GT Academyn mestari selvisi – Karri Keskinen lähtee Silverstoneen
Lämmin elokuinen torstai ei riittänyt pitämään Gran Turismon ystäviä ulkosalla, vaan 18 maamme kovinta kuskia saapui Nordisk Filmin ja Nissanin järjestämään GT Academyn finaaliin.
Helsingin Kamppiin oli kutsuttu Gran Turismo 5: Prologuen verkkokarsintojen parhaimmisto. Tapahtuman voittaja palkittiin matkalla legendaariselle Silverstonen kilparadalle Nissanin rata-auton puikkoihin, josta kaksi parasta jatkaa Dubain 24 tunnin kestävyyskilpailuun. Ei hullumpi palkinto konsolipelikuskille.
Matka mestariksi ei kuitenkaan ollut helppo, sillä karsintoja käytiin aamupäivästä saakka. Kilpailumenetelmänä oli niin kutsuttu hotlap, jossa paras yksittäinen kierrosaika huomioidaan. Pelaajilla oli mahdollisuus ajaa kerralla kolme kierrosta, joista vauhdikkain kirjattiin tietokantaan. Huonoimpien kierrosaikojen ajajat putosivat jatkosta.
Kuljettajille esiteltiin autot ja radat vasta tapahtumapaikalla. Yhteys menopeleihin hoidettiin Logitechin G25 -ratilla ja Solbergin rallipenkillä.
Kovaa kisaa ja keskeytyksiä
Kilpailu oli alusta alkaen tiukkaa, sillä päivän edetessä aikoja parannettiin sekuntikaupalla. Vääntöjen aikana nähtiin keskeytyksiä, viimeisen mutkan ulosajoja ja mestarillisia ohjaamosuorituksia. Kaksi viimeistä kisalähtöä olivat ikimuistoisen tiukkoja, sillä milliäkään ei annettu periksi ja mutkiin ajettiin suoranopeuksilla.
Suzukan radan neulansilmämutka tarjosi katsojille nähtävää, kun kilpailijoiden alla rullannut Nissan GT-R käytti kaiken tarjolla olleen asfaltin hyväkseen kanttareineen kaikkineen.
Tasainen finaali ratkaistiin kahden miehen kesken. Ensimmäisenä radalle kurvasi Iivari Saarenharju, joka pysäytti kellot aikaan 2:20.645. Median edustajien kameroiden laulaessa varikkopilttuusta poistui asiantuntijoiden ennakkosuosikiksi povaama Karri Keskinen. Keskisen kaksi ensimmäistä kierrosta eivät riittäneet pohja-aikaan, mutta viimeisellä yrityksellä pitkänhuiskea rautahermo tykitti ajan 2:20.549.
Niukalla marginaalilla voittoon selvinnyt Keskinen oli mestaruuden selvittyä sanaton. Hetken levon jälkeen herrasmies kiitti kilpakumppaneitaan kovatasoisesta vastuksesta ja iloitsi pääsystään Silverstoneen. Kaksi Silverstonen nopeinta saavat puolestaan mahdollisuuden osallistua Dubain 24 tunnin kestävyyskilpailuun. eDome toivottaa Keskiselle menestystä jatkoon.
Kertauksen vuoksi vielä tapahtuman kärkikolmikko, joka palkittiin tilaisuuden päätteeksi järjestäjien toimesta.
- Karri Keskinen
- Iivari Saarenharju
- Ville Lampi
Yllä: finaalikolmikko: Karri Keskinen, Iivari Saarenharju ja Ville Lampi .
Oikealla: Karri Keskinen.
Sääli ettei Suomesta voi lähettää jatkoon enempää kuskeja, sillä osanottajissa olisi potentiaalia takavuosien ralleista tuttuihin tupla- tai triplavoittoihin.
Kokonaisuutena tapahtuma oli onnistunut. Kilpailijat kiittelivät kovaa tasoa ja viisaasti järjestettyä aikataulua. Myös välineistö sai kiitosta, vaikka osanottajat saivat tietää vasta Kamppiin saavuttuaan ratin ja istuimen mallimerkinnät. Maailman kiireisin kansa sai tapahtuman johdosta uuden virstanpylvään konsolipuolella. Toivottavasti ensi vuonna nähdään samoissa merkeissä Turismon uusimman osan ilmestyttyä.
Pahoittelemme kuvien laatua paremman kameran tehtyä tenän.
Teksti ja kuvat: Mikko Rekola
Lisää aiheesta
Aja Gran Turismoa, päädy Dubaihin ajamaan kilpaa
Gran Turismo 4 vastaan todellisuus
Lue myös
Aarteita pelihistorian hämäristä 1: NeoGeo
Ennakko: Multiwinia: Survival of the Flattest (PC, Mac, 360)
Tyttö vai vekotin? Vekotin vai tyttö?