Uusimmat

The Old Republic: tuottaja sai kenkää, pelaajat uuden HK-51-trailerin

18.07.2012 17:00 Miikka Lehtonen

Herra antaa yhdellä kädellä, ottaa pois toisella. EA vahvisti vasta äskettäin pitkään velloneet huhut, joiden mukaan The Old Republic -pelin tuottaja on saanut kenkää. Samaan aikaan firma myös traileroi tappavaa murhaajarobottia, joka on kohtapuoliin vierelläsi myötä- ja vastoinkäymisissä.

Foorumeilla huhuttiin jo aikaa sitten, että EA:n laajamittaisten irtisanomisten myötä myös pelin tuottaja olisi saanut kenkää. Rich Vogelin aiemmalta meriittilistalta löytyy muun muassa Star Wars: Galaxiesin yleismaailmallista dissausta saanut uusittu taistelusysteemi. Moni pitää häntä — todennäköisesti aiheetta — vastuullisena monista The Old Republicin ongelmista, joten kohta nähdään, lähteekö peli tästä uuteen nousuun. Tuskinpa lähtee, sillä ei näitä juttuja yksi mies yksinään päätä. Sisäpiirin juttujen perusteella ongelmia löytyy laajemminkin päättävästä tahosta, mutta ennen sitä firmasta yksi tuottaja ulos heitetään kuin omia agendojaan ajaneet pukupellet.

Tiimin selvinneet jäsenet taas valmistautuvat jo seuraaviin päivityksiin, joiden myötä pelin parissa yhä sissittävät pelaajat saavat liittolaisekseen HK-51-tappajarobotin. Ja tässä sen kunniaksi traileria!

 
Lue myös

Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen

Battlefield 4:n beta taisi tehdä ennakoinnin maailmanennätyksen

Ouya-konsolin kehittäjä puhelee ristiin – alkuhype murenee, epäilykset kasvavat

Tony Hawk’s Pro Skater HD (PC, PS3, Xbox 360)