Uusimmat

Gabe Newell: Valve aikoo julkaista lukuisia pelejä

10.03.2018 22:13 Muropaketin toimitus

Valve haluaisi palata tekemään aivan uusia pelejä, kertoo yhtiön johtaja Gabe Newell.

Valven Gabe Newell on ilmoittanut, että yhtiö haluaisi palata tekemään aivan uusia pelejä. Valve on viime aikoina keskittynyt pyörittämään Steamia sekä osallistunut HTC Viven kehittämiseen. Lisäksi Valve ylläpitää Dota 2:ta ja Counter-Strikea. Jokainen näistä operaatioista vie paljon resursseja joten ei ole ihme, ettei Valve ole julkaissut uusia pelejä vähään aikaan.

Valvella ollaan palaamassa takaisin pelien kehittämiseen, sillä se on pian julkaisemassa Dota-pohjaisen korttipelin nimeltä Artifact. Vaikkei kyse ole Half-Life 3:sta, tarkoittaa se yhtiön hyppäämistä takaisin uusien pelin kehittämiseen.

“Artifact on ensimmäinen lukuisista peleistä jotka aiomme julkaista. Joten kyse on hyvistä uutisista, hurraa! Valve ryhtyy julkaisemaan pelejä”, kerrotaan Newellin sanoneen.

Hän jatkaa kertomalla, kuinka Valve haaveilee luovansa softan lisäksi myös rautaa, aivan kuten Nintendo tekee.