UUSIMMAT

Kaksi uutta Daredevil-traileria helpottamaan odotuksen tuskaa

02.04.2015 14:01 | Muropaketin toimitus

Daredevil

Marvelin ja Netflixin Daredevil-sarjan alkuun on enää viikko. 

Ensi viikon perjantaina 10. huhtikuuta Netflixiin katsottavaksi tulevasta Daredevilista julkaistiin vielä kaksi tv-mainosta. 

Koittakaa kestää, äkkiä se viikko menee ja odotus todellakin palkitsee. Dome.fi sai katsottavakseen sarjasta viisi ensimmäistä jaksoa ja pidimme näkemästämme. Paljon.

Tatu Junni toteaa arviossaan

​”Netflixin Daredevil sijoittuu samaan maailmaan Marvel Studiosin supersankarielokuvien kanssa, mutta helpolla sitä ei uskoisi. Sarjan ikäraja on K16 ihan aiheesta. Veri lentää, luut murtuvat ja jos joku saa puukosta, haava myös näytetään. Daredevilin New York on synkkä ja sateinen paikka, joka tuo mieleen pikemminkin Se7en ja Fight Club -elokuvien maailman kuin poutaisan The Avengersin. Kolkko kuvakieli ja värimaailma vain vahvistavat vaikutelmaa. Sarjaa seuratessa ei olisi lainkaan vaikea uskoa, että jollain tulevalla kaudella Karen Page myisi Daredevilin salaisuuden heroiiniannosta vastaan tai että Nuke saapuisi ammuskelemaan New Yorkin kaduille.

Keskustelu

Harvoin sitä toivoo toista kautta vaikkei ensimmäistä ole edes nähnyt.

Katsoinko väärin vai pyörikö jälkimmäisessä trailerissa punapukuinen ninja? Hand-klaanin edustaja vai kenties Ikari?

Muropaketin uusimmat