Äänestys: Mitä mieltä olet Joulutarinasta?

15.11.2008 11:34 | Muropaketin toimitus

http://plaza.fi/s/f/editor/images/joulutarinanosto_120.jpgVuoden 2007 menestyneimpiin suomalaiselokuviin lukeutuva Joulutarina palasi tänä viikonloppuna valkokankaille. Leffa on nyt saatavilla myös dvd:nä, joten kyseessä on melkoisen ajankohtainen elokuva. Kysymmekin nyt: mitä mieltä Sinä olet Joulutarinasta?

Snapper Filmsin tuottama koko perheen elokuva Joulutarina kertoo koskettavan tarinan siitä, miten joulupukista tuli joulupukki. Marko Leinon käsikirjoittamaa ja Juha Wuolijoen ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Hannu-Pekka Björkman, Kari Väänänen, Laura Birn, Otto Gustavsson ja Antti Tuisku. Kaksi Jussi-palkintoa voittanut elokuva on kiertänyt kymmeniä kansainvälisiä elokuvafestivaaleja, ja Yhdysvaltain kymmenen suurimman elokuvatapahtuman joukkoon kuuluvalla Sarasotan elokuvafestivaalilla Joulutarina voitti parhaan ulkomaisen elokuvan yleisöpalkinnon. Marraskuun lopulla Joulutarina kilpailee parhaan lastenelokuvan palkinnosta Oulun kansainvälisellä lastenelokuvafestivaalilla.

Joulutarinan ohella kansainvälisesti menestynein kotimainen näytelmäelokuva on Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä, joka on myyty yli 50 maahan ja jonka arvioidaan saaneen yhteensä noin 2,5 miljoonaa katsojaa. Animaatioelokuvista menestynein on Niko – lentäjän poika, joka on Joulutarinan tavoin myyty noin sataan maahan.

Mielestäni Joulutarina...

Katso tilanne vastaamatta

Keskustelu

en oo nähy elokuvaa, mut ehdottomasti aion joskus katsoa :D

Tykkäsin todella paljon leffasta, ihanaa että ovat suomalaisen joululeffan tehneet :)
Ainut mikä jäi kaivelemaan oli ne lentävät porot lopussa :S niin jenkkityyliä kun voi olla >:(

Hyvä ja liikuttava elokuva, vain loppu jenkkityylisine lentävine poroineen pilasi sen.

en ooo viel kattonu pitäs varmaan käydä jossain vaihees ku ehtiis vaan ;D <3

kokonaisuus, tarina, kliseen paloista klassikoksi, tekijöitten rakkaus työtään kohtaan näkyy työnjäljessä

joulupukki oli kauhee erakko sillä ei ollu tonttuja mut muuten iha ok

tooosi hyvä leffa kävin kattoo teatterissa ja välillä kävi iha nyyhkyttämään!<3

Hyvä mutta kun antti tuisku tuli en kuvitellut että siinä on joku poika, vaan että: WAU ANTTI TUISKU!!!!!!!!!!!!!!Se pilas elokuvan…..

Hyvä elokuva, hankin itselleni dvd:nä kun se jossain eteeni tulee. Maisemat huippuja!

Antti tuiskun rooli oli niin pienikin, ettei se voi pilata elokuvaa. Kyllä viat olivat siinä steriiliydessä ja ”muovisuudessa”. En tosin odottanutkaan mitään naturalismia tyyliin ”syntinen laulu”.

Muuten hyvä, mutta Antti tuisku peräruisku pilaa elokuva!!!

Hyvää viihdettä mutta Antti Tuisku pilasi tääääysin koko leffan. Muuten oikein hyvä.

Jaa, en oikein tiedä mitä pitäisi sanoa. Elokuva joka yrittää olla jotain, se ei ole mitään se vaan yrittää olla. Miksi se maailman surkein ”näyttelijä” Antti Tuiskukin piti tunkea sinne. Repliikit olivat niin pahvisia, ettei mitään rajaa. Ja LAUra BIrn, AAAARGHHHHHHH !! Entäs Minna Haapkylä… Huhuhhuhuhuhuhuhuhu !

Todella hyvä elokuva kotimaiseksi. En ole koskaan nähnyt yhtä hyvää kotimaista elokuvaa! Että jos pitäisi paras valita kaikista kotimaisista elokuvista niin se olisi joulutarina!

