Arvostelu: Terminator: Dark Fate on yllättävän hyvä toimintaelokuva, joka ylittää kaikki odotukset

Yliannostuksen fan servicea tarjoavaa Terminator: Dark Fatea ei tarvita yhtään mihinkään, mutta se on silti toimiva toimintaelokuva ja positiivinen yllätys kaikkien aiempien jatko-osakammotusten jälkeen.

Ensi-ilta: 01.11.2019.
Alkuperäisnimi: Terminator: Dark Fate
Ohjaus: Tim Miller
Käsikirjoitus: David Goyer, Justin Rhodes, Billy Ray
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton, Mackenzie Davis, Natalia Reyes, Gabriel Luna & Diego Boneta
Pituus: 128 minuuttia
Ikäraja: K16

Heti alkuun varoitus: tämän uuden Terminator: Dark Fate -elokuvan trailerit spoilaavat leffan juonen melkein kokonaan. Vaikka moinen alempaa löytyykin, niin en suosittele klikkaamaan sitä käyntiin, saati sitten muita vielä enemmän paljastavia trailereita. Mainospätkien perusteella Terminator 2: Judgement Dayn tarinaa jatkava Dark Fate vaikutti aivan kamalalta kuonalta, jonka erikoistehosteet näyttivät surkeimmilta kuin vuonna 1991 ilmestyneen kakkososan. Uutuus on kuitenkin positiivinen yllätys, täysin tarpeeton jatko-osa, mutta oikein oivaa modernia toimintaviihdettä, jossa on jopa hetkittäin samaa tunnelmaa kuin kahdessa ensimmäisessä toimintaklassikossa.

Yksi syistä miksi elokuva toimii näinkin hyvin ovat luonnollisesti alkuperäistähdet Arnold Schwarzenegger ja Linda Hamilton, joka ansaitsee kehut näyttelijäntyöstään ja fyysisestä kunnostaan. Hän ei ole näytellyt suurtuotannoissa aikoihin, koska Hollywood-julkisuus ei naista kiinnosta. James Cameronin saatua franchisen oikeudet takaisin itselleen hän onnistui kuitenkin houkuttelemaan näyttelijan takaisin Sarah Connnorin rooliin. Hamilton on kertonut rääkänneensä itseään vuoden verran, kuntoillen sekä noudattaen tarkkaa dieettiä ja sen kyllä huomaa.

Dark Fate olisi ehkäpä kaivannut Cameronia suurempaan rooliin. Hän on osallistunut käsikirjoituksen rustaamiseen, on yksi tuottajista ja toimi jonkin sortin neuvonantajana, mutta ei ilmeisesti käynyt Avatar-kiireiltään kertaakaan Dark Faten kuvauspaikalla. Deadpoolista tuttu Tim Miller on ihan pätevä actionohjaaja, mutta ei hän Cameronille pärjää mitenkään.

Dark Fate toimii rakenteeltaan vähän samaan tapaan kuin Sylvester Stallonen Creed-elokuvat, eli se reboottaa leffasarjan, vaikka onkin suora jatko-osa T2:lle. Schwarzenegger ja Hamilton ovat todella tärkeissä rooleissa, mutta elokuva esittelee aivan uudet päähenkilöt, jotka ovat onneksi oikein kiinnostavia hahmoja.

Kakkososan jälkeisistä muista jatko-osista on turha mainita mitään.

Tässä Terminatorissa sen tapahtumista on ehtinyt kulua melkein 30 vuotta. Tarina alkaa läheltä Yhdysvaltain ja Meksikon rajaa, jossa asustelee nuori nainen nimeltään Dani Ramos (Natalia Reyes). Tuttuun tyyliin sähköisen sirinän ja surinan saattelemana paikalle tupsahtaa tulevaisuudesta Gabriel Lunan esittämä uusi Terminator-malli, joka yrittää saada Danin hengiltä. Lunan Terminatorilla on paljon samoja kykyjä ja ominaisuuksia kuin T2: n Robert Patrickin esittämällä T-1000-mallilla, mutta se on vielä huomattavasti kehittyneempi.

Seuraavaksi tulevaisuudesta ilmestyy tietysti Dania suojelemaan lähetettu hahmo, joka on tällä kertaa 2040-luvun teknologialla tuunattu Mackenzie Davisin esittämä Grace-niminen supersotilas. Pian naisten seuraan liittyy myös Hamiltonin esittämä Sarah Connor ja vähän myöhemmin Schwarzenegger, jonka roolihahmosta en kerro yhtään sen enempää.

