Arvostelu: Netflixissä julkaistu Mötley Crüe -leffa The Dirt on sekoilua sanan jokaisessa merkityksessä

Mötley Crüen pahamaineisen Törkytehdas-kirjan pohjalta tehty elokuva on glamrockin Bohemian Rhapsody, nostalginen ja hyvän musiikin täyttämä, mutta elokuvana epätasainen matka viinan, huumeiden ja naisten täyttämään aikakauteen rockin historiassa. Ohjaajana toimii Jackassista tunnettu Jeff Tremaine.

Ensi-ilta Netflixissä: 22.3.2019
Alkuperäisnimi: The Dirt
Ohjaus: Jeff Tremaine
Käsikirjoitus: Rich Wilkes, pohjautuu Neil Straussin ja Mötley Crüen kirjaan The Dirt – Törkytehdas
Pääosissa: Douglas Booth, Machine Gun Kelly, Iwan Rheon, Daniel Webber
Pituus: 107 minuuttia
Ikäraja: K18 (Netflixin suositus)

The Dirt – Törkytehdas on meistä monen elämää koskettanutta rock’n’roll-nostalgiaa, joten aloitetaan ensitöikseen perinteisillä paljastuksilla. Kyllä, minullakin oli teininä seinälläni Mötley Crüe -juliste, Nikki Sixx oli mielestäni maailman kaunein mies ja ”You’re All I Need” balladi vailla vertaa. Se oli aikaa, jolloin bänditietous oli Suosikin ja Rumban (RIP molemmat lehdet) varassa, eivätkä kaikki maailman skandaalit kulkeutuneet meille Savon perukoille saakka.

Kun aikuisena luin Neil Straussin kasaaman Mötley Crüe -kirjan Törkytehdas (sekä heti sen jälkeen, huh, Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjat), muistan ajatelleeni, etten ole ihan varma, haluaisinko nähdä elokuvaa, jos kirjasta päätettäisiin sellainen tehdä. Sitten elokuvan teosta alettiin puhua, mutta mitään valmista ei tuntunut tulevan vuosikausiin ja koko homma unohtui.

Tuntuikin tulevan aivan puskista, kun Netflix ilmoitti julkaisevansa The Dirt – Törkytehdas -elokuvan suoratoistopalvelussaan 22. maaliskuuta.

Jackass-käsikirjoittajana ja -ohjaajana tunnetun Jeff Tremainen ohjaama elokuva on Netflixin suosittelun mukaan soveliasta katsottavaa yli 18-vuotiaille. Elokuva on kuitenkin kaukana Straussin paljastuskirjasta, joka paikoitellen suorastaan oksettaa. Kirja ei anna kovinkaan kaunista kuvaa sex, drugs and rock’n’roll -elämäntapaa kirjaimellisesti noudattavasta nelikosta, kun taas elokuva on perinteisempi bändibiografia, joka silottelee tapahtumia ja sanoo, että pojat nyt ovat poikia.

Mötley Crüena elokuvassa esiintyvät näyttelijät Douglas Booth (Nikki Sixx), Machine Gun Kelly (Tommy Lee), Game of Thronesista tuttu Iwan Rheon (Mick Mars) ja Daniel Webber (Vince Neil).

The Dirt näyttää ankeasta lapsuudesta Los Angelesin rokkiklubeille ponnistavan Nikki Sixxin, joka tutustuu rumpukapuloita mukanaan kantavaan Tommy Leehen ja sitten lehti-ilmoituksen myötä “vanhempaan” kitaristiin, Mick Marsiin. Laulajaksi napataan Leen lapsuuskaveri Vince Neil ja maailmanvalloitus alkaa – Jack Daniels -pullo, kokaiiniviiva ja bändärityttö kerrallaan.

Mötley Crüe on varmastikin musiikkiaan enemmän tunnettu törkyisestä elämäntavastaan. Tätä Tremaine pyrkii kuvaamaan näyttävästi heti elokuvan alkumetreiltä lähtien ja jatkaa pitkälle yli puolen välin. Hän näyttää nelikon sekoilemassa hotellihuoneissa, naimassa kaikkea mikä liikkuu ja vetämässä huumeilla tajun kankaalle.

Ajoittain elokuvassa muistutellaan elämän synkemmistä sävyistä: yliannostuksesta, läheisen kuolemasta ja kuolemantuottamuksesta. Nämä kuitenkin jätetään pintapuolisiksi maininnoiksi, vaikka niihin pitäisi syventyä edes hieman enemmän. Kun Vince Neil aiheuttaa Hanoi Rocksissa soittaneen Razzlen (Max Milner) kuoleman, koko hommalle viitataan kintaalla puolikkaan lauseen jälkeen.

Aika kuluu elokuvassa erikoista vauhtia, eikä siitä oikein ota selvää, miten pitkään tapahtumien välillä on kulunut (hahmot kun näyttävät koko ajan saman ikäisiltä). Loppua kohden elokuva koitetaan sitoa nättiin, vaaleanpunaisella nauhalla solmittuun pakettiin. The Dirt haluaa sanoa, että ihan hyviä nämä kaverit kuitenkin ovat kaikesta sekoilustaan huolimatta. Yhdessä rivissä seisotaan, veljeksinä vailla verisiteitä.

Mötley Crüen vanhoille faneille elokuva on nostalginen, tutun musiikin täyttämä trippi kasarille. Se ei kuitenkaan onnistu luomaan tunnesidettä elokuvan hahmojen ja katsojan välille.

Elokuvassa on hetkensä, vaikkakin ne ovat pieniä. Siinä missä Webber ja Kelly tuntuvat pökkelömäisyydessään pelkästään rasittavilta, on Iwan Rheon sarkastisena Mick Marsina heittämällä elokuvan kiinnostavin tapaus. Lisäksi ajoittainen neljännen seinän rikkominen tarinankerronnan välineenä toimii kliseisyydestään huolimatta yllättävän hyvin ja sekoittaa sotkuun kaivattua huumoria.

THE DIRT

”Mötley Crüen vanhoille faneille suunnattu trippi nostalgiselle ja Jack Danielsin kostuttamalle kasarille uppoaa samaan kastiin Queen-elokuva Bohemian Rhapsodyn kanssa.”