Uusimmat

Kokeiltua: Huawei Ascend P7

29.06.2014 02:15 Juha Kokkonen

Kiinalainen Huawei kuuluu nykyisellään tukevasti maailman TOP5-älypuhelinvalmistajien joukkoon, sillä viime vuonna se sijoittui maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi noin 52 miljoonalla toimitetulla laitteella. Suomen poikkeuksellisissa markkinaolosuhteissa se ei kuitenkaan ole muutaman vuoden yrittämisestä huolimatta onnistunut vielä tekemään kunnollista läpimurtoa kuluttajien sydämiin, vaikka yrityksen puhelimet ovatkin menestyneet kohtalaisen hyvin Aasian lisäksi myös läntisen Euroopan markkinoilla.

Viimeksi lähes tasan vuosi sitten TaskuMurossa tutustuttiin Huawein Ascend P6 -malliin, jonka suhteen Huaweilla oli kovat odotukset. P6 on jäänyt kuluneen vuoden aikana alle puoleen valmistajan 10 miljoonan laitteen myyntitavoitteesta, joten yrityksen odotukset seuraajamallin suhteen ovat varmasti korkealla. Sen manttelinperijäksi julkaistiin toukokuun alussa Pariisissa pidetyssä tilaisuudessa loogisesti nimetty Ascend P7, jonka suhteen yritys ei ole lähtenyt ottamaan suurempia irtiottoja.

Ascend P7 saatiin Suomessa myytiin jo toukokuun lopulla ja valmistaja ilmoitti sen suositushinnan olevan 399 euroa. Laitteen saatavuus on tällä hetkellä hyvä ja sitä myydään edullisimmillaan noin 360 euron hintaan. Muropaketin hintavertailussa mukana olevien liikkeiden edullisimmat hinnat pyörivät 395 euron tienoilla. Toisin sanoen Ascend P7 sijoittuu tämän hetken markkinoille ylempään keskiluokkaan.

Tutustumme tässä artikkelissa Ascend P7:ään hieman lyhyemmän kaavan mukaan pikatestin muodossa. Tutuksi tulevat niin fyysiset ja tekniset ratkaisut, kameran kuvanlaatu sekä ohjelmisto.

 

Ascend P7 toimitetaan ulkoisesti täysin samanlaisessa pakkauksessa, kuin edeltäjämalli P6 vuosi sitten. Litteä valkoinen pahvirasia on kuvitukseltaan äärimmäisen pelkistetty ja sen sisäosan lokero vedetään auki ruskean kangasnauhan avulla.

Pakkauksen sisältä löytyy itse puhelimen ohella verkkovirtalaturi, micro-USB-kaapeli, nappimalliset korvakuulokkeet kaukosäätimellä ja mikrofonilla, korttipaikkojen avaustyökalu sekä kaksi NFC-tarraa. Testikappaleen mukana ei tullut käyttöohjeita, mutta ne oletettavasti kuuluvat myyntikappaleiden varustukseen. Valitettavasti varustukseen ei enää lukeudu muovista suojakuorta, jollainen toimitettiin P6:n mukana.

 

Sisältö

  1. Kokeiltua: Huawei Ascend P7
  2. Rakenne & Kamera
  3. Käyttökokemukset & Loppusanat