Näytä kaikki kommentit

Joulutarina on mun mielestä semmonen elokuva mikä vastaa monen mielikuvaan siitä millanen joulupukin alkutaival ehkä oli. Väänänen tuo sellasta pahiksen roolii siihen tielle, mutta mitä olisi hyvä ilman pahaa vastustajaa ? Mielettömän hyvä juttu että tää tuli tänä vuonnakin teattereihin ! <3

Hienot maisemat, hieno tunnelma, hieno idea ja hieno toteutus.
Paitsi et kamalan hutasten se loppu tehty :

Enpä ole nähnyt elokuvaa,mutta kuuntelin viimetalvena sen äänikirjana töitten lomassa.Hannu-Pekka BJÖRGMAN on siinä lukijana.Se kirja ja lukijan ääni sopivat niin että just ihanasti yhteen.Vaikeuksia oli siinä kun kuuntelin sitä oli aina vedet silmissä.Kuuntelemisen jälkeen olin aivan lumoutunut tarinaan.Nyt aion kyllä sen hankkia dvd:nä,varaan pakan paprunenäliinoja ja katson täyttääkö elokuva toiveeni kauniista talvimaisemista ja lumesta ja pakkasesta tähän loskakelien ärsytykseen.Kuunnelkaa muutkin ,kiitos kirjan lukijalle.

Hyvä elokuva kaikin puolin. Sopivan verran koskettava, mutta juoni loistava ja se kannattaa katsoa todellakin jouluna!!

Aivan ihana elokuva..
Tästä kyllä löytää ajatuksiinsa joulun todellisen tarkoituksen…jollaisesta tässä elokuvassakin kerrottiin. Että joulu on parhaimmillaan ilman turhanpäiväistä rojua ja roinaa. Joulun pitäisi kaikkien mielestä oll rakkauden ja läheisyyden juhla ilman tavarapaljoutta!

En ole nähnyt mutta aikeissa katsoa, jos se on hyvä niin tulen hankkimaan itselle. Hiukan mietitytti tuo että moni on nähnyt elokuvan surullisena, sellaista raskastempoista tallustusta kun ei ainakaan jaksaisi. En usko että Antti Tuisku on pilannut elokuvaa, päinvastoin. Kari Väänänen minua tuossa eniten pelottaa, kuinka melodramaattisen ja demonisen hahmon hän taas on luonut. Kovin raskas paatos usein sopii vain kauhuelokuviin, kansainvälisen maunkin mukaan. Jos suomalaiset esitellään taas äreinä ja rumina ja vaitonaisina kyllä harmittaa. Mutta eipäs arvostella ennen kuin on nähty.

joo en oo kattonut , mutta voin jo kuvitella.. Surkea pökäle!

Muuten hyvä, mutta loppu hieman hutaisten tehdyn oloinen, mikä harmillisesti vesittää muuten loistavasti toteutettua elokuvaa.

Joulu on ihanaa aikaa <3 tulisipa jo valkea lumipeite synkän maanpinnan päälle. Tulisipa jo jouluaatto kun ulkona paukkuu pakkanen ja kotona saa käpertyä lämpimän viltin suojaan. Saa istua herkullisen joulupöydän ääreen joka notkuu porkkana- ja lanttulaatikosta, sinappikinkusta ja muista herkuista :P Joulu on kultaista aikaa

Ideana melko hyvä, mutta muistaakseni kun pukki kävelee jäällä hänen huopatossuissa on muovi pohjalliset. Antti Tuisku pilasi koko leffan. Alussa melko hyvää, mutta kun Antti tuli mukaan koko juttu hävisi

Viime jouluna kävin silloin 6 v pojanpoikani kanssa katsomassa Joulutarinan. Häntä alkoi pelottaa siinä vaiheessa kun (Kari Väänänen) otti pojan rekeensä ja olisi halunnut lähteä pois. Loppu hyvin kuitenkin.

Jos joulupukki on olemassa sen synty voi olla juuri noin ,kuin elokuvassa.
Aivan ihastuttava tarina ja visuaalisesti kaunista katsottavaa.Suosittelen koko perheen elokuvaksi .Klassikko .

Jouluna 2007,kummityttöjen (10 ja 12 v) kanssa käytiin katsomassa ja leffa oli heidänkin mielestään iki-ihana.

Siitä puuttui se, mikä tekisi siitä oikean klassikon. Ehkä hieman liian amerikkalaistyylinen ja ”muovinen”, mutta pitäähän kansainvälistä katsojaakin ajatella.

Muropaketin uusimmat