Arvostelu: Viiden Oscarin ehdokas The Big Short on katsojaa aliarvioiva sekasotku

17.02.2016 19:19 | Aki Lehti

big short julisteEnsi-ilta: 19.02.2016
Alkuperäisnimi: The Big Short
Ohjaus: Adam McKay
Käsikirjoitus: Charles Randolph ja Adam McKay Michael Lewisin kirjan pohjalta
Pääosissa: Christian Bale, Steve Carell, Ryan Gosling, Brad Pitt, Melissa Leo, Hamish Linklater, John Magaro, Rafe Spall, Jeremy Strong, Marisa Tomei ja Finn Wittrock
Pituus: 130 min
Ikäraja: K12
Idea: Neljä neroa ennustavat talouskriisin paljon ennen muita
Arvostelija: Aki Lehti

2

 

The Big Short kuuluu samaan sarjaan kuin pari viikkoa sitten Suomen ensi-iltansa saanut Tanskalainen tyttö. Se on malliesimerkki Oscar-ehdokkuuksia kahmineesta elokuvasta, joka ei ole muuta kuin korkeintaan keskinkertainen räpellys.

Viidestä Oscar-palkinnosta kisaava The Big Short perustuu Michael Lewisin tositapahtumista ja oikeista ihmisistä kertovaan saman nimiseen kirjaan. Myyntilistojen kärjessä pitkään pysynyt teos on hyvin kirjoitettu kuvaus vuoden 2008 asuntojen hintakuplan puhkeamisesta Yhdysvalloissa ja sitä seuranneesta finanssikriisistä.

Tarinan neljä miestä onnistuivat ennustamaan talouskriisin etukäteen signaaleista ja puhtaasta datasta, jotka eivät hallintoa ja varsinkaan pankkeja voineet vähempää kiinnostaa. Päähenkilöt tienasivat itselleen suuria summia rahaa uhkarohkeilla sijoituksilla. Oikeassa olleet miehet hyötyivät lukemattomien ihmisten ahdingosta, jonka käsikirjoittaja Charles Randolph ja ohjaaja Adam McKay tuovat elokuvassaan selväksi. Pankit ovat pahoja, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Nämä faktat tulevat selville, mutta muuten The Big Short on totaalinen sekasotku. Leffa yrittää hetkittäin olla hauska, mutta ei onnistu naurattamaan. Yltiövakavassa sormenheristelyssään se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. 95 prosenttia dialogista liittyy finanssimaailmaan ja menee todennäköisesti monelta katsojalta yli hilseen.

Tekijät tiedostavat jargoninsa olevan monelle käsittämätöntä mongerrusta. Siksi he selittävätkin kaiken kädestä pitäen, mutta saavat samalla katsojan tuntemaan itsensä idiootiksi. Vaikka kaikkia ammattilaistermejä ei olisikaan ymmärtänyt, niin leffan tarinaa olisi silti taatusti pystynyt seuraamaan. Tällaisenaan elokuva vain aliarvioi katsojaansa.

Tarinan keskeyttävät väliin leikatut välähdykset populäärikulttuurista, politiikasta ja maailman tärkeistä tapahtumista. Helpomminkin olisi voinut selittää missä vuodessa ollaan menossa.

Vaikkapa laittamalla vuosiluvun kuvan alareunaan?

Finanssialan termejä selittävät jostain syystä itseään esittävät julkkikset. The Wolf of Wall Streetistä tuttu Margot Robbie keikistelee vaahtokylvyssä siemaillen shampanjaa, Anthony Bourdain kokkaa ja niin edelleen. Heidän käyttämänsä metaforat ovat raivostuttavan lapsellisia.

Ärsyttävin on silti Ryan Goslingin liikaa solariumissa viihtynyt limainen pankkiiri, joka rikkoo neljännen seinän ja avaa vähän väliä muiden tekemisiä. Tyylikeinoa voi käyttää taitavasti, kuten Deadpool juuri osoitti. The Big Shortissa suoraan kameralle puhuminen on tarpeetonta.

Elokuva tuntuu olevan tehty vain sen takia, että näyttelijät voivat hassutella omalaatuisten hahmojensa kanssa. Ne kaikki ovat kuin jostain sketsistä repäistyjä – jatkuvasti karjuva ja huonokäytöksinen Steve Carell, joka ei pysty pitämään raivoaan kurissa ja Brad Pitt rumassa peruukissa ja silmälaseissa esittämässä erakoitunutta Brad Pittiä. Hahmot on tietysti vedetty tahallaan överiksi, jotta katsojalla olisi edes jotain johon tarttua. Moraalisaarnaa pitävien Kummeli-hahmojen seurassa vietetty reipas pari tuntia ei vain ole kovin mukavaa touhua. Näyttelijöillä itsellään on taatusti ollut hauskaa kuvauksissa.

Kamalimmasta suorituksesta vastaa roolistaan Oscar-ehdokkuuden saanut Christian Bale Michael Burryna, joka on jonkin sortin autismista kärsivä yksisilmäinen mies, joka ei pärjää sosiaalisissa tilanteissa lainkaan. Hänen jokainen liioiteltu eleensä ja ilmeensä huutaa: ”hei, katsokaa, minä näyttelen, katsokaa minua, olen oikea näyttelijä!”.

Käsittämättömiä ovat myös The Big Shortin Oscar-ehdokkuudet parhaasta ohjauksesta ja leikkauksesta. Miksi leffa on näihin kategorioihin kelpuutettu menee ainakin minulta yli hilseen.

Käsivarakamera heiluu ja heiluu, ja leikkaus saa kihisemään raivosta. Leffa hyppii hirveällä kiireellä puhuvasta päästä toiseen. Juuri muuta kuin lähikuvia ei kankaalla nähdä. Suurin osa elokuvasta tapahtuu New Yorkissa, mutta eipä sitä juuri mistään erota.

The Big Short on todennäköisesti liian vakava kiinnostaakseen ohjaaja Adam McKayn aiempien komedioiden (esim. Anchorman-leffat ja Katastrofikytät) ystäviä ja liian pöljä finanssialasta oikeasti kiinnostuneille. Päähenkilöt tienaavat köyhien kärsimyksellä miljoonia, mutta omatunto kolkuttaa. Raha kuitenkin kelpaa, ja sormea heristäessään he saavat katsojan tuntemaan syyllisyyttä, vaikka pankkien pahuutta alleviivataan aivan loppuun asti.

Ilman Martin Scorsesen upean The Wolf of Wall Streetin menestystä The Big Shortia ei olisi koskaan tehty. Scorsese näytti, että finanssimaailmasta voi tehdä kiinnostavan ja hauskan elokuvan. McKayn The Big Short ei ole kumpaakaan.

PlusMiinusNolla:

+ Tärkeä ja kiinnostava aihe
+ Mukana kööri hyviä näyttelijöitä..
– joiden tahallinen ylinäytteleminen on rasittavaa
– Sinkoilee joka suuntaan yrittäessään pitää katsojan mielenkiinnon yllä yli kaksi tuntia