Uusimmat

Onko uuden 50 Cent -pelin traileri vuoden komediapläjäys? Katso ja päätä!

26.04.2008 22:50 Miikka Lehtonen

Amerikkalainen rap-tähti 50 Cent lienee kaikille tuttu ainakin käsitteenä, vaikka miehen aikaisempi peli taisi jäädä monelta väliin. Tappio ei ollut kovin suuri, sillä peli oli aivan kamala, mutta tämähän ei toki estä jatko-osaa. Hyväksi uutiseksi voidaan laskea se, että ainakaan trailerin perusteella pelin päätä ei juuri järki pakota.

Jos joku ei ole vielä kuullut uuden 50 Cent: Blood on the Sand -pelin yleistä juonta, kerrattakoon nopeasti riemun lähde. 50 Cent lähtee possensa kanssa heittämään hyväntekeväisyyskeikkaa Lähi-Itään. Ilkeä promoottori ei kuitenkaan maksa Fiddylle tämän vaivalla ansaitsemia taaloja, vaan palkitsee miehen mystisellä jalokivipääkallolla. Matkalla lentokentälle kallo kuitenkin kaapataan, joten mikäs muukaan siinä auttaisi kuin avoin sota omaisuuden palauttamiseksi.

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä huomasivat, peli kuulostaa sangen riemukkaalta. Uusi traileri ei jää mahtipontisessa surkuhupaisuudessaan paljon tästä jälkeen, joten tekeillä saattaa olla todellinen vuosisadan komediaelämys. Shokkien shokkina voidaan myös mainita, että varhaista versiota kokeilleiden jenkkitoimittajien mukaan pelissä itsessään on jopa pikkuisen lupausta. Ihmeiden aika ei siis välttämättä ole ohi!

Lue lisää eDomesta

Jou, man, hiphoppaa 50 Centin kera

Arvostelu: 50 Cent: Bulletproof (PS2, Xbox)

Brittijälleenmyyjät: Wii Fit myy astronomisella vauhdilla

eDomen arvosteluviikko: Condemned 2, Disney Friends, Mythos, Naruto, NBA 2K8, No More Heroes, Assassin’s Creed

Ubisoft tienaa Xbox 360:lla, eikä usko Hazen pärjäävän

Uusi huippupeli eDomen Pelihallissa: Trials

Viikon videojysäys: Facebreaker, Wheelman, Mortal Kombat vs. DC Universe ynnä muuta…

Voita tuhti setti Army of Two -tavaraa: peli, opaskirja, sarjakuva ynnä muuta

Toimiko traileri?

Katso tilanne vastaamatta

Muropaketin uusimmat