Sitten rymistellään, räiskitään sekä paetaan ylivoimaista uutta Terminatoria mukavan övereissä toimintakohtauksissa ja yritetään pitää Dani hengissä – syystä joka on itsestäänselvä.

Dark Faten juoni on aivan täynnä aukkoja, mutta moisista valittaminen aikamatkustuselokuvassa on aivan turhaa. En halua spoilata leffaa ainakaan yhtään enempää kuin mitä trailerit jo tekivät, mutta mainitsen silti että Terminator-koneiden ja tulevaisuuden teknologian, aseiden ja esimerkiksi lentohärveleiden olisi pitänyt erota radikaalisti siitä miltä ne näyttivät aiemmissa leffoissa. Nyt ne ovat lähes identtisiä, jossa ei ole yhtään mitään järkeä. Kakkososassa sankarimme onnistuivat muuttamaan tulevaisuutta niin, että Tuomion päivä ei koskaan koittanut vuonna 1997, mutta silti..

Äh, antaa olla, mietitte taatusti samaa nähdessänne elokuvan.

Nyt kun tulevaisuus tuli mainittua, niin todettakoot että siellä tapahtuvat kohtaukset ovat aivan turhia, joista olisi voinut leikata melkeinpä kaikki pois. Ne selittävät aivan liikaa, ja joka kerta kun leffa hyppää ajassa eteenpäin se myös hyytyy aivan täysin. Tarkkaa aikaa en laskenut, mutta ainakin vartin verran ei-nykyhetkessä tapahtuvia kohtauksia olisi voinut poistaa, jolloin leffa olisi rullannut paljon tasaisemmin eteenpäin.

Erikoistehosteiltaan Dark Fate on hieman epätasainen. Suurimmaksi osaksi efektit ovat oikein hienon näköisiä, mutta muutamaan otteeseen aivan kamalia. Niitä on tietysti ollut tekemässä useampi lafka, joista joillekin on tullut liian kiire ja se näkyy. CG on kuitenkin läpi elokuvan huomattavasti parempaa kuin trailereissa, joista ainakaan ensimmäisessä ne eivät todellakaan olleet lähelläkään valmiita.

Dark Fate tekee jonkin sortin fan servicen maailmanennätyksen, lainaten, kunnioittaen ja toistaen tuttuja kohtauksia ja vuorosanoja loputtomiin.

Periaatteessa kyseessä on täsmälleen sama tarina kuin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa uusien hahmojen kera ja sen nimenä voisi aivan hyvin olla vaikkapa Terminator: The Schwarz Awakens. Dark Fate tekee Terminator-saagalle täsmälleen saman kuin The Force Awakens Star Wars -elokuville, mutta apinoi ja toistaa edeltäjiään vielä uuden Star Wars -trilogian ensimmäistä osaakin enemmän.

Vanhan kierrätys nostalgia-aspekteineen kumma kyllä toimii suurelta osin, mutta tietysti mukana on myötähäpeääkin aiheuttavia kohtauksia, kuten esimerkiksi Sarah Connor toistamassa Arskan legendaarista ”I’ll be back” -one lineria.

Kakkososa otti vähän kantaa, näyttäen mitä maailmalle tapahtuu jos ydinsota syttyy. Dark Fate kommentoi jonkin verran Yhdysvaltain nykytilannetta, näyttäen Meksikon ja USA:n rajalla tapahtuvia asioita sekä laittamalla yhteen pääosaan Meksikosta kotoisin olevan naisen. Poliittinen kommentaari on kuitenkin melko köykäistä ja elokuva keskittyy siihen mitä katsoja odottaakin, eli näyttävään toimintaan. Tällä kertaa mukana on myös jopa vähän itseironiaa, josta suurin osa sisältyy Schwarzeneggerin vuorosanoihin.

Jos ja kun Terminatoreita tulee vielä lisää, niin sukupolvenvaihdos on onnistunut, sillä kyllähän tämän elokuvan lähinnä naisista koostuvaa kööriä katsoisi mieluusti vielä toistekin. Jatkot olisivat taatusti vielä turhempia elokuvia kuin tämä, mutta edes ihan ok -tason Terminator-elokuva saa hyvälle tuulelle kaikkien aiempien jatko-osahirvitysten jälkeen.

TERMINATOR: DARK FATE

”Terminator: Dark Fatea ei tarvita yhtään mihinkään, mutta se on silti yllättävän toimiva toimintaelokuva, jossa on jonkin verran samaa fiilistä kuin kahdessa ensimmäisessä osassa.”