Arvostelu Sisu on paras Suomessa tehty toimintaelokuva

Jalmari Helanderin kolmas elokuva on vahvasti viihdyttävä selviytymisseikkailu Lapin erämaassa.

Ensi-ilta: 27.1.2023
Alkuperäisnimi: Sisu
Ohjaus: Jalmari Helander
Käsikirjoitus: Jalmari Helander
Pääosissa: Jorma Tommila, Aksel Hennie, Jack Doolan & Mimosa Willamo
Pituus: 92 minuuttia
Ikäraja: K16

”Jonkun pitäisi tehdä elokuva Simo Häyhästä. Hän oli kova jätkä. Häyhästä saisi hyvän Rambo-leffan, mutta minä luultavasti pilaisin elokuvan todella epäuskottavilla laukauksilla”, Rare Exportsista (2010) ja Big Gamesta (2014) tunnettu Jalmari Helander visioi Helsingin Sanomien haastattelussa kahdeksan vuotta sitten.

Ei tullut elokuvaa talvisodan tarkka-ampujasta, mutta Rambo-pastissia ja sitkeä sotasankari perjantaina ensi-iltansa saavasta Sisusta löytyy.

Vuoteen 1944 ja Lapin sotaan sijoittuvan toimintaelokuvan sankari on sotaveteraani Aatami Korpi, joka perheensä menetettyään ja satoja puna-armeijan sotilaita lahdattuaan on lopen kyllästynyt sotaan. Lapin erämaasta Aatami kaivaa paitsi kultaa myös merkitystä elämälleen.

Kultaa löytyykin.

Ja sen myötä myös merkitys elämälle: eloonjääminen.

Jalmari Helander kirjoitti Sisun pääosan 63-vuotiaalle Jorma Tommilalle (Bad Luck Love, Rare Exports), joka saa kantaa koko elokuvaa harteillaan. Eikä Helanderin kanssa jo vuoden 1999 Jäämiehestä ja Maximillian Tarzanista lähtien työskennellyt Tommila tutise, vaan rakentaa Aatamista mieleenpainuvan toimintasankarin haastavista kuvausolosuhteista huolimatta.

”Kuvauksissa oli pakko pitää itsensä liikkeessä koko ajan, ettei kylmyys mennyt luihin ja ytimiin. Hahmoni on lisäksi joka kohtauksessa paljain päin. Puuttomassa maastossa ei päässyt piiloon myöskään tuulen nostattamaa hienoa hiekkaa, jota oli korvat ja silmät täynnä. Ääriolosuhteisiin kuitenkin karaistui muutamassa päivässä”, Tommila kertoi Sisun tekemisestä Muropaketin haastattelussa.

Lähes koko elokuvan ajan tuppisuuna pysyvästä korpisoturista ei kerrota paljoakaan, mutta Aatami herää eloon yksityiskohdista. Sormuksesta nimettömässä, arpien peittämästä ihosta ja legendaa rakentavista huhuista.

”Hän ei ole kuolematon, hän ei vain suostu kuolemaan”.

Tarinansa puolesta Sisu on ohut kuin automarketin alimman hyllyn vessapaperi, mikä voi olla hyvälle toimintaelokuvalle vain eduksi.

Kun SS Obersturmführer Bruno Helldorfin (Aksel Hennie) johtamat natsit vievät Aatamin löytämän kullan, kaveri ymmärrettävästi hermostuu. Loppuelokuvan ajan Aatami sitten takoo natsien kalloon – vuoroin veitsellä ja vuoroin hakulla – muistutusta siitä, että nyt alkoivat sakemannit vittuilla väärälle kaverille.

Eikä siinä voi kuin käsiään taputtaa, kun mielikuvitukselliset tappokohtaukset seuraavat toisiaan ja paha saa palkkansa kerta toisensa jälkeen, alati verisemmällä valuutalla.

Nuorgamissa ja Inarissa kuvattu Sisu on pervorehellistä ja esikuvilleen avoimesti kumartavaa väkivaltaviihdettä, joka rullaa eteenpäin alati kiihtyvällä vauhdilla. Näin paljon ei ole yhtä miestä rääkätty valkokankaalla varmaan sitten Mel Gibsonin The Passion of the Christin (2004).

Sisussa kaikki tapot näytetään koko komeudessaan, eikä Kjell Lagerroosin kamera käänny pois siinäkään kohtaa, kun Aatami parsii veren valuessa itseään kasaan.

Realismia hakeville Sisu ei sovi.

Aatami ottaa osumaa kuin Korkeajännitys-sarjakuvaan eksynyt Kelju K. Kojootti ja nousee silti pian taas jaloilleen. Paikoin meno äityy niin villiksi, että katsoja pohtii väkisinkin, onko osa Sisun tapahtumista koomisia tarkoituksella vai tahattomasti. Ei sillä, että vastauksella varsinaisesti väliä olisi. Homma toimii hyvin joka tapauksessa.

Vaikka elokuva kestää vain 92 minuuttia, olisi Sisu ehkä kuitenkin toiminut paremmin kolmen vartin tai tunnin mittaisena lyhytelokuvana.

Osa kohtauksista tuntuu vähän turhan venytetyiltä, ja niin pätevän roolin kuin Mimosa Willamo pohjoisen sisupussina vetääkin, tuntuu hänen johtamansa  naisvankien joukko Sisussa vähän irralliselta. Samalla kyllä ymmärrän rahoituksen saamisen vaatineen pitkän elokuvan tekemistä ja käsikirjoituksen tarpeen tuoda elokuvaan muutakin sisältöä kuin pelkkää teurastusta.

Tervetullutta vaihtelua Sisussa on, että naishahmot esitetään monien toimintaelokuvien perinteiden vastaisesti aktiivisina toimijoina ja tarpeetonta seksualisointia karttaen.

Selkeä, suoraviivainen ja visuaalisesti vangitseva Sisu on paras Suomessa koskaan tehty toimintaelokuva. Selvää tosin on, ettei varteenotettavia haastajia ole kuin kourallinen.

Sisu on myös Jalmari Helanderin selvästi paras elokuva.

Rare Exportsin idea oli mainio, mutta 10 vuoden tauon jälkeen katsottuna elokuvasta näkyi yhä selvemmin, miten sen tarina oli budjettia suurempi, eikä lapsinäyttelijöiden menoon pystynyt vieläkään tempautumaan mukaan. Big Gamen genreblenderi puolestaan viihdytti kestonsa ajan, mutta ei yhtään kauempaa. Pysyvää muistijälkeä Samuel L. Jacksonilla markkinoitu elokuva ei jättänyt vielä toisellakaan katselukerralla.

Ohjaajan luottonäyttelijäksi kohonnut Onni Tommila on mukana Sisussakin, mutta tällä kertaa sivuosassa. Nykyään jo 23-vuotias nuorukainen esittää panssarivaunua ohjaavaa natsisotilasta. Toisin sanoen nuorempi Tommila koettaa ottaa Sisussa oman isänsä hengiltä.

Asetelma tuo elokuvan humoristiseen pohjavireeseen oman veikeän pikku lisänsä.

SISU

”Jorma Tommila varastaa show’n eikä anna sitä takaisin Jalmari Helanderin parhaassa elokuvassa.”