Russell Crowe kirjoittaa historiankirjat uusiksi kliseisellä Kaivonkatsojallaan

Ensi-ilta: 8.5.2015
Alkuperäisnimi: The Water Diviner
Ohjaaja: Russell Crowe
Käsikirjoittaja: Andrew Knight, Andrew Anastasios
Pääosissa: Russell Crowe, Olga Kurylenko, Yilmaz Erdogan, Jai Courtney, Dan Wyllie
Pituus: 111 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Russell Crowe leikkii ohjaajaa
Arvostelija: Aki Lehti

Sota on kamalaa, mutta se on hyvä taustatarina kertomukselle rohkeudesta, rakkaudesta, toivosta, sankareista ja jokaisesta kliseestä, jonka Hollywood-tähti vain saa ängettyä elokuvaansa leikkiessään ohjaajaa.

Russell Crowen debyyttiohjaus Kaivonkatsoja sijoittuu Gallipollin taistelun, hänen uusiseelantilaisille maanmiehilleen tärkeän historiallisen tapahtuman jälkeiseen aikaan. Sata vuotta sitten ensimmäisessä maailmansodassa käytyyn Iso-Britannian ja Osmanien valtakunnan väliseen taisteluun osallistui huomattava määrä Australian ja Uuden-Seelannin armeijoiden, eli ANZAC-joukkojen sotilaita. ANZAC-päivä on Australiassa edelleen tärkeä juhlapäivä. Ei niin yllättäen Kaivonkatsojan ensi-ilta on melkein päivälleen maihinnousun alkamisen satavuotisjuhlapäivänä.

Kaivonkatsojan on mainostettu kertovan myös toisen puolen tarinan. Turkkilaiset esitetäänkin leffassa oikeina ihmisinä, eikä vain pelkkinä pahiksina. Jostain kumman syystä Kaivonkatsoja ei kuitenkaan mainitse sanallakaan Armenian kansanmurhaa, myös juuri tasan sata sitten vuotta sitten tapahtunutta hirmutekoa, jossa turkkilaiset murhasivat 1,5 miljoonaa armenialaista.

No, en ole historioitsija, eikä faktoilla ilmeisesti ole merkitystä, kun menestynyt näyttelijä yrittää tehdä mahtipontisen eepoksen rakkaudesta, sankaruudesta ja toivosta. Sota on vain näyttämö yhden ihmisen tarinalle.

Russell Crowen esikoisohjauksen pääosassa ei tietenkään voi olla kuin Russell Crowe. Hän esittää australialaista Joshua Connoria, jonka kolme poikaa ovat kadonneet muutama vuosi sitten Gallipolissa. Vaimolle suru on liikaa ja hän tappaa itsensä. Connor lähtee tuohon maailmanaikaan järjettömän pitkälle matkalle, kirjaimellisesti maailman toiselle puolelle Turkkiin. Hän haluaa löytää sodan tuhoamista maisemista todennäköisesti kuolleet poikansa, viedäkseen heidän maalliset jäännöksensä Australiaan ja haudatakseen heidät vaimonsa viereen.

Connor saapuu Konstantinopoliin, joka on sodan jälkeen kaoottinen paikka. Kaukaa tullut rehti mies on ihan pihalla, mutta onneksi Connor löytää paikallisia ihmisiä, jotka suostuvat auttamaan häntä pääsemään taistelukentälle. Vuoden 1915 Konstantinopolista löytyy kumman helposti englantia sujuvasti puhuvia ihmisiä. En ole edelleenkään historioitsija, ehkä näin olikin.

Paikalliset olivat tietysti vihollisia juuri päättyneessä sodassa. Connor tapaa hotellia pitävän Ayshen, jota esittää Olga Kurylenko, tuttu kasvo muun muassa 007 Quantum of Solace -leffasta. Oman taakkansa kanssa painiva sotaleski ja Connor tietysti ihastuvat. Apua poikiensa etsintään Connor saa myös turkkilaiselta upseerilta (Yilmaz Erdogan), samalta mieheltä joka johti joukkoja hänen maanmiehiään ja poikiaan vastaan.

Kaivonkatsoja ei osaa missään vaiheessa päättää mitä se oikein haluaa olla. Kertooko se isän suhteesta poikiinsa, kahden eri kulttuurin kohtaamisesta ja toisen ymmärtämisestä, rakkaudesta vai sodan kauhuista. Se on vähän kaikkea, sotaelokuva ja mukamas suuria tunteita pursuava melodraama.

Hyppiessään genrestä toiseen myös päähenkilön mieliala muuttuu silmänräpäyksessä ääripäästä toiseen. Pelkkää surua ja kaipuuta täynnä oleva Connor onkin yhtäkkiä maailman onnellisin mies, seuraavana valmis tappamaan turkkilaisupseerin ja hetkessä taas hyvää pataa tämän kanssa. Yksi asia on varma. Kaivonkatsoja on täynnä tekopyhää lässytystä ja klisettä toisensa jälkeen.

Russell Crowe näyttää meille loputtomissa, naurettavan tökeröissä flashbackeissa poikiensa kokemia sodan kauhuja. Ohjaaja uskoo siihen, että näyttämällä paljon hidastuksia kohtaukset menevät syvälle katsojan sieluun. Joopa joo, syö nyt Crowe se kananmunasi, jonka pyysit seuraavassa kevyessä kohtauksessa aamiaiseksi ihastuksesi kohteelta. Vieraan maan ruoka kun ei valkoiselle miehelle kelvannut.

(Edellinen oli muuten sitten olevinaan yksi elokuvan hauskoista hetkistä.)

Kamalaa katsottavaa on myös Ayshen kiemurtelu hänen ihastuessaan Connoriin. Kyllä, aikakausi on eri ja kulttuuri vieras, mutta miksi hahmo vain tuijottaa miestä loputtomiin salaa kuin teinityttö?

Connorin motivaatio löytää ja haudata poikansa Australiassa pyhään maahan ei tule missään vaiheessa selväksi. Alussa kerrotaan, että hän ei ole uskonnollinen mies – kirkossakaan ei ole käynyt vuosikausiin. Ilmeisesti hulluksi tulleen vaimon hänelle kähisevät syytökset juuri ennen itsemurhaa ovat sitten riittävä syy reissuun.

Russell Crowe yrittää elokuvallaan tehdä saman kuin Mel Gibson tai Kevin Costner. Tanssii susien kanssa tai Braveheart ei Kaivonkatsoja todellakaan ole. Crowen ohjaus ei tarjoa mitään mieleenpainuvaa. Ohjaajana voisi olla kuka tahansa b-luokan Hollywood-puurtaja. Russell Crowe yrittää manipuloida katsojan tunteita väkisin, mutta ei onnistu.

Löytääkö isä poikansa kuolleena tai elossa, tajuaako hän vihollisenkin olevan vain ihminen tai löytyykö uusi rakkaus täysin vieraasta kulttuurista – ei voisi vähempää kiinnostaa.