UUSIMMAT

AMD nakersi Inteliltä markkinaosuutta Steamin tilastoissa

06.12.2020 09:09 | Muropaketin toimitus

Steam julkaisi marraskuun Steam Hardware Survey -tilastonsa. AMD on nostanut päätään Inteliin verrattuna.

AMD on ollut jo useamman vuoden nousussa edullisten ja kilpailukykyisten suorittimiensa ansiosta. Intelin etumatka on kuitenkin tälläkin puolella selvä, sillä edelleen noin 73 prosenttia käyttää Steam-tilastojen perusteella Intelin prosessoreita. AMD:n osuus on kuitenkin nyt siis noin 27 prosenttia – lukema on kolmisen prosenttiyksikköä suurempi luku kuin vielä heinäkuussa.

AMD joutuu kuitenkin vielä odottelemaan mahdollisesti mairittelevampia tilastoja näytönohjainten saralla. Steamin tasaisin väliajoin julkaistavista tilastoista selviää, että AMD nosti arkkivihollistaan Nvidiaa vastaan vain hiukan päätään. Steamin tilastoissa AMD:n osuus näytönohjaimissa oli viime vuoden kesäkuussa 14,8 prosenttia. Kasvua on tapahtunut jonkin verran, mutta osuus on viimeisenkin tilaston mukaan edelleen vain 16,5 prosenttia.

AMD:n uudet näytönohjaimet – kuten myös Nvidian Ampere-näytönohjaimet – ovat tulleet markkinoille vasta aivan viime aikoina. Tähän mennessä saatujen testitulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että AMD:n Radeon RX 6000 -sarja on varteenotettava vastus Nvidian GeForce RTX 3000 -sarjalle. Alla Steamin tilasto käytetyimmistä näytönohjaimista. Kaikki tulokset ovat nähtävissä täällä.