Uusimmat

Uusia nuotteja Guitar Hero III:een

05.05.2008 21:00 Mikko Rekola

Guitar Heron III: Legends of Rockiin julkaistaan tällä viikolla kolme uutta kappaletta. Huippumyynteihin yltäneet kappalepaketit tulevat saataville PlayStation Storeen ja Xbox Liven kauppapaikalle. Kappalepaketin artisti on tällä erää Muse, jonka ääniraitoja löytyi jo pelin alkuperäiseltäkin soittolistalta.

Vuonna 2006 ilmestyneeltä Black Holes and Revelations albumilta on paketoitu kappaleet “Exo-Politics” ja “Supermassive Black Hole”. Kolmas kappale on 2003 julkaistulta Absolution-pitkäsoitolta. Kappaleen nimi on “Stockholm Syndrome” viitaten psykologien käyttämään termiin Tukholman vuoden 1973 tapahtumista.

Toistaiseksi tarkasta hinnasta ei ole tietoa, mutta vanhan kaavan toistuessa kappaleet avautuvat varsin suolaisella kappalehinnalla. Suositun musiikkipelin kolmas osa on saanut jo aiemmin maksullista lisäsisältöä.

Vuoden vaihduttua ladattavia kappaleita on ilmestynyt esimerkiksi Def Leppardilta ja No Doubtilta.

Lisäbiisit ilmestyvät 8.5.

http://www.guitarhero.com/

Lisää aiheesta

Guitar Hero III: Legends of Rock (PC)

Guitar Hero III: Legends of Rock (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Guitar Hero IV keskittyy Aerosmith-yhtyeeseen

Lue lisää eDomesta

eDomen arvosteluviikko: Dynasty Warriors, GTA IV, Madden 2008, Puzzle Quest, Viking

Grand Theft Auto IV (PS3, 360)

Kolmannen valtakunnan taivaalla: Defence of the Reich!

Osallistu eDomen kilpailuihin

Retronäyttely keräsi ennätysyleisön

Sori vaan kukkahattutädit – te hävisitte pelin

USA:n republikaanipuolueen kiho paljastui ruotsalaiseksi piraattikeisariksi

Äänestä paras vappunaamiaispuku

Muropaketin uusimmat