Uusimmat

Sotaräiskintää Lähi-idän tyyliin – tähtäimessä somalipiraatit!

14.06.2012 15:00 Tero Lehtiniemi

Lähi-idän maat ovat niiden poliittisen tasapainon, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja muidenkin tärkeiden asioiden vuoksi olleet usein pääosassa, kun ollaan etsitty näyttämöä sotaräiskinnälle. Nyt Lähi-idästä kuuluu takaisin, mutta vapauttamista eivät suinkaan tarvitse tietyn mantereen pohjoisosasta lähtöisin olevat imperialistit vaan erään varsin perinteisen elinkeinon harrastajat.

Adenin lahdella vaikuttavat somalialaiset ns. kalastajat ovat saaliidensa vuoksi tätä nykyä varsin usein otsikoissa, ja perinteistä elinkeinoa haittaava länsimainen interventio on parhaimmillaankin ollut puutteellista. Iranilainen pelistudio Amytis Games haluaakin osoittaa, että oikea lääke laittoman kalastuksen lääkitsemiseen on islamilainen vallankumous.

Firman Persian Gulf Soldiers nimittäin on yllättävän länsihengessä tehty ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jonka erottaa länsimaisista kollegoista lähinnä persialainen dramaattinen kertoja-ääni. Graafisesti homma näyttää ihan pätevältä ja näyttää jopa pyörivän hyvin. Pelin tarina saa alkunsa, kun somalimerirosvot kaappaavat iranilaisen kauppalaivan, jota iranilaiset erikoisjoukot lähtevät vapauttamaan. Trailerin perusteella taistelu kuitenkin viedään jossain vaiheessa myös maalle.

Peli on rakennettu varsin suositun Unity-pelimoottorin päälle, ja Amytiksen hienona suunnitelmana on julkaista peli Steamin kautta tämän syksyn aikana. Kuinka laajalla markkina-alueella ja millä lokalisaatiolla – sitä emme vielä tiedä.

Alla sekä pelin kansikuva että traileri.

Lähde: Eurogamer

Lue myös

R.I.P Error 37 – Diablo III:n uusi päivitys korjaa vääryydet

Rockstar pistää huijarit pelaamaan vain keskenään

Dragons Dogma (PS3, Xbox 360)

Minecraft Xbox 360 Edition (Xbox 360)