Radeon Adrenalin hallintaohjelmaan luvassa uusia ominaisuuksia: Äänikomennot ja yksinkertaisempi ylikellotus

07.12.2018 12:32 | Muropaketin toimitus

AMD lisää jälleen vuoden lopussa uusia ominaisuuksia näytönohjaimien ajureidensa hallintaohjelmaan. Tällä kertaa tarjolla on äänikomentoja ja parannuksia WattMan-ylikellotusominaisuuteen.

WattMan tulee sisältämään samanlaisen yhden klikkauksen ylikellotuksen, jonka Nvidia sisällytti RTX 2000 -sarjan näytönohjaimien yhteydessä omaan ohjelmistoonsa. Moni AMD:n näytönohjaimien käyttäjä arvostanee mahdollisuutta automaattiseen alijänniteylikellotukseen. Etenkin Vega-näytönohjaimilla voi näin saavuttaa tehokkaita ylikellotuksia ja samalla vähentää virrankulutusta.

Äänikomennoilla olisi tulevaisuudessa mahdollista käynnistää esimerkiksi ReLive-videotallennus, ottaa kuvankaappaus tai kytkeä peittotaso päälle. Ominaisuus tukee aluksi kiinan ja englannin kieliä. Viimeisenä uutena ominaisuutena VideoCardz mainitsee tuen kuvan lähettämiselle langattomasti itsenäisesti toimiviin VR-laseihin. Sivuston mukaan teknologia toimii riittävän pienellä viiveellä.