Sony pohjustaa PlayStation Networkin tulevia käyttömaksuja
Sony Japanin edustaja on pohjustanut japanilaiselle Nikkei-talouslehdelle PlayStation Networkin tulevia maksuja. Yhtiön talouspäällikkö Masayuki Chatani toteaa yksinkertaistetusti, että ilmaisilla palveluilla ei pitkälle pötkitä.
”Palvelimet ja palvelut maksavat jatkuvasti rahaa. Meille tulisi vaikeuksia, jos (verkko)bisnesmallimme perustuisi yksinomaan myy-ja-unohda-periaatteesseen”, Chatani kertoo.
”Laitteiden myynnin jälkeen myymme sisältöä ja palveluja, esimerkiksi pelien lisäsisältöjä ja avatareja. Kertamaksujen ohella suunnittelemme myös kuukausimaksuja tai esinekohtaisia maksuja.”
Chatani kuvailee vielä, että Sony tulee perimään maksuja useilla eri tavoilla, ”mikä tulee ajan mittaan monipuolistamaan myös pelaamisen kenttää.”
Sony ei siis edelleenkään kerro sen täsmällisemmin, että millä tavoin ja mistä PlayStation Networkin palveluista aiotaan kerätä maksuja. Saati paljonko. Palvelun peruskäyttö tulee kuitenkin olemaan Xbox Liven tapaan jatkossakin ilmaista, ja vain lisäominaisuuksista maksetaan. Tosin PSN:n tapauksessa esimerkiksi nettipelaaminen lienee jatkossakin ilmaista.
Lähde: PS3, PSP Made Smaller, Lighter to Capture New Customer Segments
Lisää aiheesta
PlayStation Network -lompakko täyttyy luottokortitta
PlayStation Networkiä käyttää 5,4 miljoonaa ihmistä päivittäin – PSN muuttuu maksulliseksi
Sony täsmensi PlayStation Networkin tulevaa maksullisuutta, yhtiö plussalle 2011
Lue myös
eDomen arvosteluviikko: Heavy Rain, Saboteur, Monkey Island, Tekken 6
Lisää kivikovia joululahjavinkkejä
Mies muutti koko talonsa jouluvaloilla Guitar Hero -peliksi
VGA-gaala yllätti: Batmanin tekijät vuoden paras pelistudio, Uncharted paras peli