Uusimmat

Pillars of Eternity 2: Deadfire julkaistaan huhtikuussa – peli on ennakkotilattavissa Steamissa

26.01.2018 17:45 Muropaketin toimitus

Perinteisten roolipelien ystäville maistuva Pillars of Eternity 2: Deadfire on saanut julkaisupäivän, ja sen voikin tilata Steamissa kätevästi ennakkoon.

Pillars of Eternity on joukkorahoituksen voimin tehty rakkauskirje vanhojen kunnon aikojen tietokoneroolipeleille. Sitä oli luomassa monet sellaiset henkilöt, jotka olivat tekemässä myös näitä menneiden aikojen pelejä. Kuten eräs arvostelija tiivisti: Pillars of Eternity on se Baldur’s Gate 3, jota ei koskaan tehty.

Nyt Obsidian sekä Versus Evil ovat yhdessä ilmoittaneet, että Pillars of Eternity 2: Deadfire julkaistaan huhtikuun 3. päivä pc:lle, macille sekä linuxille.

Pelistä on tarjolla kolme erilaista versiota: tavallinen, deluxe ja Obsidian. Pillars of Eternity 2:n voi ennakkotilata jo nyt. Ennakkotilaajat saavat etuina kaikkea tuikitarpeellista, kuten esimerkiksi pelihahmon kaveriksi tulevan valkoisen haukan ja mustan merirosvolipun.

70:n euron hintaisessa Obsidian Editionissa on mukana pelin kolme ensimmäistä kymmenen euron hintaista DLC-lisäpakettia.

Pillars of Eternityn jatko-osaa odotellaan suu vaahdossa, eikä ihme. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Obsidian tekee jatko-osan omalle pelilleen. Kaikki vaativa kehitystyö on tehty jo ensimmäistä osaa varten, joten studio on päässyt suoraan luomaan ja rakentamaan uuden pelin maailmaa ilman siihen tarvittavien työkalujen kehittämistä.

Muropaketin uusimmat