Oletko uupunut videopuheluista? Stanfordin yliopisto tutki mistä se johtuu ja mikä auttaa

28.02.2021 20:07 | Muropaketin toimitus

Pandemian vuoksi moni on joutunut totuttelemaan etätöiden maailmaan, ja siihen saattaa kuulua myös videoyhteyden kautta pidettävät palaverit. Uuden tutkimuksen mukaan kameran edessä poseeraamisesta on tullut monille taakka.

Stanfordin yliopistossa tutkittiin videoneuvottelusovellusten, kuten Zoomin tai Meetin, käyttöä ja niiden terveysvaikutuksia. Tieteilijät löysivät videoneuvottelusovelluksista ”suunnitteluvikoja”, jotka uuvuttavat niiden käyttäjiä.

Yksi uupumuksen aiheuttaja on tutkijoiden mukaan näytöllä näkyvät, liian lähellä olevat ja luonnottoman suurelta vaikuttavat kasvot. Videopuheluissa niin ikään ”kaikki katsovat jatkuvasti kaikkia”, ja tämä yhdistettynä kasvojen läheisyyteen lisää intensiteettiä ja tätä kautta uupumusta.

Lisäksi itsensä katselu näytöltä, paikallaan pysyminen ja ”suuri kognitiivinen kuorma” ovat osatekijöinä uupumukseen. Tutkijoilla on kuitenkin heittää muutamia vinkkejä, joilla ongelmia voi vähentää.

Eräs tieteilijöistä ehdottaa, että videokeskusteluun osallistuvien ihmisten tulee pitää ajoittain taukoja, jonka aikana videoneuvottelusovellus tulee sulkea. Näin ihmisen päässä ei raksuta ajatus, että häntä tuijotetaan edelleen. Toinen apukeino on poistaa sovelluksesta itsensä näkyminen näytöllä. Vinkiksi tieteilijät kertovat myös kameran siirtämistä kauemmaksi, jotta kommunikointiin tulee mukaan myös elekieltä pelkkien kasvojen ilmeiden sijaan.

Kerroimme aiemmin tietoteknisten laitteiden terveysvaikutuksista: Tällaisia terveysvaikutuksia tietokoneiden ja älylaitteiden käytöllä on – katso 5 herättelevää faktaa – Muropaketti.com

Muropaketin uusimmat