Uusimmat

Testi Logitech G PRO X TKL Lightspeed -pelinäppäimistö – Kulkee mukana, mutta hinta on kova

05.11.2023 11:00 Antti Voutilainen

Logitech G PRO X TKL Lightspeed -pelinäppäimistö edustaa nykymuotoista, toimivan tuotteen jatkojalostusta. Pohjalla on hyväksi todettua konsepti, jota hiotaan edelleen. Logitech on siinä onnistunut.

Ulkopuolelta tarkasteltuna, pelinäppäimistöjen kehityksen saralla on meneillään jonkinlainen suvantovaihe. Mitään kumouksellista uudistusta tai teknologiaa ei olla nähty hetkeen. Näyttääkin siltä, että valmistajat keskittyvät jatkojalostamaan nykyisiä teknologioita. Esimerkiksi langattoman tiedonsiirron parantaminen, akkukeston parantaminen ja vastaavat.

Muropaketin testiin otettu Logitech G PRO X TKL Lightspeed -pelinäppäimistö on hyvä esimerkki tällaisesta jatkojalostuksesta. Siinä on lähdetty parantamaan vanhaa, hyväksi todettua konseptia, joskin silmämääräisesti uudistusten todentaminen on hankalaa.

Logitech G PRO X TKL Lightspeed -näppäimistö näki päivänvalon syyskuussa, kun se julkaistiin samaan aikaan Logitech G PRO X Superlight 2 -pelihiiren kanssa. Uutuus asettuu 229 euron hintansa puolesta lippulaivaluokkaan. Samasta hintaluokasta löytyy muun muassa Corsairin Gaming K70 Max RGB, Steelseriesin Apex Pro, Razerin DeathStalker V2 Pro ja Asuksen ROG Claymore II.

Uuden näppäimistön merkittävimmät erot edeltäjään, PRO X -näppäimistöön, ovat langattomuus ja rullan lisääminen näppäimistöön. Langatonta tiedonsiirtoa on paranneltu siinä määrin, että näppäimistön kanssa samaan vastaanottimeen voi parittaa toisen yhteensopivan laitteen.

Näppäimistön mukana toimitetaan luonnollisesti vastaanotin sekä jatkokappale, jolla vastaanottimen saa USB-kaapelin jatkoksi. Pakkaukseen kuuluu myös kuljetuskotelo, johon on itse asiassa säilötty kaikki mukana tulevat oheistuotteet. Pakollisen dokumentaation lisäksi mukana tulee kaksi ylimääräistä näppäinhattua tanskalaisia käyttäjiä silmällä pitäen.

Näppäimistön ulkomitat ovat 352 x 150 x 34 millimetriä. Mukana tulevan USB-C -kaapelin pituus on 1,8 metriä.

Poiketen hieman aiemmista näppäimistöistä, G PRO X TKL Lightspeed -näppäimistö on saatavilla mustalla, valkoisella ja vaaleanpunaisella värityksellä. Värivalinta heijastuu näppäimistön runkoon sekä näppäinhattuihin.

Värityksen valinta heijastuu kytkinvaihtoehtoihin, sillä valkoiseen ja vaaleanpunaiseen näppäimistöön tarjolla on ainoastaan Tactile-kytkimet. Mustaan näppäimistöön on tarjolla lisäksi GX Blue- ja GX Red -kytkimet.

Testiin otetussa näppäimistössä kytkiminä toimivat GX Brown Tactile -kytkimet, jotka toimivat kompromissina punaisten ja sinisten kytkinten välissä tarjoten hennon tunto- ja äänivasteen. Itse näppäinhatut ovat PBT-muovia.

Merkittävin ero edellisen sukupolven näppäimistöön löytyykin konepellin alta, sillä G PRO X TKL Lightspeed on langaton näppäimistö. Langattoman Lightspeed -tekniikan lisäksi näppäimistö tukee myös Bluetoothia. Mainosteksteissä mainittu yhden millisekunnin päivitysnopeus saavutetaan kuitenkin vain käyttäessä Lightspeed-tekniikkaa. Akkukestoksi lupaillaan enimmillään 50 tuntia.

