, mutta se ei kannata. Kaikilla ei ole käytössään samoja rakennustyyppejä, joten siinä missä örkit vaeltavat muiden mailla ryöstelemässä ja näin kasvattavat talouttaan ja armeijoitaan, ihmiset rakentavat tasaisesti kaikkialle. Vampyyrien taas kannattaa keskittää kaikki huomionsa muutamaan avainkaupunkiin suunnattomien valtakuntien sijaan.
Uudistukset ovat tervetulleita ja toimivia. Strategiaosiossa on yhä syvyyttä reippaasti, mutta nyt homma ei muutu enää mahdottomaksi mikromanageroinniksi muutaman pelitunnin jälkeen. Kun suuret linjaukset saa tehtyä osuvasti, valtakunta pyörii pääasiassa omalla painollaan suhteellisen mukavasti.
Ainakin siihen asti, että naapurista paukahtaa sisään lauma vihreitä barbaareita, jotka polttavat valtakunnan leipälaarina toimivan kaupungin maan tasalle. Silloin on aika sotia.
Tulta ja tapparaa
Koska Warhammer on fantasiapeli, myös Total War: Warhammer sisältää ensi kertaa ikinä kunnon fantasiaelementtejä. Creative Assembly on onnistunut pääasiassa mainiosti löytämään tasapainon Warhammerin ja Total Warin välillä.
Ensisilmäyksellä kaikki on yhä tuttua. Tarjolla on paljon erilaisia taistelutyyppejä riippuen siitä, yrittääkö vaikka piirittää vastustajan kaupunkia (tai murtaa piiritystä), väijyttää armeijaa kesken marssin tai vain suoraan kohdata taistelukentällä.
Kustakin armeijasta löytyy yksiköitä laidasta laitaan, joskin Warhammer-lisenssille uskollisesti kääpiöillä ei esimerkiksi ole lainkaan ratsuväkeä. Vampyyrikreivien kaikki yksiköt on taasen suunniteltu lähitaistelua varten. Nämä heikkoudet tekevät kullakin porukalla pelaamisesta hyvin erilaisen kokemuksen ja myös muuttavat paljon sitä, millaisilla porukoilla eri armeijoita vastaan kannattaa lähteä taistelemaan.
Otetaan esimerkkinä vaikka ne vampyyrikreivit. Muutamat todella voimakkaat sankariyksiköt ja näiden henkivartijat marssivat hirvittävän suurten zombi- ja luurankolaumojen keskellä. Zombit ja lurkit eivät toki saa aikaan kovinkaan paljon vahinkoa, mutta kun valtavan kokoinen korpsilauma kerran pääsee lähitaisteluun, se ei siitä aivan heti lähdekään. Kun kaikki epäkuolleet vielä aiheuttavat pelkoa tai suoranaista kauhua elävissä vastustajissaan, niitä vastaan tarvitaan aivan erilaisia taktiikoita kuin vaikka pienilukuisia, mutta superraskaasti panssaroituja ja tykkirivien edessä seisovia kääpiöitä vastaan.
Fantasiameininki näkyy myös siinä, että sankarit todella ovat sankareita. Perinteisissä Total War –peleissä hahmot, sankarit ja armeijan komentajat lähinnä antoivat moraalista tukea kumppaneilleen ja olivat ehkä paremmin varustettuja ja hieman kovempia tyyppejä kuin perusjampat. Total War: Warhammerissa sankarit ovat elämää suurempia.
Kääpiöitä lukuunottamatta kaikilla armeijoilla on käytössään magiaa, joka on voimakasta, mutta ei liian. Velhot osaavat parannella omiensa taistelukykyä, heikentää vastustajiaan tai vaikka manata taivaalta liekehtivän komeetan vihollistensa niskaan. Erilaisia magiakouluja on useita ja warhammeristit löytävät listoilta tuttuja suosikkeja.
Sankarit tekevät myös todella tujua jälkeä. Jos kivikovan örkkipomon päästää 80 keihäsmiehen kimppuun, voi olla kohtalaisen varma siitä, että keihäsmiehillä on edessään hikinen iltapäivä ja todennäköisesti pakomatka kohti kukkuloita. Sankarit keräävät kokemustasoja, oppivat uusia kykyjä ja löytävät seikkailuidensa aikana taikaesineitä, jotka tehostavat näitä entisestään.
Pääasiassa uudistus tuntuu hyvältä ja toimivalta, mutta onhan se joskus turhauttavaa kun vastustajan superkova lähitaisteluhahmo yksinään pieksee puoli armeijaa ja kääntää taistelun kulun. Toisaalta, kun Karl Franz syöksyy taivaalta aarnikotkansa selässä keskelle vihollisarmeijaa ja muuttaa alkavan perääntymisen voitoksi, fiilis on kova.
Myös niissä suuremmissa linjauksissa on entistä enemmän Warhammerin tuntua. Kun yksikön selkäranka katkeaa taistelussa – siis vertauskuvallisesti, ei esimerkiksi jättiläisen puristuksessa – ja pako alkaa, se ei ole yleensä mitenkään fataali juttu. Figupelin tavoin paennut yksikkö todennäköisesti saa kanttinsa takaisin ja voi palata uutta yritystä varten. Niinpä taistelut aaltoilevat paljon entistä enemmän. Kääpiöiden kilpimuuriin murtunut örkkien vihreä aalto voi hyvinkin kääntyä vielä useampaan uuteen yritykseen, joten taistelu ei ole ohi ennen kuin peli niin sanoo.
