Mercenaries 2 ja Bad Company siirtyivät hamaan tulevaisuuteen
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Mercenaries 2 sai kokea Battlefield: Bad Companyn ohella lykkäyskanuunan tujun iskun. Tämä ei sinänsä ollut yllättävää, mutta lykkäyksen kesto saattaa saada useammatkin suupielet mutruun. Pelejä ei nimittäin kannata odotella aivan hetkeen.
EA:n viime yönä järjestämä lehdistötilaisuus poiki hyviä ja huonoja uutisia. Ainakin ensisilmäykseltä Mercenenaries 2:n ja Battlefield: Bad Companyn siirtyminen kaukaiseen tulevaisuuteen tuntuisivat kuuluvan jälkimmäisiin.
Uusia ilmestymispäiviä ei vielä ilmoitettu, mutta EA:n mukaan pelit ilmestyvät talousvuoden 2009 aikana. Tämän vuoden huhtikuun alusta käyntiin pyörähtävä talousvuosi jatkuu ensi vuoden maaliskuuhun, joten ikkuna on melkoinen. Realistisesti pelejä voitaneen silti odotella joulumarkkinoille, mikä tuntuu melko heikolta suoritukselta – Mercenaries 2 kun oli ilmestymislistoilla alunperin viime syksynä. On toki myös mahdollista, että viime viikolla spekuloitu elokuun julkaisu toteutuu, kuten Amazon ja muut peliketjut uskovat.
Toisaalta uutiset saattavat lopulta osoittautua vielä hyviksi, sillä pelejä testanneet vahvistavat esittelyvideoiden tarjoileman näkemyksen siitä, että kumpikin kaipasi vielä lisää viilausta. Varsinkin Mercenaries 2 jätti monet kylmäksi kolhoudellaan ja nihkeällä ruudunpäivityksellään. Toivottavasti lisäaika käytetään hyödyksi.
Lue lisää eDomesta
Mercenaries 2 viivästyi jälleen?
Mercenaries 2 herättää ärsytystä
EA osti Biowaren ja Pandemicin
Bioware ja Pandemic assimiloitu – EA röyhtäisi tyytyväisenä
Tänään ja huomenna: huonoa seuraa
Toimituksen blogista: kova kolmikko kuvaushommissa ja muuta virkeää puuhailua