Ulkoisesti tarkasteltuna G PRO X TKL Lightspeed muistuttaa hämmentävän paljon edeltäjäänsä. Uutuuden erottaa edeltäjästään lähinnä rulla ja kasvanut medianäppäinten määrä. Oikeaan yläreunaan sijoitettu rulla on hieman poikkeuksellisesti portaaton, ja oletuksena sillä säädetään äänenvoimakkuutta.

Ulkonäössä itsessään ei ole sijaa moitteelle, joskin ulkonäöstä ei pysty päättelemään, että kyseessä on lippulaivamalli. Esimerkiksi muutaman vuoden takainen G915 suorastaan huokui premiumia harjatulla alumiiniviimeistelyllään. Myönnettäköön, että ulkonäkö on lähinnä sivuseikka, kun pohditaan pääkäyttötarkoitusta.

Oletettu syypää näppäimistön vaatimattomalle viimeistelylle lienee kuljetuskotelo, jota paljon liikkuva käyttäjä kiistatta osaa arvostaa. Vähemmän laneissa ja turnauksissa kiertävälle kotelo toimii lähinnä pölynkerääjänä. Kotelo ansaitsee kuitenkin pisteensä siitä, että kokonaisuus pysyy kompaktina ja mukaan mahtuu kaikki käytön kannalta olennainen.

Käyttötuntumaltaan näppäimistö on suorastaan mainio. Kirjoittaminen ja pelaaminen tuntuu miellyttävältä eivätkä kädet väsy pidemmänkään kirjoitus- tai pelisession aikana. Näppäimistön takaa löytyy kahdet jalat, joiden ansiosta näppäimistön saa kolmeen eri asentoon. Omaan käyttöön korkein asento tuntui luonnollisimmalta ja mukavimmalta.

Näppäimistö palveli tunnollisesti läpi kirjoitus- ja pelisessioiden ilman ongelmia. Joskin käyttöön ottaessa langaton Lightspeed -vaihtoehto ei ottanut toimiakseen. Linkitys vastaanottimen kanssa onnistui kuitenkin Logitech G HUB -hallintaohjelman pariliitostyökalulla, jonka jälkeen ongelmia ei esiintynyt.

Käyttöjakson aikana testipeleinä toimivat Destiny 2, Valheim, Payday 3 ja Call of Duty Modern Warfare 3 (beta).

Näppäimistön näppäinäänet eivät selviydy aivan puhtain paperein. Painalluksista lähtee varsin kuuluva ääni, joka ei johdu niinkään kytkimistä vaan näppäimistön rakenteesta. Näppäinmelu oli korkeampi mitä tämän hintaluokan tuotteelta odotin.

Toinen näppäimiin liittyvä särö on se, että näppäinten merkit eivät erotu, jos RGB led-valaistus on kytkettynä pois päältä. Merkinnät eivät erotu valoisassakaan ympäristössä. Tämä kielii siitä, että näppäimistö on suunniteltu sillä oletuksella, että valaistus on aina päällä.

Näppäimistön merkittävin lippulaivaominaisuus löytyykin sen akkukestosta. Tätä arvostelua kirjottaessa näppäimistö on sinnitellyt samalla latauksella pian 25 päivää, eli reilu kolme viikkoa. Koko tuon ajan, lukuunottamatta pikaisia testejä, RGB led-valaistuksen kirkkausasetus on ollut täysillä. Voitaneen olettaa, että pienemmällä kirkkaudella sama lataus riittää helposti yli kuukaudeksi. Päivittäinen käyttöaika on ollut noin 3-5 tuntia. Akkukeston osalta Logitech lunastaa ja ylittää odotukset ilmiömäisen hyvin.