Tekoäly toimii kohtalaisesti. Kehitystiimi tuunaili vaikeustasoja vielä urakalla arvostelujakson aikana ja aiheutti näin melkoista jojottelua pelikokemuksessa. Toisinaan tuli turpaan niin että tukka pölisi, toisinaan peli tuntui liiankin helpolta. Ei tekoäly vieläkään mikään superkomentaja ole, mutta kyllä siitä haastetta irtoaa.
Joskus haastetta irtoaa turhankin paljon, sillä aiempien Total Warien tavoin tekoäly tuntuu yhä vetävän roimasti kotiin ja valtakunnan rajoille ilmestyy vähän väliä aivan hirrrrrvittävän suuria armeijoita piestäväksi.
Kokonaisuutena taistelut ovat riemukkaita. Ne näyttävät hyvältä, Warhammerin fantasiameininki tuo mukanaan reilusti uutta meininkiä ja tunnelmaa ja pelaaminen on kivaa. On myös nostettava hattua siitä, että pelin on paljon edeltäjiään selkeämpi.
Aiemmissa peleissä ainakin itse huomasin joskus olevani vähän hämmentynyt siitä, mitä eroa puolella tusinalla miltei samanlaisella keihäsmiesten yksiköllä oli. Miten niitä vastaan pitäisi taistella? Mitkä ovat oikeat taktiikat? Warhammerissa homma on selvempää, enkä usko, että kyse on vain siitä, että olen pyörinyt Warhammerin maailmassa 30 vuotta. Pelin kaikki yksiköt on alkujaankin suunniteltu tietty käyttö ja pelitapa mielessä, visuaalisesti ja tarkoitukseltaan selkeiksi. Sama selkeä ja erotteleva suunnittelu toimii myös videopelissä.
31 tuntia myöhemmin
Total War: Warhammer on paras pelaamani Total War –peli, eikä se ole edes kovin tiukka kisa. Osittain kyse on toki siitä, että minä vain rakastan Warhammeria. Sen maailmassa on tunnelmaa, jonka peli vangitsee erinomaisesti. Mutta ei vain siitä.
Osittain erinomaisuus johtuu myös siitä, että Creative Assembly on tehnyt peliä varten hyviä uudistuksia. Pakettia on tiivistelty jostain, laajennettu toisaalta. Tuloksena on linjakkaampi peli, jota on erittäin hauska pelata. Siitä löytyy myös valtavat määrät pelattavaa. Kukin pelin neljästä porukasta tarjoaa aivan omanlaisensa pelikokemuksen omilla tavoitteillaan. Kullakin on omia tehtäväketjujaan, joita seuraamalla saa avattua kovia taikaesineitä ja legendaarisia sankareita. Kullakin pelaaminen tuntuu uudelta, tuoreelta ja hauskalta.
Jos suuri kampanja ei kiinnosta, tarjolla on myös kullekin porukalle yksilöllinen lyhyempi skenaariotila, jossa porukan legendaariset sankarihahmot tekevät omia tehtäväketjujaan. Total Warien perustyyliin voi myös kasata tietyn kokoisen armeijan ja pelata sillä joko tekoälyä tai kavereitaan vastaan.
Nostan myös hattua siitä, että Total War: Warhammer sisältää jo julkaisukunnossaan täyden tuen modeille ja Steam Workshopille. Niinpä ei varmasti mene aikaakaan, ennen kuin pelistä puuttuvia yksiköitä ja kokonaisia armeijoita aletaan lisäilemään peliin fanien toimesta muusta lisäsisällöstä puhumattakaan.
Sisältö on täyttä rautaa ja niin on teknologiakin. Total War: Warhammer pyörii sujuvasti ja tuntuu sisältävän vähemmän bugeja kuin edeltäjänsä. Varmasti niitäkin löytyy kun suuri yleisö pääsee pelin pariin, mutta oma pelikokemukseni oli sujuva ja ongelmaton. Warhammer on myös audiovisuaalisesti vaikuttava kokemus. Lähitaistelu näyttää komealta ja lisäksi kullakin armeijalla on oma äänimaailmansa. Ihmisten armeijoissa kersantit ja komentajat huutavat joukoilleen ohjeita, joihin nämä vastaavat. Kuolleiden armeijat eivät puhu tai pukahda, vaan lähestyvät uhkaavan hiljaisuuden, kalinan ja narinan saattelemina.
Tekoäly voisi olla parempi ja nojata enemmän taktiseen osaamiseensa ja vähemmän siihen, että se kasaa huijaamalla naurettavan kokoisia armeijoita. Olisi myös kiva, jos pelistä löytyisi enemmän rotuja. Missä ovat haltiat? Missä skavenit? Okei, kuten jo totesin, fanit tulevat varmasti tekemään työtä tällä osa-alueella, mutta virallinen tuki on silti virallista tukea ja nyt homma tuntuu vähän siltä, että 60 euron päälle odotetaan useiden kymppien lisämaksuja, että saa lisäsisältöä.
Nämä ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä. Kuten taisin jo mainita, pelasin itse Total War: Warhammeria arvostelua varten yli 30 tuntia. Olisin pelannut hitosti enemmänkin, mutta deadline tuli vastaan. Aika siis loppui kesken, ei peli-into. Aion siis pelata jatkossakin, sillä Total War: Warhammer koukutti tavalla, jolla Total Warit eivät ole koukuttaneet aikoihin. Pakkohankinta Warhammerista pitäville ja hitto vie, kaikille strategian ystäville.
Lisää aiheesta
Battlefleet Gothic: Armada on rautaista avaruussotaa (PC)
Total War Battles: Kingdom (iOS, Mac, PC)
Total War: Shogun 2 – Fall of the Samurai (PC)
Warhammer – The End Times: Vermintide (PC, PS4, Xbox One)
