Arvostelu | Netflixin Jupiter’s Legacy on sietämättömän huono sarja, joka tuntuu melkein kidutukselta

10.05.2021 20:12 | Aki Lehti

Mark Millarin saman nimiseen sarjakuvaan perustuva Jupiter’s Legacy on taas yksi malliesimerkki Netflixin liukuhihnakuonasta.

Mark Millarin ja Frank Quitelyn Jupiter’s Legacy -sarjakuva varasti rehellisesti supersankarinsa DC:n ja Marvelin klassikkosarjiksista. Sarjakuvana se ei ollut mikään mestariteos, mutta kantava idea oli varsin näppärä ja melkoista metaa. Se onnistui osittain olemaan ihan toimiva satiiri, jossa sarjakuvien Golden Age -ajan sankarit oli sijoitettu nykyhetkeen. Kulta-ajan sarjakuvissa kaikki oli mustavalkoista, ilman harmaita alueita. Supervoimilla varustetut hahmot olivat yksiselitteisesti vain hyviä tai pahoja.

Netflixin sarjasta ei satiiria löydy. Se on itsensä aivan liian vakavasti ottavaa tahatonta parodiaa. Aivan kuin jumalattoman pitkiä sketsejä, joihin ei ole muistettu kirjoittaa vitsejä.

Jupiter’s Legacyn Teräsmies on Josh Duhamelin esittämä Utopian, supersankarisuvun patriarkka, joka elää oman koodinsa mukaan, pakottaen myös muut noudattamaan sitä. Erikoiskyvyillä varustetut ihmiset eivät saa tappaa pahiksia tai puuttua esimerkiksi politiikkaan. Utopianin vaimo Lady Liberty (Leslie Bibb) on puolestaan tämän universumin Wonder Woman.

Sarja alkaa perhesaagana, vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi Amazonin upea Invincible. Utopianin ja Lady Libertyn poika Brandon (Andrew Horton) yrittää elää isänsä vaatimusten mukaan, mutta ei onnistu Paragon-supersankarina läheskään niin hyvin kuin vanhempansa.

Ensin isän ja pojan suhde vaikuttaa olevan sarjan keskiössä, mutta muutaman jakso jälkeen Paragon häipyy taka-alalle. Tarina tarkentaa hänen siskoonsa Chloeen (Elena Kampouris). Kapinallinen nuori nainen elättää itsensä supervoimistaan huolimatta mallintöillä, kiukutellen kuin yläasteikäinen. Musta lammas vetää myös tietysti kaikkia mahdollisia päihteitä.

Raivostuttavan hahmon tarina ei sekään lähde missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Sarja tuhlaa noin puolet kestostaan 1930-luvulle sijoittuviin takaumiin, jolloin vanhemmat saivat voimansa matkattuaan salaperäiselle saarelle. Lama-ajassa tapahtuva tarina matelee loputtomiin jaksosta toiseen ilman järkevää syytä. Supervoimansa hahmot saavat vasta toiseksi viimeisessä jaksossa.

Alkuperätarinan olisi voinut kertoa vaikka puolivälin paikkeilla yhden jakson aikana, sillä loputon loikkiminen ajasta toiseen on kerronnallisesti aivan päätöntä ja oiva esimerkki täysin epäonnistuneesta rytmityksestä. 90 vuoden takaisissa tapahtumissa hahmojen on tarkoitus olla vain parikymppisiä, mutta näyttelijät ovat aivan liian vanhoja rooleihin. Nykyhetken hahmoiksi he ovat taas liian nuoria, eikä asia todellakaan korjaannu maskeeraamalla heidät ikääntyneiksi. Esimerkiksi Utopianin valkoinen pitkä peruukki on niin surkeasti tehty, ettei sille voi kuin nauraa.

Netflixin uutuussarjassa on myös aivan liikaa hahmoja. Koska edes päähenkilöiden kohtalosta ei kiinnostu kunnolla, niin voitte arvata kuinka antoisia juonikuvioita tarjoavat esimerkiksi pahiksiksi muuttuneet entiset parhaat ystävät tai nuorempien sankarien ja ilkiöiden väliset seurustelu- tai seksisuhteet. Jupiter’s Legacy on aivan hakoteillä oleva sekasotku, unettavasti etenevää matelua, jonka supersankarit ovat kuin suoraan cosplay-tapahtumasta lainattuja. Jokainen trikoohahmo on joko tylsän ärsyttävä tai vain ärsyttävä.

Sarjan luoja ja pääpäsmäri Steven DeKnight on tuttu esimerkiksi Smallville– ja Daredevil-sarjoista. Hän lähti lätkimään Jupiter’s Legacysta tuotannon ollessa puolivälissä, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että lopputulos olisi ollut yhtään parempi vaikka DeKnight olisi toiminut joka jakson showrunnerina. Netflixin köntsäliukuhihna kyllä rullaa ja puskee ulos tusinatuotoksia riippumatta siitä kuka sen nappeja painelee.

Jupiter’s Legacy yrittää alkuperäisteoksen tavoin myös kommentoida sarjakuvien ja niiden sankarien muutosta vuosikymmenten aikana. Utopianin jaarittelu omasta koodistaan ja sen noudattamisesta on väsynyttä mökellystä, jossa ei ole mitään tolkkua, vaikka sen perusperiaatteet ovat harvinaisen selvät. Näyttelijät kyllä tekevät parhaansa, mutta sarja ei voi toimia dialogin ollessa tämän kaltaista soopaa:

”I’ve learned that there’s a terrible gift to loss, which leaves nothing left to lose, which means you have everything to gain”, sanoo Utopian ja katsojaa naurattaa.

Jupiter’s Legacy on sietämättömän kehno sarja, jonka kahdeksan jakson tuijottaminen kolmen päivän aikana tuntui melkein kidutukselta.

Vaikka lähdemateriaalia on melko vähän, niin tietysti Netflix jättää tarinan kesken mahdollista kakkoskautta varten, jossa sankarit jatkavat taatusti yhä edelleen kinasteluaan tavasta käyttää supervoimia. Alkuperäissarjakuvaa lukemattomille Jupiter’s Legacy lienee vielä kamalampi kokemus, vain todella köyhän miehen kopio kaikkien tuntemista klassikkosarjiksista.

Katsokaa ennemmin Invincibleä, Doom Patrolia tai vaikka The Boysia.

Jupiter’s Legacy tuli tarjolle Netflixiin viime perjantaina 7. toukokuuta.

Muropaketin uusimmat