Näppäimistön hallinnointi tapahtuu entuudestaan tutun Logitech G HUB -hallintaohjelman kautta, joka ajaa asiansa riittävän hyvin.

Näppäimistön asetukset ovat jaettu LIGHTSYNC-, Määritykset- ja Pelitila-välilehdille. Jaottelu on toimiva, joskin ei-ammattilaispelaajana määrityksiin on harvemmin tarvetta tehdä muutoksia. Ainoat säädöt tulee tehtyä lähinnä valaistukseen, josta valitaan silmää miellyttävin ja jätetään se päälle.

Odotetusti RGB led-valaistuksen säätöön on tarjolla runsaasti esiohjelmoituja valaistutehosteita. Esiasetusvalikon alta löytyy yhdeksän eri vaihtoehtoa ja animaatioita vielä viisi lisää. Vapaa-osiossa käyttäjä saa kustomoida valaistuksen näppäinkohtaisesti.

Valaistus ajaa asiansa varsin hienosti ja elävöittää muutoin hieman apaattista näppäimistöä. Samalla se toimii välttämättömyytenä, jotta näppäinten merkit näkyvät.

Logitechille on nostettava hattua siitä, että he loivat selvästi ammattilaisille suunnatun näppäimistön. Eniten sen puolesta puhuu kuljetuskotelo, joka ei tuo tavan käyttäjälle juurikaan lisäarvoa. Sitä saavat sen sijaan turnauksissa ja vastaavissa kiertävät ammattilaiset, jotka saavat näppäimistölleen erinomaisen suojan kolhuja ja irtolikaa vastaan.

Näppäimistön langattomuus sen sijaan maittaa kiistatta niin sunnuntaipelaajalle kuin ammattilaiselle. Erityisen näppäimistöstä tekee sen erinomainen akkukesto. Se ilahduttaa kiistatta niin sunnuntaipelaajaa kuin ammattilaistakin. Hätätilanteessa tiedonsiirto hoituu myös Bluetoothin kautta, joten LAN-viikonloppu ei ole välttämättä pilalla, jos unohtaa ottaa vastaanottimen mukaan.

Tavallisen käyttäjän rahoille näppäimistö tarjoaa vastinetta niukalti. Ilmiömäinen akkukesto ei yksinään riitä puoltamaan näppäimistön hankintaa. Muilta osin näppäimistö muistuttaa huomattavan paljon langallista edeltäjää, joka on selvästi edullisempi. Eikä pahitteeksi olisi ollut, jos näppäimistöön olisi saatu puhallettua enemmän premium-henkeä.

Hyvää

  • Ilmiömäinen akkukesto
  • Kuljetuskotelo
  • Kirjoitus- ja pelituntuma

Huonoa

  • Näppäinäänet
  • Näppäinmerkintöjen erottuvuus ilman valaistusta
  • Hinta ei-ammattilaiselle

Tekniset tiedot Logitech G PRO X TKL Lightspeed

  • Hinta: 229 €
  • Mitat: 352 x 150 x 34 millimetriä
  • Kaapelin pituus: 1,8 m
  • Kytkimet: Logitech GX Brown
  • Akkukesto (ilmoitettu): Jopa 50 tuntia
  • Päivitysnopeus: 1000 hz (1 millisekunti)
  • Näppäinhatut: PBT-muovia

Antti Voutilainen

”Aloitin Muroka-koulussa vajaat kuusi vuotta sitten. Jalo tavoitteeni on tulla RGB led-valaistun vyön Murokaksi vielä jonain päivänä. Harjoitusnäytteitäni päätyy pääasiassa tietotekniikka- ja peliosioihin. Välillä myös Pelaaja-lehteen. Jos en ole pyrkimässä kohti Muroka-tavoitettani, olen todennäköisesti grindaamassa Destiny 2:sta, sillä siinäkin matka on päämäärää tärkeämpi."

Muropaketin uusimmat