Arvostelussa Maniac: Älä vaan missaa syksyn toistaiseksi parasta Netflix-sarjaa

07.10.2018 13:55 | Aki Lehti

True Detective – ja The Leftovers -sarjojen tekijöiden Maniac-sarja on parhaimmillaan nerokasta televisiota.

Netflixin 10-osainen Maniac-sarja tuli tarjolle jo 21. syyskuuta, mutta ajattelimme julkaista sen arvion vasta nyt, lähinnä muistuttaaksemme suoratoistopalvelun ylitarjonnan seasta löytyvän välillä jotain oikeasti loistavaakin kaiken keskinkertaisen, mitäänsanomattoman ja suorastaan masentavan huonon materiaalin seasta. Tilanne on muuttunut melkoisesti vajaassa kolmessa vuodessa, jolloin haastattelimme True Detectiven ensimmäisen kauden kokonaan ohjannutta Cary Fukunagaa Netflixin ensimmäisen alkuperäiselokuva Beasts of No Nationin tiimoilta. Koko nimeään Cary Joji Fukunaga nykyään käyttävä mies on ohjannut myös Maniacin kaikki jaksot.

Maniacia promottiin lähinnä jonkin sortin tieteisteoksena, mutta visuaalinen trippi on lähinnä mustaa komediaa ja psykologista draamaa, joka ei häpeä antaa tyylin ajavan moneen otteeseen sisällön ohi.

Maniacin käsittelemät aiheet kuten onnellisuuden tavoittelu, mielisairaudet, yksinäisyys, yhteyden ja toisen ihmisen kaipuu ja tyytymättömyys omaan itseensä ja elämäänsä ovat rankkoja ja tärkeitä asioita, jotka kuitenkin jäävät välillä visuaalisen revittelyn ja ilotulituksen jalkoihin. Sarja kysyy suuria kysymyksiä todellisuudestamme, mutta ei välttämättä tarjoa juurikaan vastauksia.

Ohjaaja Fukunaga onnistuu esittelemään omaa maailmamme muistuttavan vinksahtaneen todellisuuden tyylikkäästi, sekä saamaan loistavat näyttelijänsuoritukset irti Emma Stonesta, Jonah Hillistä ja Justin Theroux’sta. Hahmojen tapaan katsojakaan ei voi olla koskaan varma siitä mikä on totta ja mikä ei, sillä psykoaktiivisten aineiden avulla muutetut ja muokatut aivokemiat luovat mitä eriskummallisempia skenaarioita ja maailmoja.

Jos Maniacia on pakko verrata johonkin muuhun tv-sarjaan, niin ensimmäisenä mieleen tulee FX-kanavan Legion ja HBO:n The Leftovers -sarjan International Assassin -jakso.

The Leftoversia käsikirjoittanut Patrick Somerville toimii myös Maniacin luojana ja pääasiallisena käsikirjoittajana. Muutamaan otteeseen sarjasta tulee mieleen myös Black Mirror, ehkä siksi koska jokainen kymmenestä jaksosta onnistuu yllättämään jollain tavalla.

Maniacin juonta on ehkä turha avata sen enempää, sillä kirjoitettuna se vaikuttanee vielä kahjommalta kuin tv:n ruudulta katsottuna. Tiivistettynä sarja keskittyy kahteen rikkinäisen ihmiseen, jotka ottavat osaa lääketestiin, jossa ihmisiin kokeillaan uutta hoitokeinoa, jonka on tarkoitus onnistua siinä missä terapia usein epäonnistuu – löytämään ja käsittelemään niitä kokemuksia joiden pohjalta monet eri mielenterveydelliset ongelmat ovat saaneet alkunsa.

Koekaniineina tohtori Manterlayn (melkein tunnistamattomaksi maskeerattu Justin Theroux) testeissä toimivat Annie Landsberg (Emma Stone) ja Owen Milgram (Jonah Hill), joilla todellakin on ongelmia.

Anniella on välit poikki siskonsa kanssa ja hän työskentee firmassa josta voi vuokrata itselleen ystävän vuorokaudeksi, lähinnä vain saadakseen rahaa yhä pahemmaksi yltyvään pilleriaddiktioonsa. Se on myös syy miksi hän suostuu lääketesteihin.

Vielä huonommin asiat ovat Owenilla, joka on diagnosoitu jo lapsena mieleltään sairaaksi, jonka johdosta hänen välinsä rikkaaseen, varsinaisista ihmishirviöstä koostuvaan perheeseensä ovat olemattomat.

Gabriel Byrnen esittämä isä haluaa olla poikansa kanssa tekemisissä vain silloin, kun voi käyttää tätä jollain tavalla hyväkseen. Owen kaipaa epätoivoisesti ihmiskontaktia ja läheisyyttä, mutta osallistuu testeihin myös siksi, koska uskoo Annien ja itsensä välillä olevan jonkin mystisen yhteyden, jo ennen kuin kokeet alkavat.

Muutaman jakson ajan Maniac esittelee hahmoja ja perusasetelmaa, mutta loikkaa varsin pian pois raiteilta ja hylkää perinteisen tv-kerronnan näyttäessään pääkaksikon yhteisiä unia ja hallusinaatioita.

Netflix-sarjan jaksoiksi kerrankin sopivan mittaiset noin 45 minuuttia pitkät tarinat tarinan sisällä vievät parivaljakon esimerkiksi 1950-luvun mysteerielokuvaa muistuttaviin tunnelmiin tai 1980-luvun Long Islandille suorittamaan täysin päätöntä tehtävää, jonka tyylistä tulee mieleen Coenin veljesten tuotokset.

Jokainen jaksoista keskittyy kaikessa kahjoudessaan kuitenkin tärkeimpään, eli Owenin ja Annien psykologisiin ongelmiin.

Mikään uusi ihmelääke ei voi poistaa halua olla psyykkisesti tasapainossa tai vaikkapa tunnetta, ettei ole saanut elämästään tarpeeksi irti. Maniac ymmärtää onneksi masennuksen ja mielen sairauksien epäjohdonmukaisuutta, eikä todellakaan yritä vetää suoria viivoja paikasta A paikkaan B.

Ilmoille voisi heittää vaikkapa nimet David Lynch, Michel Gondry, Charlie Kaufman, Franz Kafka, David Cronenberg ja Terry Gilliam, sillä Maniacin toinen toistaan upeammista jaksoista löytyy jotain yhteistä heidän ja monen muun surrealismiin mieltyneen taiteilijan kanssa.

Maniacin on luvattu olevan vain yhden kauden mittainen minisarja, joka toivottavasti pitää paikkansa, sillä nämä kymmenen jaksoa ovat ehdottomasti parasta mitä Netflix on tänä syksynä julkaissut.