Uusimmat

Arvostelu Kiroilu ja päälleliimattu seksi eivät pelasta Joss Whedonin uutta The Nevers -tv-sarjaa – ”Kuin köyhän miehen Buffy”

12.04.2021 20:12 Aki Lehti

Joss Whedon toistaa taas samoja vanhoja ideoitaan HBO:n The Nevers -sarjassa, joka on sekoitus Buffy The Vampire Slayeria, X-Meniä ja The League of Extraordinary Gentlemenia.

Joss Whedon on viime aikoina ollut ilmeisen syystäkin sellaisen julkisen ryöpytyksen kohteena, ettei HBO edes promoa hänen uutta The Nevers -sarjaansa Buffy The Vampire Slayerin luojan tai Avengers-ohjaajan tekeleenä.

The Nevers -fantasiakauhusaippuooppera on kuitenkin neljän jakson perusteella niin Whedonia kuin olla ja voi, mutta valitettavasti vain negatiivisessa mielessä.

Viktoriaaniseen Lontooseen sijoittuva sarja yrittää olla feministinen tekele. Se on ängetty aivan liian täyteen yhden idean varaan rakennettuja hahmoja, turhanpäiväisiä juonikuvioita ja paremmista tarinoista suoraan pöllittyjä ideoita. Jos en nyt aivan väärin laskenut, niin neljän jakson aikana seurataan 19 eri hahmoa, joiden kaikkien juonikuviot eivät edes risteä. Tähän kun lisätään vielä sivuosahahmot ja vuonna 2021 lähinnä väsyneeltä kuulostava mukanäppärä Whedonin tavaramerkkisanailu, niin lopputulos on ärsyttävä sekasotku.

The Nevers toistaa loputtomiin jo Buffyssa nähtyjä ideoita, lainaa suoraan X-Meniä ja nakkaa sekaan vielä vähän The League of Extraordinary Gentlemenia.

Buffy toimi loistavasti simppelin metaforansa ansiosta, joka näytti teini-iän olevan loputonta taistelua demoneita vastaan, josta saattaa selviytyä muutaman samojen asioiden kanssa kamppailevan ystävän avulla. Periodidraamaa, fantasiaa, supersankariseikkailua ja saippuaoopperaa sekoittava The Nevers yrittää samaa, mutta epäonnistuu lähes täysin. Tällä kertaa useammalla hyljeksityllä ja alempaan kastiin kuuluvalla naisella on supervoimat, joiden avulla he yrittävät saavat äänensä kuuluviin 1800-luvun lopun Lontoossa, taistellen valtarakenteita ja niitä edustavia pahiksia vastaan.

Idea on periaatteessa mainio, mutta toteutus tökkii todella pahasti. Sarjassa ei ole tarttumapintaa oikein minkään ikäiselle katsojalle. Suurilta osin The Nevers tuntuu olevan esiteini-ikäisille suunnattu YA-sarja, mutta mukana on reippaasti päälleliimatun oloista väkivaltaa, seksiä ja kiroilua. V-sanoilla varustettu aivan liian modernin kuuloinen sanailu ei sovi 1800-luvun lopun hahmojen suuhun, eikä höpötyksen huumori naurata. Sarja on selvästi tehty suurella budjetilla, mutta näyttävistä lavasteista, puvustuksesta ja erikoistehosteista huolimatta esimerkiksi toimintakohtaukset ovat täysin geneeristä huttua.

Sarja alkaa kolme vuotta sen jälkeen kun osa ihmisistä on saanut mitä erilaisempia supervoimia. Suurin osa heistä on eri ikäisiä naisia, joille löytyy turvapaikka tietysti erikoisihmisille tarkoitetusta orpokodista. Sitä pyörittää Amalia True (Laura Donnelly), tuon ajan Buffy, joka inhoaa itseään ja valintojaan vähintään yhtä paljon kuin myöhempien tuotantokausien vampyyrintappaja. Hän on myös supervahva ja näkee välähdyksiä tulevaisuudesta.

Kaikki vainotut ja vihatut naiset on repäisty periaatteessa suoraan X-Men-sarjakuvien sivuilta ja Buffysta.

Truen kumppani on keksijä Penance Adair (Ann Skelly), joka kykenee näkemään sähkövirrat ja energiat. Hän on The Neversin Willow Rosenbergin korvike aina hiustenväriä myöten. Prostituoitu Désireé (Ella Smith) saa ihmiset kertomaan totuuden vastoin tahtoaan. Primrose (Anna Devlin) on puolestaan jättikokoinen teinityttö ja niin edelleen. Jokaista hahmoa määrittävät vain heidän voimansa, mutta ihmisinä heistä ei opita ainakaan neljän ensimmäisen jakson aikana juuri mitään.

Porukkaa on jo pilotissa aivan liikaa ja joka jakso tuo mukaan vain lisää sakkia. Superihmisiä vastaan taistelee myös aivan liian monta tahoa. Brittihallitus haluaa kontrolloida heitä, Denis O’Haren esittämä hullu professori tehdä kokeita, poliisivoimat jahtaavat naisia Ben Chaplinin esittämän etsivän johdolla, Nick Frostin näyttelemä rikollispomo on välillä heidän puolellaan tai heitä vastaan, kirkko vainoaa kööriä ja tietysti mukana on myös supervoimilla varustettuja superpahiksia. Kun edes päähenkilöporukan stoorien perässä ei tahdo pysyä, niin vastavoimien motivaatiot jäävät suurilta osin täysin hämäriksi.

Sekasotku viimeistellään vielä nakkaamalla mukaan esimerkiksi aristokraatti Hugo Swanin (James Norton) kaltaisia hahmoja. Hän haluaa tehdä erityisihmisillä rahaa, pyörittämällä seksiklubia jossa he tarjoavat palveluksiaan.

The Neversin rytmitys on myös todella omituinen ja jaksot yli tunnin mitoissaan aivan liian pitkiä. Neljässä jaksossa on niin paljon tavaraa, että kohellusta hidastamalla niistä olisi tehnyt vähintään yhden kokonaisen tuotantokauden.

Kaiken lisäksi sarjan ensimmäisestä kaudesta esitetään nyt vasta ensimmäinen kuusi jaksoa sisältävä puolisko. Toiset kuusi jaksoa nähdään joskus hamassa tulevaisuudessa, sillä niitä ei ole pandemian takia vielä edes kuvattu. Niin onnettomalta kuin sarja alun perusteella vaikuttaakin, niin loppupuolisko kiinnostaa yhdestä syystä –  Joss Whedonilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Hän lähti kävelemään sarjasta viime syksynä. Kauden loppupuolen showrunnerina toimii Philippa Goslett, jonka pääpäsmäröimänä The Nevers tuskin voi muuttua kuin parempaan suuntaan.

Alkupuolen jaksot eivät onnistu viihdyttämään millään tasolla, vaan sarjan katsomisesta tulee vain pahalle tuulelle. The Nevers on ärsyttävä puolivillainen sekasotku, paremmiltaan kaiken pöllivä epäonnistunut pastissi.

The Nevers -sarjan ensimmäinen jakso tuli tarjolle tänään 12. huhtikuuta HBO Nordiciin. Uudet jaksot nähdään aina maanantaisin.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat